”Raisio Yhtymä Oyj ja Camelina Oy sopivat perjantaina kaupallisestayhteistyöstä Camelina-öljykasvin eli ruistankion (Camelina sativa)hyödyntämiseksi elintarviketeollisuudessa. Raision mukaan Camelina-yhteistyö tarjoaatuotekehitykselle uuden, merkittävän lisämahdollisuuden kehittää terveyttäedistäviä ja terveysvaikutteisia elintarvikkeita ja niiden ainesosia.
Viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja TARU NARVANMAA kertoo, että Raisiohyödyntää ruistankiota sekä vilja- että rasvapohjaisissa tuotteissa. Tämätarkemmin salaisuuden verhoa ei tässä vaiheessa raoteta. Ruistankiollahöystettyjä tuotteita voidaan odotella markkinoille ensi vuoden puolella.Narvanmaan mukaan uutuustuotteilla voi hyvinkin olla myösvientimahdollisuuksia.
Raisio Yhtymä hankkii Camelina Oy:stä noin 20 prosentin omistusosuudensijoittamalla yhtiöön noin 250 000 euroa. Camelina Oy:n muita omistajiaovat Sitra, Innofinance Oy, MTK, Janakkalan Piensiemen sekä yrityksenavainhenkilöosakkaat.
Tuotanto sopimusviljelyä
Camelina Oy on sopimusviljelyttänyt ruistankiota Suomessa vuodesta 1999.Sopimusviljelijöitä on noin 60. Heistä puolet sijaitsee Kanta-Hämeessa,missä tapahtuu myös tavaran vastaanotto ja kylmäpuristus.Puristusmenetelmä, jolla neitsytöljyä tuotetaan, on yrityksen oma.
Camelina Oy on tuonut markkinoille terveyttä edistävänCamelina-tuoteperheen, johon kuuluu tällä hetkellä neitsytöljy, kastike,pikkelssi, siemen ja rouhe. Ruistankion siemenen öljypitoisuus on yli 40prosenttia ja rasvahapoista noin 40 prosenttia on Omega-3 -sarjanrasvahappoja. Näillä on todettu olevan terveyttä edistäviä ominaisuuksia.
Pellava ei ole sukua
Toimitusjohtaja KARITA ALÈN kertoo, että kuluttajat ovat ottaneetCamelina-tuotteet hyvin vastaan. Päätuote on öljy, mutta esimerkiksiruoheellakin riittää kysyntää. – Pienen yrityksen ongelma on se, ettämarkkinointiin ei pystytä paneutumaan riittävästi. Camelina keskittyykinnyt erityisesti tuotteiden tunnetuksi tekemiseen ja siihen, että nesaataisiin kaikkien keskusliikkeiden valikoimiin.
Ruistankio kuuluu ristikukkaisiin kasveihin. Alén kuvailee sitä hiemanrypsin oloiseksi, vaikka sukulaiskasvista ei olekaan kysymys. Ruistankiotunnetaan myös nimellä kitupellava, mutta nimestä huolimatta pellava eiole sukua ruistankiolle. ”
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Peruna elää murrosvaihetta. Arjen kiireessä kuluttajat eivät enää halua jaehdi valmistaa perunaruokia aloittamalla sitä multapottujen kuorimisesta.Toisaalta valmiita tai puolivalmiita tuotteita ei vielä oikein osatakäyttää. Kuluttajia arveluttaa valmisteiden raaka-aineiden alkuperä jaterveellisyys, kertoo asiakaspalvelupäällikkö LIISA HERVONEN RavintoRaisioOy:stä. Suomalaiset syövät noin 60 kiloa perunaa henkeä kohti vuodessa.RavintoRaisio haluaa osaltaan nostaa kulutusluvut uusille urilletarjoamalla kuluttajille hyvänmakuisia ja kotimaisista raaka-aineistavalmistettuja
Raisio yhtymän ja Camelina Oy:n yhteistyön tuloksena markkinoille tuleemargariini, joka sisältää Camelina-öljyä. Se sisältää runsaastiomega-3-sarjan rasvahappoja, joilla on todettu olevan terveyttä edistäviävaikutuksia. Öljy on erityisesti hyvä alfalinoleenihapon lähde. Raision ja Camelina Oy:n yhteistyö alkoi huhtikuussa 2002. Työn tuloksenasyyskuun alusta on markkinoilla ollut saatavilla Beneviva Omega3-kevytmargariini. Se on saanut myös Suomen Sydänliiton ja SuomenDiabetesliiton myöntämän Sydänmerkin
Kuluttaja saa helposti virheellisen kuvan terveellisyydestä, kun kyseessäon vähärasvainen tuote. – Croissantin vähärasvaisuus ei tee siitäruisleivän veroista, huomauttaa ravitsemustieteen dosentti URSULA SCHWAB.– Tärkeää on valita oikein arkeen ja harvinaisempiin juhlahetkiin kuuluvatruuat. Vaikka joulutortut ja vappumunkit ovat osa terveellistäkokonaisuutta, ei niitä tule nauttia päivittäin. Tulee muistaa, ettävähärasvainen meetvursti on edelleen rasvaisempaa kuin keittokinkku. Kuluttajien on yhä
Camelina Sativasta eli ruistankiosta puristettu Camelina-öljy pienentäätehokkaasti haitallisen LDL-kolesterolin pitoisuutta veressä. Samalla sesuurentaa merkittävästi ihmiselle välttämättömien rasvahappojen osuuttaveressä. Tällaisia tuloksia saatiin Oy Foodfiles Ltd:n jaKansanterveyslaitoksen toteuttamassa tutkimuksessa, jossa selvitettiinCamelina-öljyn käytön vaikutusta veren kolesterolipitoisuuteen jarasvahappokoostumukseen. Camelina Sativa on Välimeren ja Keski-Aasian maista peräisin olevauusvanha viljelykasvi. Sen viljelystä kiinnostuttiin uudestaan1980-luvulla, sillä kestävyytensä ja satoisuutensa lisäksiCamelina-kasvista puristettu öljy
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.