Pieni- ja sieväkukkainen 'Tête-à-Tête'-narsissi – tuttavallisesti tetenarsissi – on varma kevään merkki, kun pääsiäisen alla ihanat narsissiruukut ilmestyvät kauppoihin.
Pieni- ja sieväkukkainen 'Tête-à-Tête'-narsissi – tuttavallisesti tetenarsissi – on varma kevään merkki, kun pääsiäisen alla ihanat narsissiruukut ilmestyvät kauppoihin. Se on kuin rypäs puhdasta kultaa jokaiselle kevättä malttamattomana odottavalle viherpeukalolle. Hyvä kylmänsietokyky ailahtelevina kevätkuukausina takaa sen, että tetenarsisseilla voi melko huoletta koristaa kuistin ja parvekelaatikot, kasvihuoneesta puhumattakaan. Lämpimissä sisätiloissa kukinta menee liiankin nopeasti ohi, mutta otollisessa viileässä paikassa kukat kestävät todella kauan. Liian nopea siirto kodin turvallisesta lämmöstä pikkupakkaseen voi tosin saada narsissin nyykähtämään, joten asteittainen viilentyminen on turvallisempi vaihtoehto.
Maan sulettua ihanat pienokaiset pääsevät puutarhaan jatkamaan elämäänsä vielä ainakin muutamien vuosien ajaksi. Irrottele keväällä sipulit tiheästä ryppäästä ja istuta ne vaikkapa helmililjojen kavereiksi tai vanhan omenapuun juurelle. Kukkaan hyödetyt tetenarsissit eivät ole omassa puutarhassani kukkineet kovin monta vuotta peräkkäin ja ovat lopulta kadonneet tyystin, ja tämä saattaa olla ongelma monella talviaikaan kukkaan ”pakotetulla” eli hyödetyllä kasvilla. Syksyllä suoraan maahan istutettuna tämä lajike kuitenkin kuulemani mukaan säilyy huomattavasti sitkeämpänä ja pitkäikäisenä puutarhassa ja se on silloin yksi varhaisimmista kevätkukkijoista.
Tetenarsissin jalostaja oli englantilainen Alec Gray ja lajike tuli myyntiin vuonna 1949. Sen sukupuuhun kuuluvat mm. syklaaminarsissi (Narcissus cyclamineus) sekä ikivanha ranskalainen tasetti ’Soleil d’Or’ (N. tazetta). Tete muistuttaa paljon syklaaminarsissia, mutta syklaaminarsissin kukka kallistuu huomattavasti enemmän alaspäin ja terälehdet kiertyvät hieman ylöspäin, aivan kuin kukka kumartaisi nöyränä kevätauringon ensisäteille.
Nimi Tête-à-Tête viittaa kahdestaan kasvotusten olemiseen ja siihen, että kukin kukkavarsi tuottaa yleensä kaksi kukkaa (ellei useampiakin), jotka aivan kuin tervehtivät toisiaan. Niin on varmasti aika meidänkin kääntää kasvot kohti pikkuisen narsissin nöyrää mutta innokasta katsetta ja suunnata narsissinkukkien myötä kohti kevättä ja lupausta aurinkoisista kevätpäivistä.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Suomalaisessa kristillisessä perinteessä pajunkissat liitetään pääsiäisen palmusunnuntaihin. Kun pääsiäinen on tänä vuonna vasta huhtikuun puolivälissä, emme malttaneet jäädä odottelemaan sen saapumista löytäessämme sattumalta oikein ”herkullisen” pulleita kissoja tulvivan ojan varrelta. Oksien pienimuotoisella keräämisellä koristeeksi maljakkoihin tai kukkalaatikkoihin ei ole merkitysta pajujen menestymisen kannalta. Siispä hyvällä omallatunnolla pajunoksia noutamaan! Vaikka pajut kukkivat eteläisimmässä Suomessa yleensä jo
Syklaaminarsissi ’Tête Bouclé’ on kerrattu versio tutusta tetenarsissista, joiden ilmestyminen kukkakauppoihin lukeutuu varmoihin keväänmerkkeihin. Näitä kerrattujakin on alkanut vähitellen pilkottaa kaupoissa kukkivien tete-massojen lomasta. ’Bouclén’ lämpimän kaksiväriset terälehtikerrokset vastaavat mainiosti mielikuvaa kevätruukuissa paistavista pikkuauringoista. Viileään sijoitettuina ja niukasti mutta säännöllisesti kasteltuina narsissit kukkivat kauemmin. Ja kerrattu sipuli-ilo voi jatkua seuraavana keväänä, kun ruukkusipulit istuttaa myöhemmin
Ihmeellisiä ovat olleet viime vuosina nämä eteläisimmän Suomen talvet. Nytkin tammikuu on päättymässä, vettä satelee ja maa on mustana kuin lokakuussa, eikä pakkasista ole tietoakaan. Monien mielestä varmasti hyvä näin, mutta ei tätä talveksi voi sanoa, ainakaan vielä. Kaikesta huolimatta vuodenajoista parhain eli kevät lähenee kuitenkin päivä päivältä. Ja kuin muistutukseksi tulevasta; oheisena on kymmenen
Tasaisen varmasti kevät on tehnyt tuloaan myös täällä Pohjois-Pirkanmaalla. Liukkaat jäätiköt alkavat pikkuhiljaa väistyä auringon lämmittäessä maata, ja myrskytuulen puhallettua maata kuivaksi. Tänään tein pienen pihakierroksen, ja ilokseni löysin kevään ensimmäiset nuput. Kuten aina tällä pihalla, aikaisimmat nuput kuuluvat vaaleajouluruusulle (Helleborus niger). Mikäli mitään äkillistä takapakkia ei tule, elän jo toivossa että kirsikkapuiden juurelta nousevat
Risteyttämällä saa elegantti japaninkurjenmiekkakin uusia sävyjä ja runsautta. Japanilaista kasviharrastajaa kiehtovat siemenkasvatuksessa yllätyksellisyys ja uuden luominen.
Komeilta ja sopivan kesyttömiltä näyttävät amerikanpionit täydentävät alkukesän kukkaloistoa puutarhassa. Kukinnan jälkeen ne toimittavat vihreän pensaan virkaa. Syksyllä avautuvat suuret siemenkodat.
Kaikkein ihanimpia kevään kukista ovat maalis–huhtikuussa kukkivat pienet sipulikukat. Ne ovat kerrassaan jalokiviä puutarhassa. Kukkien värit loistavat tummaa maata vasten ja saavat sydämen tykyttämään. Koska aina tuntuu, että pihassa ei ole aikaisia kevätkukkia tarpeeksi, muista tänä vuonna kirjata ylös sopivat kasvupaikat ja istuta syksyllä lisää sipuleita ja mukuloita.
Karhunlaukka on Keski-Euroopan suosituimpia keväisiä villiyrttejä. Sen hienonmakuisia lehtiä poimitaan nykyisin Suomessakin yhä useammassa kotipuutarhassa.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.