Lobo ja muut talviomenalajikkeet ovat saapuneet markkinoille. Vaikka kotipuutarhoista ei tänä vuonna kummoistakaan satoa saada, tulee ammattitarhoista Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton arvion mukaan aivan normaali talviomenasato. Suuruudeltaan se on noin 1,4 miljoonaa kiloa. Lämmin loppukesä kasvatti omenasadon hyvälaatuiseksi ja syyskuun alun yöpakkaset värittivät omenat herkullisen punaposkisiksi.
Lobo on yhä talviomenien ykkönen. Sen sato on noin kolmannes kaikista meillä viljellyistä omenista. Muita nyt markkinoille tulevia talviomenalajikkeita on muun muassa mehukas ja rapea Aroma. Loboa ja muita talviomenia riittää kaupoissa marraskuulle asti.
Merkittävimpiä omenanviljelyalueitamme ovat läntinen Uusimaa, Lounais-Suomen rannikkoseutu ja Ahvenanmaa. Muutamia omenatarhoja on viime vuosina perustettu myös muualle Etelä-Suomeen.
Lobo säilyy pitkään
Talviomenalajikkeita, erityisesti Loboa ostaessaan kannattaa pussiin kerätä vähän tavallista suurempi annos. Lobo säilyy hyvin jääkaapin vihanneslaatikossa useita viikkoja, jos sitä malttaa säilyttää. Omenan aromit tulevat parhaiten esille kun se on kunnolla kypsä.
Lobo ja muutamat muut lajikkeet kehittävät viileässä varastoitaessa ympärilleen ohuen kiiltävän vahakerroksen, jota ei kannata säikähtää. Kyseessä on omenan luontainen vaha, joka suojaa hedelmää ja osaltaan varmistaa sen säilymisen hyvänä varastoinnin aikana. Vahan takia omenaa ei myöskään tarvitse kuoria, vaan sen voi huoleti syödä kuorineen. Tällöin pitää myös parhaiten huolen, että kaikki hedelmän vitamiinit tulevat tehokkaasti käyttöön. Esimerkiksi suurin osa omenan flavonoideista sijaitsee aivan kuoren alla.
Kotimainen omena joulupöydässä ja varsinkin tammikuulla on harvinaisuus. MTT on laskenut markkinoille uuden Talvikki-nimisen lajikkeen, joka säilyy pitkään.
– Tulevaisuudessa kotimaista omenaa onkin tarjolla elokuulta helmikuun lopulle, arvioi professori Risto Tahvonen
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Mansikan ja perunan alkuperän ilmoittamisessa ei havaittu hälyttäviäongelmia viime kesänä suoritetussa tehovalvonnassa. Sen sijaan etenkääntorimyyjillä ei ollut tarvittavia alkuperän osoittavia asiakirjojamukanaan. Tarkastajat olisivat lain suomilla valtuuksilla voineet asettaajopa puolet mansikoista ja kolmanneksen perunoista myyntikieltoonepäselväksi jääneen alkuperän takia. Elintarvikevalvonnanvaltakunnallisessa tehoiskussa kesällä 2001 valvottiin mansikan jaruokaperunan alkuperän ilmoittamista. EU:n asetuksen mukaan mansikan alkuperän ilmoittaminen myynnin yhteydessäon pakollista.…
Syksyn kääntyessä kaamokseksi omenatarhoilla on käynnistynyt vuoden vilkkainsesonki. Meillä eniten viljelty omenalajike Lobo on kypsynyt kauppakuntoon. Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitosta arvioidaan, että Loboa riittääkaupoissa aina joulukuulle asti. Kaiken kaikkiaan Loboa ja muita talviomeniakerätään ammattiviljelmiltä tänä vuonna noin 2 miljoonaa kiloa, elinormaalin satovuoden määrä. – Viime tingassa kuivan kesän jälkeen saadut sateet ovat olleet hyvintervetulleita. Omenat…
Ensimmäiset varhaisperunat tuovat kesän kielelle. Varhaisperunaa ja avomaan ensivihanneksia nostetaankin jo täydellä teholla. Kotimaiset Kasvikset ry:n mukaan varhaisperunaa alettiin juhlia Lounais-Suomen rannikkokaupungeissa 1960-luvulla. Perunasesonki osui samaan aikaan sillilaivojen paluun kanssa, minkä vuoksi uudesta perunasta ja islanninsillistä tuli erottamaton pari. Maalaistaloissa ensimmäisten varhaisperunoiden saaminen pöytään on ollut tärkeä tapaus, mutta muuta yhteisöllistä varhaisperunan juhlintaa ei ole…
Syksyn edetessä myös omenan satokausi on edennyt niin pitkälle, että Lobo jamuut talviomenalajikkeet on saatu markkinoille. Talviomenien satoammattiviljelmillä on tänä vuonna hyvä. Hedelmän- ja Marjanviljelijäinliitosta arvioidaan talviomenalajikkeiden kokonaissatomäärän olevan noin 1,5miljoonaa kiloa. Lämmin loppukesä ja viileä syksy ovat kasvattaneet omenatmyös poikkeuksellisen suurikokoisiksi ja muutenkin hyvälaatuisiksi. Loboa jamuita talviomenia riittää kaupoissa aina joulukuulle asti. Lobo on…
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.