Haave, että omalta pihalta voidaan poimia vuotuiset mustikat on toteutunut. Tällä hetkellä on olemassa sopivia pensasmustikkalajikkeita marjanviljelyyn sekä myös koristepuolelle ns. monikäyttökasveiksi, lupasi tutkija Aaro Lehmushovi Turun puutarhamessuilla.
Pensasmustikan jalostustyö eteni 1990-luvulla pitkin harppauksin ja johti läpimurtoon 1990-luvun lopulla. Varsinaisia marjaviljelmiä – lajikkeilla AINO ja ALVAR – on nyt perustettuna lähes 40 ha ja vuosittain määrä lisääntyy 10-20 hehtaarin vauhdilla. Lajikkeet Aino ja Alvar sekä monikäyttömustikat SIRO ja SINE sopivat erinomaisesti myös harraste- ja omakotitarhaviljelyyn. Pensasmustikoita ollaankin nimeämässä uudelleen tarhamustikoiksi, totesi Lehmushovi MTT:n Piikkiön tutkimusasemalta.
– Pensasmustikat ovat pohjoisamerikkalaisia kasvilajeja. Niiden koko vaihtelee 30 cm:stä aina 5:n metrin korkuisiin pensaisiin. Kasvien kukka- ja marjatertut sekä marjat voivat olla erittäin suuria ja satotaso pensailla mahtava, jopa 10-12 kg/pensas (Suomessa voidaan saada 2-6 kg/pensas). Matalilla lajikkeilla löytyy 30 cm:n pituisia marjaterttuja, koko verson kärki tai verso on marjaa täynnä. – Suurimmat marjat voivat olla jopa 3 cm läpimitaten, ja paino 2-3 g (metsämustikallamme vain 0,3-0,5 g). Nämä seikat helpottavat oleellisesti poimintaa ja sadonkorjuuta. Litra pensasmustikoita voidaan poimia viidessä minuutissa ja muoviämpärillinen noin 1/2-tunnissa.
Lehmushovi kertoi, että puolikorkeat uutuuslajikkeet Siro ja Sine laskettiin markkinoille vuonna 2001. – Ne soveltuvat erinomaisesti koristepensaiksi ja maanpeittokasveiksi, mutta myös marjoviksi pensaiksi kotipuutarhoihin. Hyvän koristearvon sekä erinomaisen tauti- ja tuholaiskestävyyden ansiosta ne soveltuvat mm. lastentarhojen ja koulupihojen koristeistutuksiin hyvin. Ne voivat tuoda uutta ilmettä ja värikkyyttä myös puistojen ja kivikkojen reunusistutuksiin.
Monikäyttömustikat ovat erittäin kauniita kolme kertaa kesässä. Ensin keväällä ne kukkivat valkoisina, sitten pensaisiin ilmestyy 10-20 senttiset marjatertut ja viimeksi lokakuussa pensaat saavat liekinpunaisen ruskan.
Pensasmustikat viihtyvät parhaiten päivänpuoleisessa, tuulilta suojassa ja lämpimässä, loivasti viettävässä rinteessä. Kevyt, hikevä hietamaa on paras kasvualusta, neuvoi Lehmushovi. – Sopiva pH – alle 5,5 ! – saadaan aikaan happamalla turvelisäyksellä, tarve noin 6 m3/100 m2 tai 2-3 lapiollista/taimi istutuskuoppaan annettuna. – Riittävä kosteus maaperässä on toinen ratkaiseva tekijä pH:n lisäksi pensasmustikoiden viljelyssä. Alkukesän poutakausina tarvitaan 2-3 kertaa viikossa 2 litraa/taimi kastelu tai asennetaan kasvualustaan tihkukasteluletkut. Paras kate tällä hetkellä on kuitukangas, muita mahdollisia katteita ovat hapan turve, kuorihumus, sahanpuru ja erilaiset hakkeet.
-Nuorena pensasmustikoiden lannoitus- ja leikkaustarve on vähäinen. Lannoituksessa käytetään happamia lannoitteita kuten esim. superfosfaattia, kaliumsulfaattia ja ammoniumsulfaattia. Alppiruusulannoitteet soveltuvat myös hyvin. Nyttemmin varsinaisilla viljelmillä käytetään yksinomaan liuoslannoitteita, jotka annetaan tihkukastelun yhteydessä. Jänikset on syytä pitää poissa viljelmiltä ja marjojen kypsyessä saattavat rastaat kiusata, varoittaa Lehmushovi.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Luonnonvaraisen mustikan tulevaisuus on säiden armoilla. Ilmaston lämpenemisen vuoksi mustikan kukinta alkaa entistä aikaisemmin, mikä altistaa kukinnot hallalle. Tänä vuonna mustikkaa riittääkin poimittavaksi vain halloilta säästyneissä metsissä. Pelloilla viljeltevä pensasmustikka on nopeasti yleistynyt. Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) keräämien tietojen perusteella on havaittu, että mustikka on kukkinut kolmena vuonna (2000-2002) ja tänä vuonna aikaisemmin kuin 1990-luvun loppuvuosina.Varhainen kukinta
Puutarhan ystävät odottavat jo kovasti keväisiä päiviä. Myös Turun Messukeskuksessa valmistaudutaan jo täysillä puutarhan kevääseen. Piha & Puutarha -messujen 1.–3.4. suunnitelmat ovat edenneet, ja mm. messuille tulevat puut on jo haettu sisätiloihin. Tämän vuoden messutapahtumassa on odotettavissa juhlavat tunnelmat! Messulauantaina vietetään messujoukolla Paula Ruotsalaisen ja Marko Vesterlundin häitä. Messujen yleiskoristelu on tällä kertaa rakennettu kokonaan
”Haluatko poimia ruusukimpun omalta pihalta? Istuta silloin näyttäviä ryhmäruusuja. Ne kaipaavat muutamia hoitotoimia, mutta palkitsevat hoitajansa vuolaalla kukinnalla ja saavat ansaittua huomiota heinäkuusta syksyn ensipakkasiin. Ryhmäruusuilla tarkoitetaan jalonnettuja kaunottaria, joiden hoidossa olennaisinta on varjella jalonnuskohtaa. Sen tulisi aina jäädä vähintään 10 cm maan pinnan alapuolelle. Jos kestävän juuriston ja aran ruusulajikkeen jalonnuskohta jää maan pinnalle
Kasvava määrä japanilaisia on kiinnostunut suomalaisesta mustikasta terveystuotteena. Kahdeksan vuotta toiminut japanilaisyritys Wakasa Seikatsu on vienyt suomalaista marjaa jo useamman vuoden ajan ja tällä hetkellä vienti on 30 000 kiloa mustikkauutetta vuodessa. Uutteen määrä vastaa kolmea miljoonaa kiloa tuoreita marjoja. Yritys valmistaa uutteesta silmiä vahvistavia kapseleita. Kauhajoella vierailleen Wakasa Seikatsun pääjohtaja KEHICHI KAKUTANIN mukaan japanilaiset
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.