Luomutuotevalikoimien kehitys heijastuu suoraan luomumarkkinoihin. -Uutuustuotteiden lanseerausvauhti on luomun kohdalla hiipunut ja kaupanluomutuotevalikoimien kasvu hidastunut. Markkinaosuuttaan ovat kuitenkinkasvattaneet luomusipuli ja -tomaatti, kertoo vt. toiminnanjohtaja PÄIVIRÖNNI Finfood Luomusta.
Maito on edelleen luomumarkkinoiden kasvun veturi. Sen myynti on viimeisten12 kuukauden aikana kasvanut yli 30 prosenttia. Luomumaidon markkinaosuusarvossa mitaten on 2,6 prosenttia koko maitomarkkinoista. Suurimmatmarkkinaosuudet ovat edelleen hiutaleissa (6,6 prosenttia), jauhoissa (4,3prosenttia) ja kananmunissa (4,2 prosenttia). Sen sijaan luomupastojen ja-makaronien markkinaosuudet ovat laskeneet. Myös tuore luomuleipä onmenettänyt asemiaan leipämarkkinoilla.
Luomujogurtin markkinaosuus on pysynyt ennallaan. Luomuvihanneksia ja-juureksia on ostettu hieman aikaisempaa enemmän. Markkinaosuuttaan ovatkasvattaneet etenkin luomusipuli ja -tomaatti.
Kannattavuutta ja yhteistyötä parannettava
Luomu tuotantovaihtoehtona saa elintarvikeketjulta kouluarvosanan 7,53.Finfood Luomun teettämässä tuoreessa luomubarometrissa elintarvikeketjuunkuuluvat tuottajat, valmistajat ja kauppa sekä tänä vuonna ensimmäistäkertaa myös ammattikeittiöt. Barometria on tehty viisi vuotta ja koko tämänajan arvosana on hiukan noussut.
Elintarvikeketju uskoo, että tulevaisuudessa luomun arvostus kasvaa. Enitenluomuun uskoo ketjun loppupää, viljelijät ovat epävarmempia. Kun ketjun eriosilta tiedusteltiin heidän omaa rooliaan luomutuotannon kasvattamisessa,vastaukset kertovat epäröinnistä. – Luomuketjun toiminnasta alkaa ollakokemuksia. Siinä mukana olevat miettivät nyt tarkkaan, mikä on heidän omaasemansa ketjussa ja kannattaako siinä olla mukana, Rönni selittää. Ketjuneri osapuolet ovat lähes yhtä mieltä siitä, että kannattavuus on luomunpullonkaula ja yhteistyö ketjun sisällä on heikkoa.
Viidennes käyttää luomua säännöllisesti
Joka viides suomalainen käyttää luomutuotteita säännöllisesti kertoo luomubarometri. – Säännöllisesti luomua käyttävien määrä on jo niin suuri, että voidaan puhua tietystä kuluttajajoukosta, toteaa vt. toiminnanjohtaja PÄIVI RÖNNI Finfood Luomusta.
Tyypillinen luomukuluttaja on 35 – 50-vuotias perheellinen,koulutettu ja hyvätuloinen nainen, joka asuu suurimmissa kaupungeissa.Luomutuotteita säännöllisesti käyttävä kuluttaja ostaa mieluummin luomuakuin tavanomaisesti tuotettuja suomalaisia elintarvikkeita. Tätä asiaakysyttiin barometrissa nyt ensimmäistä kertaa.
Luomubarometrin mukaan niiden kuluttajien määrä on vähentynyt, joillaylipäätään on kokemusta luomusta. Viime vuonna näiden kuluttajien osuus oli80 prosenttia, kun vastaava luku on nyt 62 prosenttia. – Kuluttajat osaavataikaisempaa paremmin ja todenmukaisemmin arvioida kokemuksiaanluomutuotteista ja niiden käytöstä. Barometria on tehty viisi vuotta jatänä aikana myös kuluttajien luomutietoisuus on parantunut, Rönni selittää.
Luomun osuus päivittäisistä ostoksista pieni
Luomutuotteita säännöllisesti käyttävä kuluttaja ostaa luomuna yleisemminperunaa, vihanneksia, leipää, maitoa, maitojalosteita, jauhoja, hiutaleita,marjoja ja hedelmiä. Tuotteet hankitaan useimmiten tavallisestapäivittäistavarakaupasta. Luomutuotteiden osuus päivittäisestä ostoskoristaon edelleen pieni, jatkuvasti luomunakin käyttävien ostoksista alleviidennes on luomua.
Luomua käyttävät aikovat myös lisätä luomutuotteiden kulutusta. Enitenluomukuluttajat suunnittelevat tuoretuotteiden, leivän, lihan jalihajalosteiden sekä maitotaloustuotteiden kulutuksen lisäämistä.
Mielikuva luomusta vaikuttaa ostopäätöksiin
Luomua säännöllisesti käyttävien kuluttajien ostohalukkuuteen vaikuttaviamielipiteitä selvitettiin asennebarometrilla. Ostohalukkuuden kannaltatuotteiden saatavuudella, valikoimien riittävyydellä, myyjienasiantuntemuksella ja tiedon saamisella luomutuotteista on suuri merkitys.Samalla nämä asiat ovat niitä, joista kuluttajilla on huonoja kokemuksia.Myöskään luomutuotteiden hinta – laatu-suhde ei ole luomukuluttajanmielestä aivan kohdallaan, samoin parantamisen varaa on tuotteidensäilyvyydessä ja pakkausten ympäristöystävällisyydessä. Kokemuksetulkomaisista luomutuotteista ovat monilla kuluttajilla olleet huonoja.
Luomutuotteiden ostohalukkuuteen niitä säännöllisesti käyttävilläkuluttajilla vaikuttavat suuresti myös valvonnan luotettavuus, vaikutusmaaseudun kehitykseen, tuotteiden turvallisuus ja terveellisyys,kotieläinten hyvinvointi, vaikutus Suomen elintarviketuotannon imagoon sekäkokemus siitä, että tuntee toimineensa oikein ostaessaan luomutuotetta.Kaikista luetelluista asioista luomukuluttajilla on hyviä kokemuksia.
Aurinkomerkki täyttää viisi vuotta
Vihreä ”Luomu – valvottua tuotantoa” – aurinkomerkki lanseerattiin keväällä1998. Merkki on tällä hetkellä yli 3 000 luomutuotteessa. Luomubarometrinmukaan merkin tunnistaa 77 prosenttia suomalaisista. Kuluttajien mielestäaurinkomerkki helpottaa luomutuotteen tunnistamista, vahvistaa käsitystätuotteen ympäristöystävällisyydestä ja hyvästä laadusta. Kuluttajat pitävätaurinkomerkittyä luomutuotetta selvästi parempana kuin luomutuotteita,joista merkki puuttuu.
Luomubarometria varten haastateltiin 176 elintarvikeketjun toimijaa ja 857 kuluttajaa.Tutkimuksen on toteuttanut Fennia Consulting. Teollisten luomutuotteidenmarkkinaosuudet perustuvat AC Nielsenin Talouspaneeliin ajanjaksolla29.12.2002 – 5.4.2003. Barometri on jatkoavuonna 1998 käynnistyneelle tutkimussarjalle, jossa on haastateltu yhteensä6 336 kuluttajaa.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Vajaa vuosi sitten Oma piha -lehden toimitukseen tuli kirje ja valokuvia Seija Koirikiveltä. Hän kertoi rakentaneensa ja muuranneensa pihan rakenteet itse samalla, kun toimi nuohooja-yrittäjänä ja yksinhuoltajana. Seija ei kuulostanut ihan tavalliselta tädiltä, mutta odotukseni palkittiin vielä arveltuakin mahtavammalla pihakäynnillä heinäkuun helteissä. Seijan talo sijaitsee Pomarkun kunnassa hienolla paikalla joen rannassa. Hän kertoi ostaneensa talon
Oma PIHAn uudessa numerossa (1/2016) on juttu Honkapään harmoniasta, mutta kyllä siellä sattuu ja tapahtuukin. Oheisena on isännän kertomus mehiläisten karkaamisesta. Kertomuksen lopussa olevat kuvat on ottanut – siihen saakka kunnes parvi pääsi valloilleen – yli 30 vuotta sitten vihitty isännän vaimo. PARVI Lämpimänä heinäkuisena kesäpäivänä yli 30 vuotta sitten vihitty vaimoni tuli kasvimaalta sisään.
Sininen, valkoinen, keltainen – siinä on kevään vuokkoihanuuksien kukintajärjestys. Vuokonkukkien monimuotoisuus voi innostaa ryhtymään kasvikeräilijäksi. Valkovuokkomeren hohtava valo ja vuokkokimppu, onnekkaasti kohdattu keltavuokkolaikku ja sinivuokkojen salaperäinen sinisyys kuuluvat kevääseemme. Nämä näyt ovat piirtyneet lähtemättömästi muistiin usein jo lapsuudessa, ja myöhemminkin moni haluaa istuttaa kevätkukista juuri vuokkoja ihaillakseen niiden yltäkylläistä loistoa pihamaalla. Sini-, valko- ja keltavuokot
Viime päivät ovat olleet niin aurinkoisia ja lämpimiä, että luonto oikein puhkuu reipasta kasvuvauhtia, jota avitti myös lämpimiä ilmoja edeltäneet sateet. Eilisellä (4.5.) luontoretkelläni pääsin kuvaamaan jo rentukankukkiakin. Karaistunut ja reheväkasvuinen rentukka on kauneimmillaan kukkiessaan näyttävästi ja iloisenvärisesti rannoilla ja kosteikoissa. Maljakkokasvina se on kehno, nopeasti nuupahtava. Tusinan verran pieniä (etusiipien kärkiväli n. 2,5 cm),
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.