Tage Andersenin kukkakauppa Kööpenhaminassa kääntää katseet. Kukista muotoillut taideteokset pysäyttävät ohikulkijan. Tämän vuosituhannen renessanssinero opiskeli ensin kondiittoriksi, mutta nyt taidokkaat kädet koristelevat kukkasin ja juurakoin. Andersen suunnittelee lisäksi puutarhan kalusteita ja rekvisiittaa, kuten tuoleja, ruukkuja ja kaakeleita.
Kukkakauppa Kööpenhaminan Ny Adelgade -kadulla muuntui pian taidegalleriaksi, joka ruokkii estetiikannälkäisiä kulkijoita. Liike onkin lähes pyhiinvaelluskohteen maineessa. Samaan aikaan Andersenin suosio on kasvanut kansainväliseksi kuuluisuudeksi. Kaksi vuotta sitten hän koristeli Tanskan pääkaupungin kukkaloistoon kruununprinssi Frederikin ja prinsessa Maryn satuhäitä varten. Satu, fantasia ja runo kuvaavatkin osuvimmin Andersenin töitä.
Ensi vuonna, muiden töiden ohessa, Tage Andersen sisustaa toscanalaista 1100-luvun linnaa. Andersenille luonteenomaiset runsaat installaatiot, joihin liittyy jopa huonekaluja, käyvät aina vuoropuhelua paikan oman hengen kanssa. Museot ja taidekokoelmat saavat ikään kuin rehevän välinäytöksen kokoelmiinsa.
Onneksi, onneksi Andersen vierailee tekemässä näyttelyitä myös Suomessa. Parhaillaan hän loihtii assistenttiensa kera Tikanojan taidekotiin Vaasaan satua ja fantasiaa hehkuvaa Dialogi –näyttelyä. Näyttely on osa Vaasan 400-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa.
Erilaisista kurpitsoista saa paitsi mitä mainiompia syysherkkuja, myös näyttäviä yksityiskohtia sadonkorjuuaiheisiin asetelmiin. Leiskuvan oranssit, rypyläiset vihreät, minikokoiset koristekurpitsat, kaikki käy. Nämä kuvat edustavat keskieurooppalaista tyyliä, joten ne saavat edustaa sellaisenaan, ilman ylimääräisiä kaiverruksia.
Puihin ja pensaisiin jäävät marjat erottuvat syyspuutarhassa lehtien varistua. Väripilkkuja talveen valmistautuvassa pihapiirissä löytyy muun muassa ruusujen, koristeomenien, aronioiden ja happomarjojen oksilta.
Helsingin Länsisataman läheisyyteen rakennettavissa kahdessa asuintalossa viherrakentaminen on poikkeuksellisen suuressa osassa. Asuintalojen erikoisuus ovat rakennusten katoille rakennetut viherkattopihat, joilla sijaitsevat muun muassa keittiöpuutarha viljelylaatikoineen ja lasitettuine viherhuoneineen. TA-Yhtiöt toteuttaa yhdessä Rakennusliike Reponen Oy:n kanssa ”Vihreistä vihrein” -rakennushankkeen Jätkäsaaren uudelle asuinalueelle. Luhtitalotyyppisten asuinrakennusten kaksi ylintä kerrosta on porrastettu niin, että niistä muodostuu viherkattopihoja. Katoille sijoitettavassa keittiöpuutarhassa
Luonnossa kukkivat parhaillaan komeat kurjenkellot, joita kävimme poimimassa kimpun ulkomaljakkoon. Kurjenkello kasvaa alkuperäisenä rehevissä metsissä, mistä se on levittäytynyt myös avonaisille paikoille, kuten niityille ja tienvierille. Jopa metrin korkuisena ja suurikukkaisena se sopii sellaisenaan kauneimpien puutarhakukkienkin seuraan. Kukat ovat sekä muodoltaan että väriltään kuin jättiläiskokoisia kissankellon kukkia. Kasvi on kuitenkin rakenteeltaan kissankelloa tanakampi, usein vain
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.