Elinkeinoelämää, maataloutta ja työntekijöitä edustavat elintarvikeketjun järjestöt ovat toimittaneet valtioneuvostolle vetoomuksen elintarvikkeiden arvonlisäverokannan alentamisesta 12 prosenttiin vuonna 2004. Verokannan alentaminen kohti eurooppalaista tasoa parantaa elintarvikealan toimintaedellytyksiä, tukee kotimaista työllisyyttä ja kulutuskysyntää sekä helpottaa ruokakorien hintavertailuja EU-maiden välillä.
Nykyinen elintarvikkeiden 17 prosentin verokanta ylittää noin 10 prosenttiyksiköllä EU-maiden keskimääräisen verotason. Elintarvikeketjun järjestöt vaativat, että arvonlisävero lasketaan 12 prosenttiin vuoden 2004 alusta. Vero korotettiin 17 prosenttiin valtiontaloudellisista syistä, kun Suomi liittyi Euroopan Unioniin. Korotus oli tarkoitettu sovellettavaksi vain 1.12.1997 saakka. Myös kauppa- ja teollisuusministeriön Elintarviketeollisuus 2002 -työryhmä katsoi, että elintarvikkeiden arvonlisäverotuksessa on pyrittävä kohti eurooppalaista tasoa valtiontalouden sallimissa puitteissa.
Elintarvikkeiden arvonlisäveron alentaminen parantaa kansantaloudelle tärkeän elintarvikeketjun toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä sekä tukee työllisyyttä. Se tukee nykyisessä kulutuskysynnän kasvun varassa toimivassa taloudellisessa tilanteessa kansalaisten kulutusmahdollisuuksia tehokkaasti, tasapuolisesti ja sosiaalisesti perustellusti lisäten erityisesti vähätuloisten ja lapsiperheiden kulutusmahdollisuuksia. Kotimaisen kulutuskysynnän edistäminen on tärkeää heikkenevän työllisyyden vuoksi.
Arvonlisäveron alentaminen vähentää valtion verotuloja nimellisesti noin 0,35 miljardia euroa. Koska elintarvikkeiden osalta vähentyvät kulutusmenot ohjautuvat pääosin muuhun kotimaiseen kulutukseen ja siten verotukseen, valtion veromenetykset jäävät todellisuudessa tätäkin pienemmiksi. Elintarvikkeiden arvonlisäveron alentamisella on vastaava taloutta elvyttävä vaikutus kuin palkkaverotuksen alentamisella.
Kotimaisen elintarvikeketjun kilpailukyvyn parantaminen arvonlisäveroa alentamalla on ensiarvoisen tärkeää EU:n laajentuessa ensi vuonna. Se edistää kotimaisten elintarvikkeiden kysyntää ja hyödyttää koko ruokaketjua vähentämällä paineita yksityistuontiin, joka uhkaa kasvaa jo korkean alkoholiverotuksemme vuoksi. Toimenpide parantaa myös mahdollisuuksia tasapuoliseen ruokakorin hintavertailuun muiden EU-maiden kanssa.
Elintarvikkeiden arvonlisävero EU-maissa 2002: Tanska 25 %, Suomi 17 % , Irlanti 12,5 %, Portugali ja Ruotsi 12 %, Italia ja Itävalta 10 % Kreikka 8 %, Espanja ja Saksa 7 %, Alankomaat ja Belgia 6 %, Ranska 5,5 %, Luxemburg 3 %, Englanti 0 %
Vetoomus ei koske kukkien ja taimistotuotteiden arvonlisäveroa. Se on Suomessa 22 % eli 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin elintarvikkeiden arvonlisävero. Tarjoillun ruuan arvonlisävero on kuitenkin sama 22 %.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Rintamamiestalo puutarhoineen sai uuden elämän, kun porvoolaiset Beatrice Klaucke-Virtala ja Joni Virtala päättivät toteuttaa unelmansa kodista maaseudun rauhassa. Pitkään vailla vakituista asujaa ollut talo vajaan neljäntuhannen neliön kokoisella tontilla löytyi Loviisan Koskenkylästä.
Yrtit ja hyvä viini kuuluvat yhteen, joten on hauska idea perustaa yrttimaa viinitynnyriin. Tuoreet yrtit keittiön oven lähellä ovat ylellisyyttä ruoanlaittajalle ja myös ihanaa silmänruokaa. Yrttien lisäksi tynnyriin voi istuttaa ja kylvää syötäviä kukkia, esimerkiksi orvokkeja ja kehäkukkia. Yrttien taimet voidaan istuttaa ulos, kun pakkasyöt ovat ohi, yleensä kesäkuun alkupuolella. Toisaalta näin pieni viljelmä voidaan helposti suojatakin, jos lämpömittarin
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on laatinut kotimaisille yrityksille sekä valvontaviranomaisille ohjeen vapaaehtoisen ”tuotettu ilman geenitekniikkaa” – tai ”gm-vapaa” –merkinnän käytölle elintarvikkeissa ja rehuissa. Tällä hetkellä EU:ssa ei ole määritelty yhteisiä kriteerejä ”gm-vapaa” –merkinnälle, mutta joissakin jäsenmaissa tällaisia merkintöjä on jo käytössä. Eviran ohjeiden mukaan merkinnän tulee aina olla selkeä ja yksiselitteinen eikä se saa johtaa kuluttajaa harhaan.
Pälvi on näin keväisin päivän sana. Milloin ensimmäiset lumettoman maan kohdat näkyvät ja missä? Muodostuuko pälviä vuosittain ensimmäiseksi tietyille paikoille? Varhaisia pälviä näkyy usein puiden alla, missä esimerkiksi kuusen leveä oksisto on suojannut maata suurimmalta lumikertymältä. Pälvi on äidinkielemme talviluontoa kuvaavaa kaunista erikoissanastoa. Liitymme näiden sanojen monipuolisuuden perusteella muihin lumen äärellä eläviin kansoihin, kuten
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.