Arto-pensasmustikka kulkee vielä virallisesti numerolajikkeena, mutta se vaikuttaa niin lupaavalta, että sen kastaminen Artoksi on enää ajan kysymys. Maatalouden tutkimuskeskuksessa Piikkiössä on näin kehitelty Arne, Ainon ja Alvarin jatkoksi uusi A-alkuinen pensasmustikka. Arto on erityisen hyvänmakuinen lajike.Prof. Risto Tahvonen pyytää vielä viljelijöiltä malttia, sillä nyt jalostuslinjalla oleva lajikkeen kaupallistaminen vie vielä 3-5 vuotta.
Tutkimusmestari Arto Ylämäki pitää pensasmustikan viljelyn ripeää laajenemista hyvin mahdollisena. Niin koetoiminta kuin käytännön viljelykin ovat vakuuttaneet.
Vaikka mustikka vaatii happamen maan, ei sitä kannata suolle viedä, sillä pohjaveden täytyy olla 50 senttimetrin etäisyydellä maan pinnasta. Kasvupaikan pH:n tulee olla 4,5 ja 5,5 välillä. Happamuuden lisääminen yhdellä asteella vaatii noin 600 m3:n turvelisäyksen hehtaaria kohden.
On muistettava, että pensasmustikka kärsii helposti kuivuudesta. Kasvi tarvitsee vettä jo toukokuussa ja myös sadonkorjuun jälkeen, jolloin kukkasilmut kehittyvät. Kuivuus pienentää marjojen kokea. Tihkukastelu on erittäin järkevä investointi, tähdentää Ylämäki.
Pensasmustikan kukat kestävät kolmen asteen hallan. Pölytyksen varmistamiseksi on syytä hankkia kimalaispesiä pari kappaletta hehtaaria kohden. Pesät viedään viljelmälle, kun 5 % kukista on auennut.
Puolikorkeat lajikkeet (Aino ja Alvar) alkavat kypsyä kun lämpösumma 950, korkeat lajikkeet (Arne, Arto) kypsyvät noin 1050-1100 asteen lämpösummassa. North-lajikkeiden vaatimus on noin 1050 astetta.
On huomattava, että pensasmustikka tarvitsee sadonkorjuun jälkeen lämpösummaa vielä 100 astetta, jotta kukka-aiheet syntyvät. Lappeenrannassa lämpösumman keskiarvo on 1367 astetta (1992-99) ja minimi on ollut 1118 ja maksimi 1585.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Professori Risto Tahvonen on jäänyt 1.9.2012 eläkkeelle. Hän ”testamenttinsa” ensimmäinen osa on julkaistu Puutarha-Sanomien numerossa 8/2012. MTT:n Piikkiön laitokselta on tullut markkinoille paljon uusia marjalajikkeita. Yksi niistä on `Arto’-pensasmustikkalajike. Se on korkeakasvuinen ja myöhäinen lajike, jonka kasvattamista on tutkittu lämmittämättömässä kausihuoneessa. Lue lisää professori Risto Tahvosen ”testamentista” Puutarha-Sanomat -lehdestä. Voit tilata lehden 54 euron edulliseen…
En värmande solstråle, hoppgivande fågelkvitter, de första sångsvanarna i skyn och droppande smältvatten lovar att våren snart är här. Påskgräset kan med lite idérikedom bli ett minivårlandskap genom att placera några ärtor bland rajgräsfröna. Vanliga ärtor tänkta till ärtsoppan blir snabbt goda ärtskott om man petar ner dem i jorden. I vårlandskapet får de symbolisera…
Valtakunnallisen Innosuomi-palkinnon voittanut Oy Aurinkolehto Ltd tuottaakoivunmahlaa Tohmajärvellä. Palkinto myönnettiin innovaatiosta, jonkaansiosta mahla säilyy ilman pastörointia erittäin hyvälaatuisena japitkään. Yrittäjäpariskunta SUSANNA ja ARTO MAARANEN eivät paljasta, mikämenetelmä on kyseessä. – Olemme tehneet tutkimus- ja kehitystyötä pitkään,eikä ideaa ole patentoitu, joten haluamme pitää etulyöntiaseman.Teknologia on liikesalaisuus, jota emme edes raota, he sanovat. Maarasten idea ei perustu…
Suomessa tuotettujen luomutuotteiden tunnus, Luomuliiton myöntämä Leppäkerttu, uudistuu. Uusi merkki kertoo yhdellä silmäyksellä luonnonmukaisesta ja lähellä tuotetusta ruuasta. Tuottajat voivat nyt anoa paikalliselta luomuyhdistykseltä merkkiä, josta kuluttaja näkee tuotantoalueen maakunnan tarkkuudella. Uudistuvan Leppäkerttu-merkin säädöksiä kehitetään yhdessä asiantuntijoiden ja yritysten kanssa. Leppäkerttu vaatii kokonaisvaltaisempaa eläinten ja ympäristön hyvinvoinnin huomioimista kuin EU:n luomusäädökset, ja vaatimuksista tulee muun…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuonna 2015 julkistama etsintäkuulutus vanhojen puutarhakasvikantojen löytämiseksi keräsi yli 700 ilmoitusta vanhoista raparpereista. Kansalaisten aktiivisuuden ansiosta raparperihaku tuotti toistasataa uudentyyppistä kasvikantaa. Joukossa oli myös muutama todellinen helmi. Koko aineistosta jatkotutkimuksiin pääsi 375 kasvia, joista 60 prosenttia osoittautui vihreä-punavartiseksi Victoria-lajikkeeksi. Raparperitutkimus dokumentoitiin vaihe vaiheelta elokuvaksi ”Raparperin kadonneita geenejä etsimässä”. Elokuvan ensiesitys ja tutkimustulosten julkistus…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) paikallisomenoita kartoittavassa hankkeessa on löydetty pitkään etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’. Vanha omenapuu löytyi Asikkalan Kalkkisten kylästä syksyllä 2016. – Noin sadan paikallisomenalajikkeen etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’ löydettiin kotiseutuaktiivien avulla. Omistajien mukaan omenapuu on istutettu viimeistään 1940-luvun lopulla, ja heidän kuvauksensa hedelmästä vastaa Puutarha-lehden vuosien 1921 ja 1931 kuvauksia, iloitsee tutkija Maarit Heinonen Lukesta.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.