Siirry sisältöön

Kesäkuun kukkijoista viehättävimpiä on tuoksuköynnöskuusama (Lonicera caprifolium). Sen illan tullen voimistuva, uniikki tuoksu tuntuu kantautuvan suoraan vanhanaikaisista perinnepuutarhoista, joissa kasvatettiin monia hajuaistia miellyttäviä kasveja.

Kuusama-ajankohta lukeutuu ”unohtumattomien puutarhakokemusten allakkaan” merkattuihin hetkiin. Kasvin kukinta kun edustaa puutarhan kausia, joiden säistäkin riippuvainen ohikiitävyys luo niille erikoista arvoa.

Tuoksuköynnöskuusaman hyönteismyönteisistä kukista löytyy kermankeltaisia, puuterinvärisiä ja punertavia sävyjä. Yleensä puolivarjoinen tai auringonpuoleinen kasvupaikka tarjoaa köynnökselle sopivimmat kasvu- ja kukintaolot.

Kuusaman monimetrinen kasvusto kiertyy kasvamaan tukea vasten, mutta sitä voi (talvenkestävyyden lisäämiseksi) kasvattaa myös maanmyötäisenä peittokasvina. Tuoksun ihailemisen kannalta kuusama on parasta istuttaa kohdalle, jonka vierellä liikutaan tai oleskellaan, kuten klassisesti portinpieleen.

Mainos – sisältö jatkuu alla

Pihakalenteri 2027

Pihakalenteri on täällä taas!

Koko puutarhavuosi samoissa kansissa – ajankohtaiset vinkit, tärkeät puutarhatyöt ja omat suunnitelmat kuukaudesta toiseen.

Pihakalenteri on 224-sivuinen, A5-kokoinen pihatarhurin apu, jossa on kierreselkä ja paljon tilaa muistiinpanoille ja piirroksille.

Pihakalenterin ennakkohinta 15.11. asti on 21 €.

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *