Ensimmäiset varhaisperunat tuovat kesän kielelle. Varhaisperunaa ja avomaan ensivihanneksia nostetaankin jo täydellä teholla.
Kotimaiset Kasvikset ry:n mukaan varhaisperunaa alettiin juhlia Lounais-Suomen rannikkokaupungeissa 1960-luvulla. Perunasesonki osui samaan aikaan sillilaivojen paluun kanssa, minkä vuoksi uudesta perunasta ja islanninsillistä tuli erottamaton pari.
Maalaistaloissa ensimmäisten varhaisperunoiden saaminen pöytään on ollut tärkeä tapaus, mutta muuta yhteisöllistä varhaisperunan juhlintaa ei ole ollut.
– Joko olisi aika sorvata varhaisperunalle oma festivaalinsa Suomen 90-vuotisjuhlan kunniaksi? Kotimaiset Kasvikset ry:n viestintäpäällikkö PIRJO TOIKKANEN ehdottaa.
Varhaisvihannesten valikoima runsas
Avomaa tuottaa jo varhaiskaalia, jäävuorisalaattia ja kiinankaalia. Nippuina varsineen myydään kesän sipulit, porkkanat, retiisit ja nauriit. Varhaisvihanneksille tyypillisen herkän maun tunnistaa myös kesän ensimmäisistä kukka- ja parsakaaleista.
Muutama kymmenen viljelijää Suomessa tuottaa erityisherkuksi vihreää parsaa. Ja kauden jälkiruoat tehdään raparperista.
– Kaikkia ensisadon kasviksia ja perunoita on käsiteltävä hellästi ja kunnioittaen, kuin kananmunia. Kolhuja ja liiallista valoa ne eivät kestä. Uusien kasvisten rakenne on niin rapea, että pikkuporkkanatkin rapsahtavat herkästi poikki, Toikkanen muistuttaa.
Kuiva-ainepitoisuus on alhainen ja kuori ohut. Herkkähipiäiset tuotteet on suojattava haihtumiselta. Naatit kannattaa poistaa, koska kosteus haihtuu tehokkaimmin juuri naattien kautta.
Uudet perunat kypsyvät varttitunnissa
Kotimaisista Kasviksista annetaan ohjeet perunan keittoa varten. Uudet perunat keitetään vedessä tai höyrykattilassa. Pese ja raaputa perunat ja lisää lisää kiehuvaan veteen, jonka voi maustaa suolalla. Joskus kannattaa kokeilla myös keitinveden maustamista voinokareella. Voit lisätä päälle tillinvarsia ja tarkista, että vettä on vain peitoksi asti.
Uusien perunoiden keittoajaksi riittää 10 – 15 minuuttia perunoiden koon mukaan. Höyryssä kypsentäminen vie hieman enemmän aikaa. Kun olet kaatanut keitinveden pois, kuivata perunat kuumassa kattilassa talouspaperilla peitettyinä. Tarjoa perunat heti. Jäähdytä ylimääräiset salaattia varten tai ruisleivän päällä nautittaviksi. Höyrykypsennys sopii hellävaraisuutensa ansiosta myös varhaisvihanneksille.
Pirjo Toikkanen kehottaa kokeilemaan perunasadon kyytipojaksi sillin lisäksi myös graavattua siikaa, lahnaa tai lohta. Marinoidut sienet, kylmäsavustetut silakkafileet tai marinoidut silakkapihvit tuovat vaihtelua.
– Lämminsavustetut kalat liittoutuvat kesäperunoiden kanssa – savumuikut yhtenä parhaista. Ruohosipuli, nippusipulit ja tuoreet yrtit sitruunamehun kera antavat lisämakua.
Varhaisvihanneksia vokkiin ja grilliin
Varhaisvihanneksiin saa parhaan tuntuman rouskuttamalla niitä ensin raakoina, Toikkanen vinkkaa. Esimerkiksi grillimakkaran ehdoton kaveri on varhaiskaalisalaatti. Kukkakaalikin on herkkua sellaisenaan, nupuiksi lohkottuna. Kiinankaalin voit nopeasti kuumentaa muurinpohja- tai vokkipannulla ja maustaa aasialaisittain lisäämällä varovasti chiliä, inkivääriä, limettimehua tai korianteria. Pikapaistettaviksi sopivat tietysti muutkin kasvikset ja peruna.
Grillin äärellä perunat ja kasvikset on kätevää kääräistä folioon. Lohko pestyt ainekset ensin, mausta ja lisää nyyttiin mukaan tilkka öljyä ja muutama yrtinoksa, esimerkiksi salviaa. Jos grillaat perunat vartaisiin pujotettuina, keitä ne ensin lähes kypsiksi ja voitele kevyesti yrttiöljyllä. Grilliperunoiden kanssa maistuu sitruunatimjamilla ryyditetty grillihaukipala tai pekoniin kietaistu kuhafilee.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Kesä merkitsee monelle muutoksia myös ruoanvalmistukseen ja ruokailuun. Grillit, savustuslaatikot ja muurikkapannut kaivetaan esiin varastoista ja keittiö ja ruokapöytä siirretään parvekkeelle tai pihamaalle. Ruoan hankintaan ja valmistamiseen osallistuu mielellään koko perhe. Kesällä vietetään useasti juhlia ja myös ravintoloiden asiakkaat muuttuvat iloisiksi lomailijoiksi. Kesän ruoka muuttuu kevyemmäksi ja monien kasvisten kulutus voi jopa kaksin- tai kolminkertaistua.…
Mansikan ja perunan alkuperän ilmoittamisessa ei havaittu hälyttäviäongelmia viime kesänä suoritetussa tehovalvonnassa. Sen sijaan etenkääntorimyyjillä ei ollut tarvittavia alkuperän osoittavia asiakirjojamukanaan. Tarkastajat olisivat lain suomilla valtuuksilla voineet asettaajopa puolet mansikoista ja kolmanneksen perunoista myyntikieltoonepäselväksi jääneen alkuperän takia. Elintarvikevalvonnanvaltakunnallisessa tehoiskussa kesällä 2001 valvottiin mansikan jaruokaperunan alkuperän ilmoittamista. EU:n asetuksen mukaan mansikan alkuperän ilmoittaminen myynnin yhteydessäon pakollista.…
Parhaillaan käynnistyvä varhaisvihannessesonki aloittaa kesän. Avomaalta korjataan jo satoa lämpöä keräävien harsojen alta. Satomäärät ja kasvisten valikoima kaupoissa lisääntyvät päivittäin. Juhannukseen mennessä on satoarvioiden perusteella saatavilla jo laaja valikoima erilaisia kesän makuja. Samaan aikaan varhaisperunoiden sato on huipussaan. Kesällä on helppo ylittää tavoite: puoli kiloa kasviksia päivässä. Ensimmäisinä varhaistuotteina myyntiin ovat ehtineet raparperit. Näitä seuraavat…
Lobo ja muut talviomenalajikkeet ovat saapuneet markkinoille. Vaikka kotipuutarhoista ei tänä vuonna kummoistakaan satoa saada, tulee ammattitarhoista Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton arvion mukaan aivan normaali talviomenasato. Suuruudeltaan se on noin 1,4 miljoonaa kiloa. Lämmin loppukesä kasvatti omenasadon hyvälaatuiseksi ja syyskuun alun yöpakkaset värittivät omenat herkullisen punaposkisiksi. Lobo on yhä talviomenien ykkönen. Sen sato on noin…
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.