Hiroshiman ja Nagasakin rauhanpuistot kunnioittavat atomipommien uhrien muistoa ja muistuttavat maailmaa ydinaseiden kauhuista. Kahdeksankymmentä vuotta tapahtumien jälkeen viesti on yhä ajankohtainen.
Elokuun kuudentena päivänä 1945 amerikkalaiset pudottivat atomipommin Hiroshimaan. Räjähdys, kuumuus, paineaalto ja tulimeri tuhosivat kaupungin täysin noin kolmen kilometrin säteellä. Värikäs sienipilvi nousi tuhansien metrien korkeuteen ja satoi alas mustana, radioaktiivisena vetenä. Kolme päivää myöhemmin saman kohtalon koki Nagasaki.
Kuolleita ja haavoittuneita oli satojatuhansia. Tuho oli niin musertava ja käytetty ase uusi ja tuntematon, että uskottiin ettei räjähdysalueilla kasvaisi mikään seuraavaan seitsemäänkymmeneen vuoteen. Mutta luonto on voimakkaampi kuin ihminen osaa arvata. Vain muutaman päivän kuluttua alkoi raunioissa vihertää. Vähitellen molemmat kaupungit nousivat tuhkasta feenikslinnun lailla. Neljä vuotta ydiniskun jälkeen Hiroshimassa päätettiin, ettei ydinpommin räjähdyspisteen ympäristöä rakenneta uudelleen, vaan pyhitetään uhrien muistolle puiston muodossa. Nagasakissa toimittiin samoin.
Hiroshiman rauhanpuisto sijaitsee kaupungin sydämessä kahden joen väliin jäävällä Nakajiman saarella. Ennen ydiniskua se oli tiheästi rakennettu kaupunginosa koteineen, kouluineen, liiketiloineen ja sairaaloineen. Saarelle johtava T-silta toimi maamerkkinä pommikoneille. Heti sen vieressä kohoaa atomipommikupoliksikin kutsuttu rauhanmuistomerkki, ainoa räjähdysalueella pystyssä säilynyt rakennus.
Saavun rauhanpuistoon vastakkaisesta suunnasta, missä rauhanbulevardin varrella sijaitsee vuonna 1955 valmistunut rauhanmuseo. On helteinen heinäkuun päivä vain joitakin viikkoja ennen vuosittaista muistoseremoniaa. Aurinko porottaa armottomana ja kaskaat säksättävät kuten tuona kohtalokkaana päivänä.
Ensimmäinen museosali johdattaa läpi uraanipommin jälkeisen rekonstruoidun helvetin. Seuraavassa salissa todelliset esineet tuovat tapahtumat iholle: repeytyneet vaatteet, yhteen sulaneet kolikot ja lasipullot, pikkupojan kolmipyörä. Karrelle palaneessa eväslaatikossa riisi on hiiltynyt mustaksi, ja ihmisten ja kasvien varjot ovat piirtyneet seiniin negatiivina. Viimeisessä salissa avautuu koko seinän levyinen näkymä alas vehreään, lohduttavaan puistoon.
Laaja, kaikkiaan kahdentoista hehtaarin kokoinen puisto edustaa tyyliltään 1950-luvun puistoarkkitehtuuria. Piikkisuora käytävä johtaa kaaren muotoiselle kenotafille, jonka edessä ihmiset hiljentyvät rukoukseen. Kaaren keskeltä näkyy atomipommikupoli.
Kaikkialla välkehtii vesi. Se on elämän symboli ja samalla kädenojennus uhrien viimeiseen pyyntöön saada vettä juodakseen.
Kookkaat puut humisevat tuulessa. Niiden istutusvuodet on merkitty runkoihin, mikä omalla tavallaan havainnollistaa puiston historiaa. Enimmäkseen ne ovat tyypillisiä japanilaisia lajeja, kuten kamferipuita, mäntyjä ja kamelioita, mutta mukana on myös palmuja, kanukoita ja vaahteroita. Puut on pääosin saatu lahjoituksena eri puolilta Japania sekä ulkomailta. Ensimmäinen Hiroshimassa vieraillut valtiojohtaja oli Intian pääministeri Jawaharlal Nehru, joka istutti puistoon himalajansetrin vuonna 1957.
Oliivipuut, rauhan symboli sekin, ohjaavat atomipommin uhrien muistohallille. Hiljaista maanalaista tilaa ympäröi mosaiikki, joka kuvaa pommitettua maisemaa räjähdyspisteestä eli Shiman sairaalalta käsin. Keskellä salia pulppuaa vesi, altaan muoto muistuttaa pommin räjähdyshetkestä aamulla kello 8.15.
Sielunkellojen kumahtelu johdattaa edelleen lapsiuhrien muistomerkille, jota kiertävät värikkäät origamikurkien kranssit. Ne muistuttavat 12-vuotiaana leukemiaan kuolleen Sadako Sasakin tarinasta.
Sadako oli parivuotias tyttönen atomipommin räjähtäessä ja jäi radioaktiivisen sateen kastelemaksi. Säteilysairauden oireet puhkesivat kymmenen vuotta myöhemmin. Sairaalassa Sadako alkoi taitella paperikurkia toiveenaan parantua, jos saisi tuhat kurkea valmiiksi. Ennen kuolemaansa hän ehti taitella yli kuusisataa kurkea, ja koulutoverit saattoivat työn loppuun.
Muistomerkin vieressä leviää pieni kansainvälinen ruusutarha, joka sekin koostuu lahjoituksista eri puolilta maailmaa. Britannialta saatujen ruusujen joukossa on 'Peace', kun taas Saksasta on Hiroshiman rauhanpuistolle omistettu keltakukkainen ruusu. Mukana on myös Sadakon kohtalotoverin, Anne Frankin muistoruusu.
Toisen atomipommin ensisijainen kohde oli Kokura Pohjois-Kyushulla, mutta koska taivas oli paksussa pilvessä, suuntasivat amerikkalaiset kakkoskohteeseen. Nagasakissa pilviverho repeili sen verran, että Paksukaiseksi nimetyn plutoniumpommin saattoi pudottaa. Pommi räjähti keskustan pohjoispuolella Urakamin kirkon yllä tuhoten kaiken kilometrien säteellä.
Nagasakin rauhanpuisto jakautuu laajalle alueelle ja useaan osaan. Atomipommimuseolta laskeudutaan portaita alas jokivarteen. Lasten rukousta maailmanrauhan puolesta symboloi kimonoon pukeutunut tyttö origamikurki kädessään. Sen vieressä olevalle korealaisuhrien muistomerkille on tuotu vesipulloja.
Joen toisella puolella, kamferipuiden, japaninvaahteroiden ja kirsikoiden ympäröimässä Hyposentrin puistossa on pommin räjähdyspiste, jonka keskellä olevaan mustaan sarkofagiin lasketaan vuosittaisessa muistoseremoniassa kuluneen vuoden aikana kuolleiden atomipommin uhrien, hibakushien, nimet. Nagasaki ei ollut varsinainen sotilaskohde, ja suurin osa uhreista oli naisia, lapsia ja vanhuksia. Käsivarsillaan elotonta lasta kantavaa äitiä kuvaavan patsaan jalustaan on kirjattu päivämäärä 9.8.1945 ja kellonaika 11.02.
Nagasakin varsinainen rauhanpuisto sijaitsee kadun toisella puolella. Värikkäin kukkaistutuksin koristeltuja portaita noustaan ylös puistoon. Rauhanlähde muodostaa kauniin vesikaaren, jonka läpi erottuu rauhanmonumentti. Jatkan kivettyä puistokäytävää sitä kohti ja saavun puiden ympäröimälle aukealle. Kouluretkeläiset ovat asettuneet jonoihin ja laskevat valmistamansa paperikurkiseppeleet muistomerkin viereen.
Nagasakin rauhanpuiston erityispiirteenä on Rauhansymbolien vyöhykkeeksi kutsuttu patsaspuisto, joka levittäytyy puistokäytävän molemmin puolin. Nagasakin pormestari esitti vuonna 1978 kutsun kansainvälisen patsaspuiston luomiseksi maailmanrauhan nimissä. Ensimmäinen lahjoitus tuli ystävyyskaupunki Portolta Portugalista, ja sitä seurasivat itäblokin maat sekä Kiina ja Kuuba. Kylmän sodan politiikka näyttää valitettavasti astuneen rauhan esteeksi, eikä Yhdysvaltojen johtama länsiliittoutuma ole osallistunut hankkeeseen. Onneksi italialaiset ja amerikkalaiset ystävyyskaupungit osoittavat omilla teoksillaan, ettei valtio ole kansa. Viimeisimmät teokset ovat 2000-luvulta, Uudesta-Seelannista ja Australiasta.
Olen vieraillut molemmissa rauhanpuistoissa useaan kertaan vuosien varrella. Museokäynnit ovat rankkoja, ja niiden jälkeen on hyvä käyskennellä rauhallisessa puistossa mielen myllertäessä. Vaikka kaikkialla toistuva sana rauha viittaakin sotaan, ei se tee sitä orwellilaisessa merkityksessä vaan uhrien muistoa kunnioittaen ja maailmanrauhan nimissä.
Hiroshiman rauhanmuseon ja rauhanpuiston suunnitellut arkkitehti Kenzō Tange (1913–2005) pohdiskeli, millaisia ajatuksia puistovierailu nostaisi kävijän mieleen. Hän vastasi itse: riippuu henkilöstä. Kun kuljen rauhanpuistoissa, ajattelen paitsi sotaa ja mitä ihmiset joutuivat kokemaan, myös elämää, joka kantaa surun ja tuskan keskellä. Hiroshimassa istuin pitkään visterian peittämän pergolan alla vastapäätä atomipommikupolin raunioita. Puut humisivat ympärilläni, mustat varikset raakkuivat ja varpuset ottivat sirkuttaen hiekkakylpyjä. Aika ajoin kuului kellon kumahdus lasten rauhanmuistomerkiltä. Jäin seuraamaan varpaitteni vieressä muurahaista, joka tarmokkaasti kantoi kortta mukanaan.
Elämä voittaa, sittenkin.
Unelmieni puutarhassa yhdistyvät hyötytarha ja kauniit kukkaistutukset. Innostun unohtuneista ja harvinaisista hyötykasveista ja nautin siitä, että saan vihannekset ja yrtit keittiööni omalta kasvimaalta. Luonteeltani olen utelias kulkija. Matkoillani vierailen erilaisissa puistoissa ja puutarhoissa. Jokainen niistä on ainutlaatuinen ja jokaisella on tarina kerrottavanaan. Niistä voi myös poimia uusia ideoita, joita toteuttaa tykönään.
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Millaista värienergiaa jättikukkainen ryhmäruusu ’Peace’ hehkuukaan! Sen terälehtien sävytys elää kukan ikävaiheen mukaan, kuten ruusunkatselija voi kuvista huomata. Tämä alun perin ranskalainen, maailman eniten istutettuihin puutarharuusuihin lukeutuva ihmetys on välittänyt ’Peace’ -nimisenä rauhoittavaa värisanomaa Toisen maailmansodan jälkimainingeista lähtien.
Hetki sitten otetuissa kuvissa Hangon kaupungin puistotyöntekijät ahkeroivat 30 asteen hellesäässä. He olivat rakentamassa kirkolle johtavien portaiden alapäähän jo perinteeksi tulleita petuniakukkapylväitä. Kesän kuluessa petuniat kasvavat ja täyttävät upealla kukinnallaan koko kasvualustan. Muutenkin Hangon kaupungin puistoissa on ollut alkukeväästä lähtien runsaasti kauniita istutuksia, joihin on liittynyt myös mielenkiintoisia ympäristötaideteoksia, kuten puistolammen vesihiisi sekä lammen ”syvyyksistä”
Puistot, puutarhat ja pihat piirtyvät mieleemme myös äänihavainnoin. Paikkasidonnainen äänimaisema syntyy luonnon ja ihmisen yhteistyönä.
Puutarhasta nautitaan kaikilla aisteilla. Katse kiertää näkymissä, korva nauttii lintujen laulusta ja nenä nuuskii kukkien tuoksua. Syötävät kasvit kutkuttavat makuhermoja ja käsi koskettaa koristeheiniä tai puun runkoa. Vaisto lukee kasvien maailmasta, mitä tuleman pitää.
Kirkkonummelaisen Ragvaldsin museoalueen runsas opetuskasvitarha kertoo ihmisten ja kasvien pitkästä yhteisestä historiasta. Keskiaikainen Kuninkaantie kulki tilaa viistäen, ja lähistöltä on tehty löytöjä kivikaudelta.
Nurmes tunnetaan ehkä parhaiten paikkana, joka on kaukana kaikesta. Pohjois-Karjalan avarat vaaramaisemat ympäröivät Pielisen pohjoiskärkeä. Jylhältä niemeltä keskeltä erämaata löytyy hieno empirepuukaupunki.
Parikkalan Koitsanlahdessa sijaitseva Patsaspuisto on kansainväliselläkin mittapuulla ainutlaatuinen ITE-taidepuutarha.
Niityistä ja preeriasta inspiroituneissa puutarhoissa pääosassa kasvavat luonnonomaiset perennat.
Kenties maailman dramaattisimman näkymän äärellä kasvavat kaktukset uhmaavat lähes pystysuoraa kallionseinämää. Rinteeseen on kaiverrettu polut, joilla kulkija ei tohdi juurikaan vilkaista alaspäin. Suoraan alapuolella kuhisee Monacon taukoamaton liikenne.
Tässä on lisäpaloja, tunnelmia, pohdintoja, kasveja, salaisia näkymiä ja historiallisia lampaitakin täydentämään artikkeliani Heale Gardenista. Jos haluat lukea varsinaisen artikkelin ensin, sen linkki löytyy lopusta. Voit myös hyvin aloittaa tästä.
