Raisio yhtymän ja Camelina Oy:n yhteistyön tuloksena markkinoille tuleemargariini, joka sisältää Camelina-öljyä. Se sisältää runsaastiomega-3-sarjan rasvahappoja, joilla on todettu olevan terveyttä edistäviävaikutuksia. Öljy on erityisesti hyvä alfalinoleenihapon lähde.
Raision ja Camelina Oy:n yhteistyö alkoi huhtikuussa 2002. Työn tuloksenasyyskuun alusta on markkinoilla ollut saatavilla Beneviva Omega3-kevytmargariini. Se on saanut myös Suomen Sydänliiton ja SuomenDiabetesliiton myöntämän Sydänmerkin eli on tuoteryhmässään rasvan jasuolan kannalta parempi valinta. Tuote on myös maidoton, laktoositon jatäysin kasviperäinen.
Benevivan omega-rasvahapot tulevat Camelina-kasviöljystä ja rypsiöljystä.Camelina Sativa eli ruistankio tai kitupellava on Välimeren ja Keski-Aasianmaista peräisin oleva uusvanha viljelykasvi. Sen viljelystä kiinnostuttiinuudestaan 1980-luvulla, sillä kestävyytensä ja satoisuutensa lisäksiCamelina-kasvista puristettu öljy sisältää runsaasti omega-3-sarjanrasvahappoa.
Camelina Oy on sopimusviljelyttänyt Camelina sativaa Suomessa vuodesta1999. Yritys kylmäpuristaa omalla menetelmällään neitsytöljyä Camelinansiemenistä ja on tuonut markkinoille Camelina-tuoteperheen.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Camelina Sativasta eli ruistankiosta puristettu Camelina-öljy pienentäätehokkaasti haitallisen LDL-kolesterolin pitoisuutta veressä. Samalla sesuurentaa merkittävästi ihmiselle välttämättömien rasvahappojen osuuttaveressä. Tällaisia tuloksia saatiin Oy Foodfiles Ltd:n jaKansanterveyslaitoksen toteuttamassa tutkimuksessa, jossa selvitettiinCamelina-öljyn käytön vaikutusta veren kolesterolipitoisuuteen jarasvahappokoostumukseen. Camelina Sativa on Välimeren ja Keski-Aasian maista peräisin olevauusvanha viljelykasvi. Sen viljelystä kiinnostuttiin uudestaan1980-luvulla, sillä kestävyytensä ja satoisuutensa lisäksiCamelina-kasvista puristettu öljy…
”Raisio Yhtymä Oyj ja Camelina Oy sopivat perjantaina kaupallisestayhteistyöstä Camelina-öljykasvin eli ruistankion (Camelina sativa)hyödyntämiseksi elintarviketeollisuudessa. Raision mukaan Camelina-yhteistyö tarjoaatuotekehitykselle uuden, merkittävän lisämahdollisuuden kehittää terveyttäedistäviä ja terveysvaikutteisia elintarvikkeita ja niiden ainesosia. Viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja TARU NARVANMAA kertoo, että Raisiohyödyntää ruistankiota sekä vilja- että rasvapohjaisissa tuotteissa. Tämätarkemmin salaisuuden verhoa ei tässä vaiheessa raoteta. Ruistankiollahöystettyjä tuotteita voidaan odotella…
Peruna elää murrosvaihetta. Arjen kiireessä kuluttajat eivät enää halua jaehdi valmistaa perunaruokia aloittamalla sitä multapottujen kuorimisesta.Toisaalta valmiita tai puolivalmiita tuotteita ei vielä oikein osatakäyttää. Kuluttajia arveluttaa valmisteiden raaka-aineiden alkuperä jaterveellisyys, kertoo asiakaspalvelupäällikkö LIISA HERVONEN RavintoRaisioOy:stä. Suomalaiset syövät noin 60 kiloa perunaa henkeä kohti vuodessa.RavintoRaisio haluaa osaltaan nostaa kulutusluvut uusille urilletarjoamalla kuluttajille hyvänmakuisia ja kotimaisista raaka-aineistavalmistettuja…
– Rypsiöljyn tulisi kuulua päivittäiseen ravintoon, sanoo Helsingin yliopistossa alkuvuodesta väitellyt TUULIKKI SEPPÄNEN-LAAKSO. Hän tutki väitöskirjassaan ravintorasvan vaihtamisen vaikutuksia veren seerumin rasva-aineisiin ja plasman rasvahappokoostumukseen sekä välttämättömien rasvahappojen aineenvaihduntaan. Laakso esitteli tutkimustaan viime viikon torstaina ravitsemusterapeuteille järjestetyssä tilaisuudessa. Rypsiöljyllä tulisi Laakson mukaan korvata kovaa, tyydyttynyttä rasvaa. Näin voitaisiin alentaa veren kolesterolitasoa. Samalla varmennetaan molempien välttämättömien…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuonna 2015 julkistama etsintäkuulutus vanhojen puutarhakasvikantojen löytämiseksi keräsi yli 700 ilmoitusta vanhoista raparpereista. Kansalaisten aktiivisuuden ansiosta raparperihaku tuotti toistasataa uudentyyppistä kasvikantaa. Joukossa oli myös muutama todellinen helmi. Koko aineistosta jatkotutkimuksiin pääsi 375 kasvia, joista 60 prosenttia osoittautui vihreä-punavartiseksi Victoria-lajikkeeksi. Raparperitutkimus dokumentoitiin vaihe vaiheelta elokuvaksi ”Raparperin kadonneita geenejä etsimässä”. Elokuvan ensiesitys ja tutkimustulosten julkistus…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) paikallisomenoita kartoittavassa hankkeessa on löydetty pitkään etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’. Vanha omenapuu löytyi Asikkalan Kalkkisten kylästä syksyllä 2016. – Noin sadan paikallisomenalajikkeen etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’ löydettiin kotiseutuaktiivien avulla. Omistajien mukaan omenapuu on istutettu viimeistään 1940-luvun lopulla, ja heidän kuvauksensa hedelmästä vastaa Puutarha-lehden vuosien 1921 ja 1931 kuvauksia, iloitsee tutkija Maarit Heinonen Lukesta.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.