Englantilainen Thompson & Morgan on onnistunut varttamaan tomaatin ja perunan niin, että ne molemmat tuottavat satoa. Yritys on alkanut myydä Englannissa TomTato® -tuotemerkillä näitä taimia puutarhaharrastajille 10 punnan hinnalla.
Ihmekasvin maanpäällinen osa on kirsikkatomaatti. Yritys kertoo yhden kasvin tuottavan yli 500 kappaletta maukkaita kirsikkatomaatteja. Maan alla peruna tuottaa jopa 2 kiloa valkoisia ja herkullisia perunoita. Perunoita voi keittää, paistaa tai muusata kuten tavallistakin perunaa.
Yritys on työskennellyt yli 15 vuotta, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun yhdistelmäkasvi on tuotettu onnistuneesti kaupallisesti. Tomaatit ja peruna ovat samansukuisia kasveja, joten ne luonnostaan ovat yhteensopivia.
Jokainen TomTato® kasvi on vartettu käsin – kyseessä on siis luonnollinen ja turvallinen tekniikka eikä kysymyksessä ole geenimuunneltu tuote.
Tomaattiperuna on helppo kasvattaa niin sisällä kuin ulkona tai vaikkapa parvekkeella tai patiolla.
Kesää kohti mentäessä suomalaisten kiinnostus tomaattiin jopa kolminkertaistuu verrattuna talvikauteen. Tuoreus, maku, turvallisuus ja hinta ovat kesätomaatin valtit. Vuositasolla tomaatin kulutus hipoo jo 11 kiloa henkeä kohden, mikä takaa tomaatille ykkössijan kasvisten suosikkilistalla. Yllättävää kyllä, myös sää säätelee tomaatin menekkiä. Kylmällä ja kolealla ilmalla tomaatin kysyntä laskee, mutta aurinko ja lämpö lisäävät tomaattien menekkiä. Kesäisinä
Kotimaiset Kasvikset ry on nimennyt toukokuun lopulta viikon 21 tomaatille, suomalaisten suosikkivihannekselle. Teemaviikko aloittaa kesän tomaattikauden, jolloin tomaatin syönti perinteisesti kolminkertaistuu talvikulutukseen verrattuna. Jo nyt suomalainen popsii tomaatteja enemmän kuin mitään muuta yksittäistä kasvista, 10,7 kiloa henkeä kohti vuodessa. Kappaleittain laskettuna tästä riittää tomaatti noin 107 päivälle, mikä ei ole paljon, jos tomaatin kulutusta pohtii
Useat maailman parhaat ruokaherkut sisältävät tomaatteja. Tomaattien iloiset värit piristävät päivittäisiä salaatteja ja on vaikeaa kuvitella syövänsä esimerkiksi italialaisia tai meksikolaista ruokia ilman tomaatteja. Myös me suomalaiset olemme hullaantuneet värikkäisiin tomaatteihin. Syömme vuosittain henkeä kohti reilusti yli kymmenen kiloa tomaatteja – enemmän kuin mitään muuta kasvista. Tomaatit ovat aina olleet myös maailman parhaiden keittiömestareiden suosikkiraaka-aineita.
Tomaatti on täynnä makua ja terveyttä edistäviä aineita. Huippusesonki jatkuu toukokuulta aina syksyyn saakka. Lämpö ja aurinko ovat nyt hellineet kasvustoja, joten laadukasta tomaattisatoa kypsyy jatkuvasti ja kaikkien ulottuville. Kotimaiset Kasvikset ry:n Tomaattiviikkoa vietetään viikolla 21 (19. – 25.5.) Kesällä tomaatti maistuu aivan sellaisenaan, mutta se sopii loistavasti myös grillattavaksi ja erilaisiin ruokiin. Tomaatti mehevöittää
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.