Siirry sisältöön

Laulun sanoja kielteisesti mukaillen voisi sanoa, ettei tullut kesä talven keskelle, eikä kevätkään, vaikka vielä viikko sitten siltä näytti ainakin täällä eteläisimmässä Suomessa, kun lumet olivat jo sulaneet ja lämpötila huiteli parhaimmillaan kahdessatoista plusasteessa. Nyt maa on peittynyt muutaman sentin lumikerrokseen ja taivaalta tulee edelleen kyvyttä lumisadetta. Päivällä ei ole juurikaan miinusasteita, mutta yöllä on ollut -10 astettakin. Pientä pakkasta kestävät tetenarsissit olemme nostaneet yöksi sisätiloihin. Mutta ei masennuta, kyllä se kevät vielä koittaa!

Mainos – sisältö jatkuu alla

Tilaa lehtemme!

Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.

Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *