Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton vuosikokous on uusinut aiemmin tekemänsä esityksen elintarvikkeiden arvonlisäveron alentamisesta muiden EU-maiden tasolle. Marjanviljelijät muistuttavat, että arvonlisävero on yksi niistä tekijöistä, joka nostaa meillä tuotettujen marjojen kuluttajahintaa.
– Korkea arvonlisävero haittaa merkittävästi marjanviljelyn kannattavuutta Suomessa, totesi Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton puheenjohtaja Alpo Ellä liiton vuosikokouksessa 11.3. – Pelkästään siitä, että esimerkiksi Saksassa elintarvikkeiden arvonlisävero on 7 prosenttia ja Suomessa 17, syntyy kuluttajahintoihin selvä ero.
Työvoimakustannukset eivät ole vähennyskelpoisia
Korkean arvonlisäveroprosentin lisäksi marjanviljelijöitä harmittaa, etteivät työvoimakulut ole meillä vähennyskelpoisia. – Suomessa viljeltyjen marjojen tuotantokustannuksista reilusti yli puolet syntyy työvoimakustannuksista. Marjojen tuotantopanoksissa on erittäin niukasti vähennyskelpoisia arvonlisäveroeriä, mikä aiheuttaa lähes koko arvonlisäveron siirtymisen kuluttajahintaan, Ellä muistuttaa.
– Tämän lisäksi Suomessa tuotetut marjat kilpailevat markkinoilla tuontihedelmien kanssa, joiden hinta on alhainen ja sitä kautta myös arvonlisäveron vaikutus kuluttajahintaan jää pieneksi.
Alv-korotuksen piti olla tilapäinen
Hedelmän- ja marjanviljelijät muistuttavat, että elintarvikkeiden arvonlisävero korotettiin meillä 17 prosenttiin vain tilapäisesti Euroopan unioniin liityttäessä. Korotus oli alunperin tarkoitettu sovellettavaksi vain vuoden 1997 loppuun. Muualla Euroopassa elintarvikkeiden arvonlisävero on tällä hetkellä keskimäärin 6-7 prosenttia.
– Päättäjien olisi aika ottaa uudelleen käsittelyyn arvonlisäprosentin alentaminen elintarvikkeiden tuotannossa ja erityisesti työvoimavaltaisilla tuotannonaloilla. Tämän ei pitäisi olla mahdotonta, onhan muuallakin Euroopassa elintarvikkeilla erilaisia verokantoja, Ellä esittää.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Elinkeinoelämää, maataloutta ja työntekijöitä edustavat elintarvikeketjun järjestöt ovat toimittaneet valtioneuvostolle vetoomuksen elintarvikkeiden arvonlisäverokannan alentamisesta 12 prosenttiin vuonna 2004. Verokannan alentaminen kohti eurooppalaista tasoa parantaa elintarvikealan toimintaedellytyksiä, tukee kotimaista työllisyyttä ja kulutuskysyntää sekä helpottaa ruokakorien hintavertailuja EU-maiden välillä. Nykyinen elintarvikkeiden 17 prosentin verokanta ylittää noin 10 prosenttiyksiköllä EU-maiden keskimääräisen verotason. Elintarvikeketjun järjestöt vaativat, että arvonlisävero lasketaan
Haave, että omalta pihalta voidaan poimia vuotuiset mustikat on toteutunut. Tällä hetkellä on olemassa sopivia pensasmustikkalajikkeita marjanviljelyyn sekä myös koristepuolelle ns. monikäyttökasveiksi, lupasi tutkija Aaro Lehmushovi Turun puutarhamessuilla. Pensasmustikan jalostustyö eteni 1990-luvulla pitkin harppauksin ja johti läpimurtoon 1990-luvun lopulla. Varsinaisia marjaviljelmiä – lajikkeilla AINO ja ALVAR – on nyt perustettuna lähes 40 ha ja vuosittain
Arto-pensasmustikka kulkee vielä virallisesti numerolajikkeena, mutta se vaikuttaa niin lupaavalta, että sen kastaminen Artoksi on enää ajan kysymys. Maatalouden tutkimuskeskuksessa Piikkiössä on näin kehitelty Arne, Ainon ja Alvarin jatkoksi uusi A-alkuinen pensasmustikka. Arto on erityisen hyvänmakuinen lajike.Prof. Risto Tahvonen pyytää vielä viljelijöiltä malttia, sillä nyt jalostuslinjalla oleva lajikkeen kaupallistaminen vie vielä 3-5 vuotta. Tutkimusmestari Arto
Ympäristöministeri Paula Lehtomäki haluaa hälventää vuonna 2014 voimaan tulevia haja-asutusalueiden jätevesivelvoitteitta kohtaan tunnettuja epäluuloja. Ministeri puhui haja-asutusalueiden jätevesien käsittelystä Oma Mökki -messuilla 25.3. 2010 Helsingissä – Jätevesien käsittelyä koskevilla määräyksillä ei ole tarkoitus tehdä kiusaa tai hankaloittaa elämää. Niiden tarkoituksena on pitää lähivesien ja meren tila parempana. Halutaan, että lapset ja lapsenlapset voivat jatkossakin uida
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.