Ihastellaanpa lisää hortensioiden näihin aikoihin kukkivaa maailmaa. Aiemmassa blogipostauksessani käsitellyn kuutamohortensian lisäksi myös pallohortensian (Hydrangea arborescens) kukintomeri saa näet hieraisemaan silmiään. Sen kukinnot kehittyvät saman vuoden versoihin. Kyseessä on siis melkoinen vuosittainen saavutus, jota edesautetaan huolehtimalla pallohortensian kasvupaikan ravinteikkuudesta.
Valkeiden hortensiankukintojen sävyssä on mielenkiintoinen ominaisuus, jonka ansiosta ne hohtavat lyhtymäisesti syyskesän hämärtyvissä illoissa. Muodoltaan pallohortensiankukinnot tuovat hauskasti mieleen jättiläisen muovailemat lumipallot.
Pallohortensialle käy parhaiten hapan maaperä puolivarjossa. Mikäli kasvupaikka sijoittuu aurinkoon tai vaikkapa rinteeseen, saattaa kasvia olla syytä kastella kuivina aikoina. Pallohortensiapensas on siron palleromainen myös kasvutavaltaan ja sopii matalahkona perennapenkinkin osaksi tai happaman maaperän havukasvien joukkoon.
Hortensiankukintoja voi kuivatella talvisen kodin näyttäviksi koristeiksi.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Tuoretta syötävää tuottava lavatarha on helppohoitoinen ja kaunis. Kasvukauden alkupuoli sujuu rennosti omavaraisena ainakin perunoiden, sipulien, yrttien ja salaattien osalta. Tomaatit ja kurkut vahvistuvat kasvihuoneessa ja alkavat kukkia. Kevät on kiireistä aikaa puutarhurille etenkin hyötytarhassa, mutta samalla niin nautinnollista. Katetuista lavoista saa jo toukokuussa poimia tuoreita salaattitarpeita ja rapeita retiisejä. Samaan aikaan voi vielä kylvää
Marjabongausta marraskuussa? Kyllä vain! Kyse on oikeastaan yksityiskohtien mielenkiintoisesta havainnoinnista pääasiassa ruskean sävyissä levittäytyvässä rauhaisassa marrasmaisemassa. Nämä marjahavainnot ovat tärkeitä myös syksyn ja talven linnuille. Lumimarjan (Symphoricarpos) valkea sato ihastuttaa herkkyydellään vuosi vuoden jälkeen. Sen hivenen muhkuraiset marjat ovat kuin minilumipalloja tai pensaan oksille laskeutunut valaiseva raekuuro. Aronioiden (Aronia) marjat taas kiiltelevät komean mustanpuhuvina pensaan
Sain kerran lahjaksi sormustinkukan. Se tuli naapurin puolelta ja asettui minun luokseni. Toivotin sen tietenkin tervetulleeksi, ja se valitsi itselleen sopivan paikan myös seuraavana vuonna. Siitä lähtien olen ollut sormustinkukkien lumoissa. Sanotaan, että luonnosta löytyvät kaikki maailman värit ja muodot ja että ihminen niitä vain kopioi. Ja siltä tosiaan tuntuu, kun katselee kukkia ja kasveja
Kukkasipulialesta ostamani hyasintti ’Jan Bos’ ei ihan jouluksi ehtinyt kukkaan. Nyt se ilahduttaa suunnattomasti pirteän pinkeillä nupuillaan ja tuo niin keväistä fiilistä keittiöön. Oikein hyvää alkanutta vuotta 2015!
Risteyttämällä saa elegantti japaninkurjenmiekkakin uusia sävyjä ja runsautta. Japanilaista kasviharrastajaa kiehtovat siemenkasvatuksessa yllätyksellisyys ja uuden luominen.
Komeilta ja sopivan kesyttömiltä näyttävät amerikanpionit täydentävät alkukesän kukkaloistoa puutarhassa. Kukinnan jälkeen ne toimittavat vihreän pensaan virkaa. Syksyllä avautuvat suuret siemenkodat.
Kaikkein ihanimpia kevään kukista ovat maalis–huhtikuussa kukkivat pienet sipulikukat. Ne ovat kerrassaan jalokiviä puutarhassa. Kukkien värit loistavat tummaa maata vasten ja saavat sydämen tykyttämään. Koska aina tuntuu, että pihassa ei ole aikaisia kevätkukkia tarpeeksi, muista tänä vuonna kirjata ylös sopivat kasvupaikat ja istuta syksyllä lisää sipuleita ja mukuloita.
Karhunlaukka on Keski-Euroopan suosituimpia keväisiä villiyrttejä. Sen hienonmakuisia lehtiä poimitaan nykyisin Suomessakin yhä useammassa kotipuutarhassa.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.