Valtiovarainministeri Jyrki Katainen paljastaa oheisessa puheenvuorossa, että hänen intohimoihinsa kuuluvat ruoanlaitto ja herkuttelu. – Erikoisuutenani ovat riistaruoat.
Kataisen Lähiruokaseminaarissa pitämä puheenvuoro on julkaistu Tukkutori-lehdessä (nro 6/2009).
Katainen korostaa, että ruokakeskustelu on menossa erinomaiseen suuntaan. – Hukkasimme usean vuosikymmen toisarvoiseen ruokakeskusteluun. Keskustelimme siitä, kuka tuottaa, pitääkö tuottaa Suomessa ja pitääkö sitä tukea suomalaisten toimesta vai ei. Se on sinänsä tärkeä teema.
– Keskustelu osoitti, että me suomalaiset emme ole aidosti olleet kiinnostuneet ruokakulttuurista ja ruoasta, vaan siitä prosessista.
Katainen ottaa Lähiruokaseminaarin avauksessaan lempiteemansa vielä esille. – Suomalaisen ruokakulttuurin puutteena ovat kausiluontoiset elintarvikkeet. Miksi sesonkiruoka on tänä päivänä vain herrojen herkku, kun aiemmin kausi tuotti itsestään ruokaa pöytään?
– Miettikääpä, mitä kausiruokaa on: minun mieleen tulevat uudet perunat ja mansikat. Esimerkiksi matikkasoppaa – jota lapsena syötiin – saa nyt vain kaikkein kalleimmista helsinkiläisistä ravintoloista.
– Juureksista ei ole tullut sesonkituotteita, koska ei mielletä, että uuden sadon juureksissa olisi jotain hienoa. Luomusonnin T-luupihviä ei saa Kuopion kauppahallista. Mitenkä kausivaihtelut näkyvät kouluruoassa ja työpaikoilla?
– Mikä tässä on? Eihän tämä ole normaalia, parahtaa Katainen ja ihmettelee, miksi perusasioista on tehty niin vaikeita.
Keväisin kukkivat sipulikasvit ovat melko helppohoitoisia, mutta silti ne suovat runsaasti väriloistoa kasvattajalleen jo aikaisin keväällä, kun muut kukkivat kasvit vasta heräilevät talven jäljiltä. Suurin osa sipulikasveista on alunperin kotoisin Välimeren alueen ja Vähän-Aasian karuilta vuoristo- ja aavikkoseuduilta tai Etelä-Afrikasta. Vaikka sipulikasvit tulevatkin toimeen vähäravinteisella kasvupaikalla, on maaperän kuitenkin syytä olla ravinnepitoinen joka vuotisen kukinnan
Parhaillaan käynnistyvä varhaisvihannessesonki aloittaa kesän. Avomaalta korjataan jo satoa lämpöä keräävien harsojen alta. Satomäärät ja kasvisten valikoima kaupoissa lisääntyvät päivittäin. Juhannukseen mennessä on satoarvioiden perusteella saatavilla jo laaja valikoima erilaisia kesän makuja. Samaan aikaan varhaisperunoiden sato on huipussaan. Kesällä on helppo ylittää tavoite: puoli kiloa kasviksia päivässä. Ensimmäisinä varhaistuotteina myyntiin ovat ehtineet raparperit. Näitä seuraavat
Vanhoihin narsisseihin on helppo hurahtaa samalla tavalla kuin vanhoihin ruusuihin, pioneihin tai kurjenmiekkoihin. Vanhan ajan narsisseissa viehättävät paitsi kukkien sirous, myös jalostajien tarinat sekä historian havina.
Ruostekukan (Crocosmia x crocosmiiflora) ei pitäisi talvehtia Suomessa, ainakaan hyvin. Mutta helsinkiläispihalla se näyttää selviytyneen talvesta, jopa ihan reippaasti. Viime kesänä ruukussa ostettu ruostekukka oli niin muhkea, että jaoin sen kolmeen osaan. Istutin jakotaimet kuumaan kukkapenkkiin, kuumaan siksi, että penkin kukissa on leiskuvat värit, toisaalta siksi, että penkki on kivimuurin etelänpuolella, mahdottoman kuuma ja kuivakin.
Englantilainen Thompson & Morgan on onnistunut varttamaan tomaatin ja perunan niin, että ne molemmat tuottavat satoa. Yritys on alkanut myydä Englannissa TomTato® -tuotemerkillä näitä taimia puutarhaharrastajille 10 punnan hinnalla. Ihmekasvin maanpäällinen osa on kirsikkatomaatti. Yritys kertoo yhden kasvin tuottavan yli 500 kappaletta maukkaita kirsikkatomaatteja. Maan alla peruna tuottaa jopa 2 kiloa valkoisia ja herkullisia perunoita.
Viime vuoden Paras Piha .-kilpailussa Itä-Suomen parhaaksi pihaksi valittiin Leena Turusen ja Alpo Lehikoisen piha. Pihassa on hyvä ja rauhallinen tunnelma. Vaaramaiseman avaruus on säilytetty. Tämä lieksalaisen maalaistalon värikäs pihapiiri esitellään Oma PIHA –lehden uudessa numerossa, joka ilmestyy 14.8.2014. Katso video tästä
Oma Piha -lehden vuosittainen pihakilpailu on nyt finaalissa. Uusimmassa lehdessä (nro 6/2013) esitellään viisi pihaa eri puolilta Suomea. Voit äänestää niistä mieleistäsi pihaa marraskuun loppuun mennessä. Äänestä tästä linkistä Katso video tästä
Uudessa Puutarha-Sanomat –lehdessä (nro 8/2013) on artikkeli Timo Krappen omenaviljelykseltä. Tila sijaitsee Lohjan Lohjansaaressa. Timo kertoo artikkelissa omenalajikkeista, omenan perusrungoista, kasvitaudeista ja isoista ja pienistä tuholaisista. Timo Krappe markkinoi omenat viiteen pääkaupunkiseudun markettiin. Tänä vuonna kysyntä on ollut tasaista, kun kotipuutarhaomena ei ole häirinnyt markkinoita. Krappen tilalla on perusteilla uusi omenatarha, jossa käytetään piiskataimien sijaan
Arja ja Pekka Ollikaisen piha Kemistä valittiin vuoden 2012 Paras Piha -kilpailussa Pohjois-Suomen parhaaksi pihaksi. Yhtä ihastuttava piha on rajanaapurillakin, jonka kanssa pihaharrastus on yhteinen. Arja kertoo, että kohopenkit ovat osoittautuneet oivallisiksi ratkaisuiksi. – Olen ollut niiden käytössä edelläkävijä, kun niitä on meillä ollut jo 20 vuoden ajan. Laatikoissa viljely on helppoa ja kasvit kestävät
Puutarha-Sanomat –lehden uusimmassa numerossa (6/2013) on artikkeli Matti Veijolan nokkosbisneksestä. Hän viljelee ja jalostaa Osuuskunta Ärmätin nimissä nokkosta, jonka muut puutarhaviljelijät kokevat rikkaruohoksi. Nokkonen on kuitenkin jo kansanperinteessä tiedetty terveystuotteeksi, ja sen arvostus on muiden villiruokien tapaan kovassa nosteessa. Yrittäjä on tehnyt uraa uurtavaa työtä nokkosen viljely- ja jalostustekniikan sekä nokkostuotteiden kehittämiseksi. Katso Luonnontuotealan tiedotushankkeen
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.