Pehr Kalmin nimeen törmää, kun vähänkään perehtyy suomalaisen puutarhan historiaan. Kalmin matkassa Suomeen rantautuivat niin villiviinit, aitaorapihlajat, kanadanpiiskut kuin värimintutkin. Siinä sivussa innokas tiedemies opasti suomalaisia puutarhan hyötyjen äärelle aivan uudella tavalla.
Suomalaisten puutarhojen historia yltää satojen vuosien taakse. Silti vielä 1700-luvun kehittyvässä Pohjolassa näyttivät pihapiirit talojen ympärillä polkujen halkomilta kedoilta. Puutarhan virkaa toimittivat kaalimaat ja humalatarhat sekä yksittäiset pihapuut, jotka porttien pielissä antoivat talon väelle suojaa ja hyvää onnea.
Varsinaisia puutarhoja sanan nykyisessä merkityksessä saattoi nähdä korkeintaan luostareissa sekä vauraissa kartanoissa, joiden elämä oli kaukana tavallisen kansan arjesta.
Muutoksen suomalaiseen kulttuuriin toi 1700-luku, jolloin luonnonvaroista ja kasvien hyödyistä alettiin kiinnostua uudella tavalla. Uusien virtausten äärellä aloitti opintonsa myös nuori Pehr Kalm, josta sittemmin tuli suomalaisen puutarhakulttuurin uudistaja ja vahva vaikuttaja.
Pehr Kalm syntyi Ruotsissa Suuren Pohjan sodan aikana vuonna 1716 ja eli lapsuutensa ensi vuodet Norlannissa, kunnes perhe sodan päättymisen jälkeen palasi kotiseudulleen Pohjanmaalle. Nuori Pehr opiskeli ensin Vaasan triviaalikoulussa ja jatkoi sieltä Turun Akatemiaan. Turusta hän siirtyi opettajiensa vahvoin suosituksin edelleen Uppsalan yliopistoon Carl von Linnén oppiin.
Linnétä pidettiin jo tuolloin aikakautensa suurimpana kasvitieteilijänä, Pehr Kalm puolestaan nousi Linnén taitavimpien opiskelijoiden joukkoon. Linnén ohjauksessa alkoi myös Kalmin ura tutkimusmatkailijana.
Kalmin suurimpana saavutuksena pidetään laajaa Pohjois-Amerikan matkaa (1747–51), jonka aikana hän keräsi tietoa ja näytteitä Philadelphian ja Quebecin luonnosta. Tältä matkalta Kalm toi Suomeen kymmeniä kasveja, joiden olemassaolosta Pohjolan perukoilla ei ollut osattu edes unelmoida.
Osa nykypihoilla kasvavista kasveista saattaa edelleen periytyä suoraan Kalmin mukanaan tuomista siemenistä, pistokkaista ja taimista. Mikä hauskinta, Turun seudulla on muutama tammi ja joukko vanhoja perennoja, joiden uskotaan kasvaneen alkuperäisillä kasvupaikoillaan koko reilun 200 vuoden ajan. Ties vaikka Kalm olisi istuttanut ne omin käsin.
Jo ennen Pohjois-Amerikan matkaa Pehr Kalm oli nimitetty Turun Akatemian talousopin
professoriksi. Matkalta palattuaan Kalm ryhtyi kiireesti toimiin uudistaakseen Turussa aiemmin olleen kasvitieteellisen puutarhan.
Puutarhan keskeisenä tarkoituksena oli tutkia kasvilajien menestymistä ja tuoda viljelyyn maissin ja puuvillan kaltaisia kasveja, joiden saannissa oli aiemmin turvauduttu ulkomailta tuotuun tavaraan.
Osa kasvatuksista menestyi, osa taas ei, sillä monetkaan uusista kasveista eivät sopeutuneet Suomen kylmään talveen tai kesän valoisiin öihin.
Akatemian puutarha mullisti kuitenkin opiskelijoiden mahdollisuuden tutustua kasveihin. Kalm jakoi opiskelijoilleen myös siemeniä ja taimia, jotka päätyivät mikä minkäkin pappilan, kartanon tai porvaristalon pihaan.
Turun Tuomiokirkon liepeillä sijainnut opetuspuutarha kukoisti koko Kalmin elinajan, mutta rappeutui seuraavina vuosikymmeninä. Samalla tontilla Aurajoen rannassa komeilee edelleen Kalmin tammena tunnettu suuri puu, joka ikänsä puolesta on saattanut kuulua yliopistollisen puutarhan istutuksiin.
Kalmin tiedetään kasvattaneen kasveja myös oman talonsa puutarhassa, joka kuitenkin kävi pian ahtaaksi. Niinpä Kalm hankki itselleen puutarhatilan kauempaa Turun saaristosta. Valtaosa tästäkin koepuutarhasta on hävinnyt, mutta Sipsalon pihapiirissä kasvaa edelleen muun muassa orapihlajia, marjaomenapuita (Malus) ja orapaatsamia (Rhamnus cathartica), joiden siemeniä Kalmin tiedetään tuoneen mukanaan Amerikasta.
Ajan hengen mukaisesti moni korkealla vaikuttava tiedemies vaikutti myös kirkon piirissä. Myös Kalm vihittiin papiksi ja hän sai toimen Piikkiön kirkkoherrana. Koska puutarhanhoitoa pidettiin monin tavoin hyödyllisenä ja kansan terveyttä parantavana, sai Piikkiö papistaan mitä oivallisimman kasvitiedon opettajan.
Paitsi kasvien valinnassa tuli Kalm opastaneeksi kansaa myös puutarhan sommittelussa ja hoitotoimissa. Kalmin suosituksesta pihojen ympärille alettiin istuttaa leikattuja pensasaitoja, jotka paransivat puutarhojen ilmastoa ja saivat kasvit menestymään paremmin. Aitakasveina käytettiin esimerkiksi kotimaista kuusta, mutta istutuksissa yleistyivät myös tuhkapensaat (Cotoneaster), siperianhernepensaat (Caragana arborescens) ja jo edellä mainitut orapihlajat.
Aidan sisällä tila jaettiin neliskulmaisiin kvartteereihin ja edelleen istutuspenkkeihin, joiden mitoituksesta annettiin tarkkoja ohjeita. Yleensäkin symmetrialla ja asioiden lukumäärillä uskottiin olevan hyvin tärkeä merkitys puutarhan oikeaoppisuuden kannalta.
Pääarvo 1700-luvun istutuksissa annettiin ravintokasveille, joiden joukossa saatettiin kasvattaa nykyisin varsin vaateliaina ja eksoottisina pidettyjä kasveja, kuten parsaa (Asparagus officinalis), latva-artisokkaa (Cynara scolymus) tai säleikköhedelmäpuita.
Tärkeitä mauste- ja lääkekasveja olivat persiljat (Petroselinum crispum), tuoksuruuta (Ruta graveolens), mäkimeirami (Origanum vulgare) ja saksankirveli (Myrrhis odorata), jonka siemenet maistuvat vahvasti anikselta. Kalmin tiedetään suositelleen myös muun muassa pärskäjuuren (Veratrum) kasvattamista, sillä vahvasti myrkyllisestä kasvista saadaan oivallista karkotetta täiden ja muiden loiseläinten torjuntaan.
Puutarha-aatteen levitessä alettiin hyötytarhojen yhteyteen istuttaa kasveja myös niiden kauneuden vuoksi. Uutta trendiä puolsi se, että 1700-luvulla koristekasveja nähtiin yleisesti jo monissa Euroopan puutarhoissa.
Pihakalenteri on nyt ennakkomyynnissä. Ennakkohinta 21 € 16.11. saakka.
Pihakalenterin seurassa pääset mukavalle matkalle uuteen puutarhavuoteen.
Pihakalenterin sisältö kootaan alan asiantuntijoiden voimin. Kierreselkä auttaa löytämään kalenterista aina oikean kohdan.
Kirkkonummelaisen Ragvaldsin museoalueen runsas opetuskasvitarha kertoo ihmisten ja kasvien pitkästä yhteisestä historiasta. Keskiaikainen Kuninkaantie kulki tilaa viistäen, ja lähistöltä on tehty löytöjä kivikaudelta.
Vanhan pihan ostaja perii kaikenlaista. Osa on iloisia yllätyksiä, osa riesoja. Kuten kenen tahansa kanssa, myös puutarhansa kanssa täytyy vain oppia elämään.
Jos olet etsinyt kasvitietoa verkosta, olet todennäköisesti törmännyt tähän mieheen. Ian Young on Skotlannin kivikkokasviseura SRGC:n puuhamies, joka tuottaa kasvitietoa etenkin verkkosivuille, kaikkien saataville.
Kun nuori perhe etsi tonttia, jolle rakentaa, oli tärkeimpänä kriteerinä mahdollisuus tehdä puutarha. Toiveiden paikka löytyi Tammisaaren tuntumasta.
Hyvänheikinsavikka, mustajuuri ja maatiaiskehäkukka edustavat ihmisten kanssa pitkään kasvanutta hyötylajistoa Ragvaldsin idyllisellä museotilalla Kirkkonummella.
Annukka Menna viehättyi pajujen luonnollisuudesta ja perusti yrityksen innostaakseen ihmisiä kasvattamaan ja punomaan pajua.
Arboretum Mustila Kouvolan Elimäellä on kasvinystävän neljän vuodenajan klassikkoretkikohde.
Uudistetussa Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa kasvit ja niiden kehityshistoria tulevat tutuiksi Evoluutiopolkua pitkin kulkiessa. Aistipuutarhassa pääosassa ovat tuoksut ja erilaiset lehtipinnat.
Puolivilli puutarha hurmaa kasvien runsaudella ja rennolla tunnelmalla. Jalostetut lajit ja luonnonkasvit viihtyvät rinta rinnan. Ikuisen rikkaruohosodan käymisen sijaan tarhuri keskittyy nauttimaan pihansa villistä kauneudesta.
Lähde käymään tämän värikkään kuvakavalkadin myötä raumalaisen Seminaarin koulupuutarhan kasvierikoisuuksien parissa!
