Viime tiistaina (1.12.) tein viiden tunnin luontolenkin Hankoniemen metsäteitä pyöräillen ja välillä maastoon poiketen. Myrskyn jäljiltä puita oli kaatunut tien poikki useassa kohdassa. Ensimmäinen iso koivu oli tiellä poikittain pyöräiltyäni vain puolisen kilometriä.
Kun jatkoin matkaani, metsäkauris pinkaisi pakoon tien viereltä. En ehtinyt kuvata sitä. Poljin pari kilometriä eteenpäin. Siellä hirvi seisoi kallioisessa männikössä. Kovin oli sekin arka, kun häipyi heti näkyvistä. Ehkä metsästäjät olivat sitä jo aseillansa pelotelleet.
Hyppäsin pyörän selkään, mutta tielle kaatunut laho kelopuu pysäytti taas matkani. Skogbyn ruukkialueella kuvasin mm. siemenensä jo pudottanutta sarjakukkaiskasvia, jäkälää puunrungolla, sammaloituneita kiviä ja kuplia purossa. Kun etenin soistunutta lampea kiertävää hiekkatietä, havaitsin tikan lennähtävän lammenrannalla olevasta puusta toiseen. Yllätyin, kun tunnistin sen erittäin uhanalaiseksi valkoselkätikaksi. On arvioitu, että Suomessa pesii nykyisin valkoselkätikkoja vain noin 150 paria. Vuosituhannen vaihteessa kanta oli pienimmillään eli 30-50 paria.
Ehdin jo kadottaa näkyvistäni tuon melko harvoin näyttäytyvän tikan, kun sitten muutamia satoja metrejä edettyäni näin sen naputtavan täysin sammaloitunutta, maassa makaavaa paksua puupölkkyä. Tikka oli vain muutaman metrin päässä tiestä. Otin hyvin varovasti pieniä askeleita lintua kohti. Se naputti pölkkyä, vilkaisi minua, naputti ja vilkaisi taas. Sitä kesti useita minuutteja. Sain parhaimmat kuvat kuin koskaan aiemmin valkoselkätikasta.
Vähän matkan päässä edellisestä paikasta on pieni puro, jonka ylittävältä kivisillalta onnistuin kuvaamaan pari vuotta sitten saukkoa. Vaikka etenin nyt hiljaa kulkien sillalle, purolla ollut koskikara havaitsi lähestymiseni ja lennähti puron rannalla kasvavaan puuhun. Viime vuosina koskikara on ollut syksyisin ja talvisin vakinainen vieras ruukin puroilla. Linnut tulevat talvehtimaan Suomeen lähinnä Norjan ja Ruotsin tunturialueilta.
Eero asui nuorena pohjoisessa Perämeren rannalla, missä suhde luontoon kehittyi vahvaksi. Sitten metsästysaseet vaihtuivat kameroihin. Myöhemmin omakotitalon pihan hoito Hankoniemellä herätti palavan innostuksen puutarha-asioihin. Eero tallensi kamerallaan ja maalaamalla pihapiirin ja luonnon näkymiä elämänsä loppuun saakka (2017).
Uusi piha- ja puutarhavuosi kutsuu odotuksineen ja suunnitelmineen!
Pihakalenterin seurassa kunkin viikon, kuukauden ja vuodenajan asiantuntevat vinkit, olennaiset ohjeet ja ihanat kasvi-ideat kulkevat mukana.
224-sivuisessakalenterissa on runsaasti tilaa omille muistiinpanoille.
Kevät ja alkukesä on kiihkeää uuden kasvun aikaa niin pihoilla ja puutarhoissa kuin muuallakin luonnossa. Kasvit, pensaat ja puutkin työntävät ihailtavaksemme värikkäitä ja tuoksuvia kukkiaan. Nyt on mitä parhain aika pitää kamera esillä ja ikuistaa kauniit kukkaset ja muut näkymät, jotta kuvia voisi katsella vaikkapa syksyn pimeinä iltoina tai talven pakkasten keskellä ja odottaa innolla
Kanerva on luonnossa niin yleinen ja arkinen kasvi, että sen kauneutta tulee harvoin ihailleeksi. Tosin Eino Leino kyllä ymmärsi jo aikoinaan kanervan kauneuden, kun hän runossaan ”Hyljätyn valitus” muisteli nuoruutensa impeä kanervakimppu kädessään. Yleensähän kanervaiset kankahat loistavat punavioletteina, mutta toisinaan saattaa löytää pienen laikun kanervia, joilta puuttuu kyky muodostaa sinipunaista antosyaniiniväriainetta ja tämän seurauksena kukat
Kävin eilen (16.3.) vaeltamassa +8 asteen aurinkoisessa säässä Hankoniemen metsäisessä luonnossa etsiskellen samalla merkkejä kevään edistymisestä. Metsätien vierustalla, missä olen keväisin kuvannut leskenlehtiä, niiden kasvu oli edistynyt vain parin kolmen sentin verran. Samassa paikassa havaitsin yllättäen leppäkertun eli seitsenpistepirkon. Kun se ei liikkunut, tökkäsin sen heinäkorrella ylösalaisin, jolloin leppäkertun jalat alkoivat vispata. Ehdin jo luulla
Kuluneen viikon torstaiaamu (22.9.) valkeni tyynenä ja aurinkoisena. Yöllä lämpötila kävi vain muutamassa plusasteessa, mutta auringonsäteet saivat elohopean kohoamaan nopeasti. Ilma oli kuin luotu muutaman tunnin reipasta luontoretkeä varten. Astellessani heinittynyttä hakkuuaukeaa kohti katsomaan, olisiko siellä hirvieläimiä makuulla, pikkulintu lennähti puolukanvarpujen seasta läheisen puun oksalle. Vastavaloon ottamastani kuvasta tunnistin sen metsäkirviseksi. Pensasmainen, monivartinen piikkiohdake lähetteli
