Parveke on suojainen kasvupaikka ja lasitetulla parvekkeella kesä alkaa paljon aikaisemmin kuin ulkona. Monet kukat ja vihannekset pärjäävät parvekkeella jo toukokuussa.
Toukokuussa uskaltaa istuttaa viileää sietäviä kukkia, kuten sipulikukkia, orvokkeja, muratteja, lemmikkejä ja kaunokaisia. Syötävistä kasveista esimerkiksi salaatti ja monet yrtit viihtyvät viileässä, kunhan lämpötila ei enää putoa pakkasen puolelle. Mitä korkeammalla parveke sijaitsee sitä epätodennäköisempää hallan vierailu parvekkeella on.
Parvekkeella voi kasvattaa sekä koristekasveja että syötävää satoa.
Salaatti kannattaa kylvää ruukkuun sisällä ja viedä ulos vasta taimettumisen jälkeen. Taimet sietävät viileitäkin lämpötiloja. Myös kaupan vihannesosastolta ostetut ruusukemaisesti kasvavat lehtisalaatit viihtyvät parvekkeella ja tuottavat runsaasti satoa. Niitä hyödyntämällä satovaiheeseen pääsee ilman taimikasvatusta.
Lasitetulla parvekkeella peruna kasvaa jo toukokuussa. Hallan uhatessa taimet voidaan peittää hallaharsolla tai nostaa sisälle suojaan.
Vielä ehdit kasvattaa omat perunat heinäkuun alkuun.
− Peruna vaatii syvän multatilan, jotta sillä on tilaa kasvattaa mukuloita. Kasvatusastiaksi sopii vähintään 10 litran ruukku tai perunoille kehitetty Biolan Perunasäkki. Perunasäkkiin mahtuu 2–3 siemenperunaa, joista jokaisesta saadaan pieni kattilallinen perunoita. Siemenperunat istutetaan noin 20 sentin syvyyteen. Parvekeviljelyyn sopivat vaikka jääkaapissa itämään lähteneet ruokaperunat, opastaa Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula.
Parvekkeelle voidaan istuttaa kukkia sesongin mukaan. Kevään viileydessä pärjäävät kasvit, kuten sipulikukat ja lemmikit, yleensä ränsistyvät kevään vaihtuessa kesäksi. Lämpöä vaativat kesäkukat, esimerkiksi verenpisarat, begoniat ja ahkeraliisat, istutetaan vasta sitten, kun ei enää ole vaaraa yöpakkasista.
Parvekekukkien menestymiselle tärkeintä on riittävä veden ja ravinteiden saanti. Parveke voi olla paahteinen ja yleensä parvekekasvien multatila amppeleissa, ruukuissa ja parvekelaatikoissa on suhteellisen pieni. Kaikki keinot, joilla saadaan lisättyä veden varastoitumista, parantavat kasvien viihtyvyyttä.
– Altakasteluruukut ja kastelualtaat pidentävät kasteluväliä ja helpottavat siten kasvien hoitoa. Kesäkukkamullassa on myös kastelukiteitä, jotka varastoivat itseensä vettä ja luovuttavat sitä kasvien käyttöön mullan kuivuessa. Hyvässä parvekekasveille tarkoitetussa mullassa on myös murskattua kevytsoraa, joka pitää mullan ilmavana ja saa kuivahtaneenkin mullan imemään nopeasti uutta vettä, vinkkaa puutarhaneuvoja Riikka Kerttula.
Veden lisäksi kasvit tarvitsevat säännöllisesti ravinteita, jotta ne jaksavat kukkia koko kesän.
– Helpointa on antaa varastolannoitus ruukkuun heti istutusvaiheessa. Istutettujen taimien väliin tehdään kuopat, joihin annostellaan lannoiterakeita pakkauksen ohjeen mukaan. Lannoite peitetään multakerroksella. Varastolannoitteeksi soveltuvat hidasliukoiset luonnonlannoitteet, kuten kanankakka. Varastolannoitettuja kasveja saa kastella pelkällä vedellä eikä lannoitusta tarvitse sen koommin muistella, kertoo Riikka Kerttula. Parvekekukkien valovaatimukset
Puutarhakasvien jalostusta ei vihanneskasveilla tehdä kotimaisin voimin, vaan lajiketarjonnassa on turvauduttava ulkomaiseen apuun. Maamme lyhyt kasvukausikaan ei suo juurikaan mahdollisuuksia kotimaiselle siementuotannolle. Myös moderni kasvinjalostus käyttää työssään kalliita jalostustekniikoita, joihin ei meillä tai ylipäätään Pohjoismaissa ole ollut mahdollisuuksia panostaa riittävästi. Vihannessiemenkauppa, joka siis pitää sisällään sekä ns. tavallisen siemenen että luomusiemenkaupan, on myös markkinavolyymiltään suhteellisen
Mansikkaa tuoremarjaksi ja säilöntäänMansikkasato on Suonenjoen seudulla määrällisesti suurimmillaan kuluvan viikon aikana.Mansikat ovat kypsyneet helteisten säiden ansiosta vauhdikkaasti. Kasvukausi on antanut mansikoille hyvän aromin ja maukkauden, kertoo Ilkka Voutilainen Suonenjoen seudun marjanviljelijäin yhdistyksestä. – Lajikevalikoima on laajimmillaan. Honeyoe, Polkan, Jonsokin, Senga Senganan, Darslectin, Cavendiksen, Koronan, Kentin sekä Bountyn poiminta on täydessä käynnissä. – Uusista lajikkeista
Mahdollisimman luonnonmukaisen hyötytarhan perustaminen on arjen ekoteko. Tasapainoisessa puutarhassa ravinteet kiertävät, komposti tuottaa multaa ja satokasvit voivat hyvin. Kotitarveviljely on nykyisessä maailmantilanteessa ajankohtaisempaa kuin koskaan.
Kun pakkasten vuoksi ei parvekkeella ole kasveja (paitsi yksi maksaruoho isossa, vanhaan villatakkiin käärityssä ruukussa), saa sinne laitettua kaikkea muuta silmäniloksi. Somaksi sisustettua parveketta on kiva katsella sisältä ikkunan läpi. Jouluksi parvekkeen pöytä sai ylleen punaisen metsän ja muutaman joulukoristeen. Ne saavat olla paikoillaan loppiaiseen. Sitten pitenevä päivä alkaa jo tuoda kevättä puutarhaihmisen mieleen. Kaunis
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Anja ja Mikko Kourusen piha on rakennettu tavanomaiselle tontille. Piha osoittaa sen, että kauniin pihan luominen ei ole ympäristöstä kiinni, vaan siihen tarvitaan kiinnostusta, ahkeruutta ja pitkäjänteisyyttä. Piha oli Paras Piha -kilpailun finalisti vuonna 2016. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2017. Kouruset rakensivat omakotitalon vuonna 1977 Kuopion pohjoispuolelle Siilinjärvelle. Osoitteena on Suruttomankierto,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.