Parveke on suojainen kasvupaikka ja lasitetulla parvekkeella kesä alkaa paljon aikaisemmin kuin ulkona. Monet kukat ja vihannekset pärjäävät parvekkeella jo toukokuussa.
Toukokuussa uskaltaa istuttaa viileää sietäviä kukkia, kuten sipulikukkia, orvokkeja, muratteja, lemmikkejä ja kaunokaisia. Syötävistä kasveista esimerkiksi salaatti ja monet yrtit viihtyvät viileässä, kunhan lämpötila ei enää putoa pakkasen puolelle. Mitä korkeammalla parveke sijaitsee sitä epätodennäköisempää hallan vierailu parvekkeella on.
Parvekkeella voi kasvattaa sekä koristekasveja että syötävää satoa.
Salaatti kannattaa kylvää ruukkuun sisällä ja viedä ulos vasta taimettumisen jälkeen. Taimet sietävät viileitäkin lämpötiloja. Myös kaupan vihannesosastolta ostetut ruusukemaisesti kasvavat lehtisalaatit viihtyvät parvekkeella ja tuottavat runsaasti satoa. Niitä hyödyntämällä satovaiheeseen pääsee ilman taimikasvatusta.
Lasitetulla parvekkeella peruna kasvaa jo toukokuussa. Hallan uhatessa taimet voidaan peittää hallaharsolla tai nostaa sisälle suojaan.
Vielä ehdit kasvattaa omat perunat heinäkuun alkuun.
− Peruna vaatii syvän multatilan, jotta sillä on tilaa kasvattaa mukuloita. Kasvatusastiaksi sopii vähintään 10 litran ruukku tai perunoille kehitetty Biolan Perunasäkki. Perunasäkkiin mahtuu 2–3 siemenperunaa, joista jokaisesta saadaan pieni kattilallinen perunoita. Siemenperunat istutetaan noin 20 sentin syvyyteen. Parvekeviljelyyn sopivat vaikka jääkaapissa itämään lähteneet ruokaperunat, opastaa Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula.
Parvekkeelle voidaan istuttaa kukkia sesongin mukaan. Kevään viileydessä pärjäävät kasvit, kuten sipulikukat ja lemmikit, yleensä ränsistyvät kevään vaihtuessa kesäksi. Lämpöä vaativat kesäkukat, esimerkiksi verenpisarat, begoniat ja ahkeraliisat, istutetaan vasta sitten, kun ei enää ole vaaraa yöpakkasista.
Parvekekukkien menestymiselle tärkeintä on riittävä veden ja ravinteiden saanti. Parveke voi olla paahteinen ja yleensä parvekekasvien multatila amppeleissa, ruukuissa ja parvekelaatikoissa on suhteellisen pieni. Kaikki keinot, joilla saadaan lisättyä veden varastoitumista, parantavat kasvien viihtyvyyttä.
– Altakasteluruukut ja kastelualtaat pidentävät kasteluväliä ja helpottavat siten kasvien hoitoa. Kesäkukkamullassa on myös kastelukiteitä, jotka varastoivat itseensä vettä ja luovuttavat sitä kasvien käyttöön mullan kuivuessa. Hyvässä parvekekasveille tarkoitetussa mullassa on myös murskattua kevytsoraa, joka pitää mullan ilmavana ja saa kuivahtaneenkin mullan imemään nopeasti uutta vettä, vinkkaa puutarhaneuvoja Riikka Kerttula.
Veden lisäksi kasvit tarvitsevat säännöllisesti ravinteita, jotta ne jaksavat kukkia koko kesän.
– Helpointa on antaa varastolannoitus ruukkuun heti istutusvaiheessa. Istutettujen taimien väliin tehdään kuopat, joihin annostellaan lannoiterakeita pakkauksen ohjeen mukaan. Lannoite peitetään multakerroksella. Varastolannoitteeksi soveltuvat hidasliukoiset luonnonlannoitteet, kuten kanankakka. Varastolannoitettuja kasveja saa kastella pelkällä vedellä eikä lannoitusta tarvitse sen koommin muistella, kertoo Riikka Kerttula. Parvekekukkien valovaatimukset
Puutarhakasvien jalostusta ei vihanneskasveilla tehdä kotimaisin voimin, vaan lajiketarjonnassa on turvauduttava ulkomaiseen apuun. Maamme lyhyt kasvukausikaan ei suo juurikaan mahdollisuuksia kotimaiselle siementuotannolle. Myös moderni kasvinjalostus käyttää työssään kalliita jalostustekniikoita, joihin ei meillä tai ylipäätään Pohjoismaissa ole ollut mahdollisuuksia panostaa riittävästi. Vihannessiemenkauppa, joka siis pitää sisällään sekä ns. tavallisen siemenen että luomusiemenkaupan, on myös markkinavolyymiltään suhteellisen…
Mansikkaa tuoremarjaksi ja säilöntäänMansikkasato on Suonenjoen seudulla määrällisesti suurimmillaan kuluvan viikon aikana.Mansikat ovat kypsyneet helteisten säiden ansiosta vauhdikkaasti. Kasvukausi on antanut mansikoille hyvän aromin ja maukkauden, kertoo Ilkka Voutilainen Suonenjoen seudun marjanviljelijäin yhdistyksestä. – Lajikevalikoima on laajimmillaan. Honeyoe, Polkan, Jonsokin, Senga Senganan, Darslectin, Cavendiksen, Koronan, Kentin sekä Bountyn poiminta on täydessä käynnissä. – Uusista lajikkeista…
Mahdollisimman luonnonmukaisen hyötytarhan perustaminen on arjen ekoteko. Tasapainoisessa puutarhassa ravinteet kiertävät, komposti tuottaa multaa ja satokasvit voivat hyvin. Kotitarveviljely on nykyisessä maailmantilanteessa ajankohtaisempaa kuin koskaan.
Kun pakkasten vuoksi ei parvekkeella ole kasveja (paitsi yksi maksaruoho isossa, vanhaan villatakkiin käärityssä ruukussa), saa sinne laitettua kaikkea muuta silmäniloksi. Somaksi sisustettua parveketta on kiva katsella sisältä ikkunan läpi. Jouluksi parvekkeen pöytä sai ylleen punaisen metsän ja muutaman joulukoristeen. Ne saavat olla paikoillaan loppiaiseen. Sitten pitenevä päivä alkaa jo tuoda kevättä puutarhaihmisen mieleen. Kaunis…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuonna 2015 julkistama etsintäkuulutus vanhojen puutarhakasvikantojen löytämiseksi keräsi yli 700 ilmoitusta vanhoista raparpereista. Kansalaisten aktiivisuuden ansiosta raparperihaku tuotti toistasataa uudentyyppistä kasvikantaa. Joukossa oli myös muutama todellinen helmi. Koko aineistosta jatkotutkimuksiin pääsi 375 kasvia, joista 60 prosenttia osoittautui vihreä-punavartiseksi Victoria-lajikkeeksi. Raparperitutkimus dokumentoitiin vaihe vaiheelta elokuvaksi ”Raparperin kadonneita geenejä etsimässä”. Elokuvan ensiesitys ja tutkimustulosten julkistus…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) paikallisomenoita kartoittavassa hankkeessa on löydetty pitkään etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’. Vanha omenapuu löytyi Asikkalan Kalkkisten kylästä syksyllä 2016. – Noin sadan paikallisomenalajikkeen etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’ löydettiin kotiseutuaktiivien avulla. Omistajien mukaan omenapuu on istutettu viimeistään 1940-luvun lopulla, ja heidän kuvauksensa hedelmästä vastaa Puutarha-lehden vuosien 1921 ja 1931 kuvauksia, iloitsee tutkija Maarit Heinonen Lukesta.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.