Kun kirsikka puhkeaa kukkaan, katse kiinnittyy myös sen oksiin ja puun muhkuraiseen runkoon. Kontrasti herkän kukkapilven ja tummien oksien välillä tekee näystä hurmaavan.
No pitääkö niitä kirsikkapuita leikata vai ei? Tätä taitaa miettiä moni puutarhaharrastaja ja kirsikankukkajuhlia odottava tänä keväänä. Yksi sanoo ettei missään nimessä, toinen että tarvittaessa ja kolmas, että ihan samalla tavalla niitä leikataan kuin muitakin puita.
Jäin miettimään, miten asia mahtaa olla kirsikankukistaan tunnetussa Japanissa. Vanha japanilainen sanonta kuuluu: "Sakura kiru baka, ume kiranu baka" eli karkeasti kääntäen "Hölmö leikkaa sakuraa, hölmö ei leikkaa umea". Sakura tarkoittaa koristekirsikkaa, ume japaninaprikoosia. Edelliselle ei siis tehdä ainakaan vuosileikkauksia, toisin kuin jälkimmäiselle. Mutta onko asia näin yksinkertainen? Ei aivan, kertoo käytäntö.
Suurin osa japanilaisista koristekirsikoista on nykyään 'Somei Yoshino' -lajiketta, ja kun ne vielä lehdettöminä puhkeavat kukkaan yhtäaikaa, on näky upea. Kirsikkapuita tuntuu olevan kaikkialla: koulujen pihoilla, jokien varsilla, puistoissa ja puutarhoissa, yksittäisinä puina, puuriveinä, lehtoina, tunnelin muodostavina kujanteina. Tummarunkoiset, muhkuraiset puut saavat keväällä ympärilleen hurmaavan keveän kukkapilven, ja juuri tuo kontrasti tekee näystä niin hienon.
Ja niin se vain on, että välillä puiden oksat kasvavat liian pitkiksi, ne ovat tiellä tai niihin iskee laho, ja silloin – ainakin silloin – oksia leikataan.
Toisaalta totta on sekin, että tylpäksi pätkäistyt mustat oksat eivät ole kovin esteettisiä verrattuna kauniisti ojenteleviin, vähitellen kapeneviin oksiin. Umen eli japaninaprikoosin kohdalla tilanne on päinvastainen. Jostakin syystä niiden kukinta on kauniimpi ja harmonisempi kun puu on leikattu epäsymmetriseen muotoonsa.
Unelmieni puutarhassa yhdistyvät hyötytarha ja kauniit kukkaistutukset. Innostun unohtuneista ja harvinaisista hyötykasveista ja nautin siitä, että saan vihannekset ja yrtit keittiööni omalta kasvimaalta. Luonteeltani olen utelias kulkija. Matkoillani vierailen erilaisissa puistoissa ja puutarhoissa. Jokainen niistä on ainutlaatuinen ja jokaisella on tarina kerrottavanaan. Niistä voi myös poimia uusia ideoita, joita toteuttaa tykönään.
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Seurasin eilen terassilta käsin peippojen, västäräkkien, punarintojen ja muidenkin lintujen lentelyä pihapuissa ja tepastelua nurmikolla, mihin jo iso koivu pudotteli harvakseltaan keltaisia lehtiään. Ei voi mitään, syksy on tulollaan, kun iltauutisten aikaan alkaa jo hämärtää, ja onhan ylihuomenna jo elokuu. Kesä on tähän saakka ollut lämmin ja turhankin kuiva, ainakin täällä Hankoniemellä. Niin – on
Kanerva on luonnossa niin yleinen ja arkinen kasvi, että sen kauneutta tulee harvoin ihailleeksi. Tosin Eino Leino kyllä ymmärsi jo aikoinaan kanervan kauneuden, kun hän runossaan ”Hyljätyn valitus” muisteli nuoruutensa impeä kanervakimppu kädessään. Yleensähän kanervaiset kankahat loistavat punavioletteina, mutta toisinaan saattaa löytää pienen laikun kanervia, joilta puuttuu kyky muodostaa sinipunaista antosyaniiniväriainetta ja tämän seurauksena kukat
Kasvata huonekasveja juurakoista ja mukuloista niin kuin ennen vanhaan. Helmikuussa päivät pitenevät nopeasti ja ikkunalla versova rivistö uusia kukkia tuo kevään sisälle.
Vaikka linnunpöntöt kehotetaan puhdistamaan ja huoltamaan jo helmikuussa, ehtii asian hoitaa myöhässä olevan kevään takia vieläkin, kunhan toimeen tartutaan heti. Kovat yöpakkaset ovat hillinneet pihapiirissä viihtyvien lintujen intoa aloittaa vielä pesänrakennuspuuhia. Sen sijaan pieni pakkanen on oikein sopiva ilma ryhtyä tyhjentämään edellisten vuosien pesäjätteet pois pöntöstä, koska mahdolliset lintukirputkaan eivät silloin hypi silmille. Pöntöissä saattaa
