Sormivaleangervon (Rodgersia aesculifolia) lehdet ovat miltei täydelleen hevoskastanjanlehtien (Aesculus) mallisia, siksipä yhtäläisyys mainitaan kasvin latinankielisessä nimessäkin. Tämä Kiinasta kotoisin oleva suurperenna on varjoisemman penkin komistaja. Sen laajat lehdet muistuttavat paitsi kyseistä kastanjaa, myös avattuja vihreitä sormia tai eksoottisen suuriterälehtistä kukkaa. Näin syksyllä sormivaleangervo alkaa näyttää myös pronssiin vivahtavaa väritystä.
Kun katseen luo yläilmoihin, näkyy monissa koristepuissa kaunista ja herkänpientä satoa, jonka viimepäiväinen tuuli on tuonut esiin puhaltamalla lehtiä maahan. Esimerkiksi runsaasti usein punasävyisiä omenoita kehittävät koristeomenapuut ovat oivia syyskasveja alkukasvukauden upean kukintanäyttävyyden lisäksi. Ne myös kuuluvat lintujen viileän vuodenajan ruokalistaan.
Ja sitten ovat erilaiset pensasangervot, nuo hyvin tutut pensaat, joiden olemuksesta löytyy kuitenkin paljon katseltavaa. Esimerkiksi norjanangervo voi käydä ruskan aikaan kokonaan kiinnostavan limenkeltaiseksi ja koivuangervon syysväritys on mitä moninaisin sävykimara, jota kuivuneet kukinnot kirjovat omilla yksityiskohdillaan.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Syyssävyt lisääntyvät etelässä vähän kerrassaan. Niin puunlatvustoissa kuin kenttäkerroksenkin kasvustoissa tapahtuu tasaisesti uusia värimuutoksia. Tutut lehtiperennat, kuunliljat (Hosta) käyvät nekin kuultavan keltavärisiksi. Kuunliljat ovat melkoisen laaja joukko kiinnostavia lehtimuotoja ja -värejä. Aiemmin kasvukaudella kuunliljoissa näkyvillä ovat monet vihreän ja sinivihreän sävyt, vihreä-valkokuviollisuus ja jopa lime. Nyt syyskuussa aurinko valaisee kellastuvat lehdet kerrassaan kauniisti matalalta paistaessaan.
Kukkiva päivänliljameri on vaikuttava värinäky. Nämä keltaiset päivänliljat ovat tutuimpia, mutta lajikevalikoimaan kuuluu nykyisin monia muitakin viehättäviä sävyjä, ruosteenoranssista burgundinpunaiseen. Suuressa päivänliljameressä riittää aina nuppujen, avautuvien ja täydesti kukkivien kukkien vaihtelevuutta. Kiinnitin tänä kesänä huomiota myös hienoon muotovaikutelmaan, jonka lukuisat pystysuorat liljanvarret synnyttävät. Kuvan liljojen taustalla kasvaa matalahko kuusiaita, jollaiset ovat nykyisin melko harvinaisia kaupunkiympäristössä.
Kuninkaankatu Tammisaaressa on Suomen ensimmäinen kävelykatu, joka suljettiin autoliikenteeltä ja avattiin kävelykaduksi vuonna 1966. Vasta yhdeksän vuotta myöhemmin (1975) Raahe sai oman kävelykatunsa. Kapeudestaan huolimatta Kuninkaankadulla oli aikoinaan vilkas autoliikenne, kun varsinkin iltaisin ja viikonloppuisin vasta ajokortin saaneet nuoret ajoivat siinä ”rallia”. Yllä oleva kuva lumiselta kävelykadulta on kahden vuoden takaa, koska viime päivien myrskytuuletkaan
Suomalainen puutarhamessukausi pitää sisällään ilahduttavan monenlaisia tapahtumia suurmessuista yhdistysten taimipäiviin. Tässä kuvallinen piipahdus Kevätmessuille Helsingissä.
Alla äppelträd behöver beskäras varje år men beroende på sort, grundstam, ålder och hur trädet skötts tidigare är beskärningsbehovet olika. Börja med att gå runt trädet några gånger och fundera på vad som är målet med beskärningen.
Vår i luften! och vi längtar efter blommor och grönt. Har snödroppar och vintergäck visat sina första blomknoppar i rabatten? Vid en varm vägg blommar de kanske redan? I dikesrenen finns silkeslena videkissar och kanske en första solgul tussilago?
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.