Kotimaista omenaa riittää yhä useamman kaupan joulumyyntiin. Uuden varastointitekniikan ja uudistuvan lajikkeiston ansioista kotimaisella omenalla voidaan herkutella lähivuosina kevättalvelle saakka. Raportti Ahvenanmaan omenaviljelystä on PUUTARHA-Sanomat lehden numerossa 10/2009, joka ilmestyy marraskuun 27. päivänä.
Jan Mattsson on Ålands Trädgårdshall –osuuskunnan merkittävin omenanviljelijä. Hän viljelee Getan ja Finnströmin kunnissa omenaa 28 hehtaarin alalla ja satoa tulee 500 tonnia.
– Hehtaarisato vaihtelee, kun on nuoria lohkoja. Täydessä tuotannossa olevilla lohkoilla päästään yli 30 tonnin satoon, kertoo Jan.
Poiminnasta omenat menevät suoraan kylmiöön. Jan Mattssonilla on normaalien kylmävarastojen lisäksi kaksi ULO-varastoa, joihin mahtuu 160 tonnia omenaa. Nimi tulee varaston ilman hyvin alhaisesta happipitoisuudesta (ultra low oxygen).
– Näissä varastoissa saamme omenan säilymään maaliskuulle saakka. ’Lobo’ pehmenee normaalissa varastossa jouluun mennessä, mutta ULO-varastossa se säilyy myyntikuntoisena, kun omenan kypsyminen on keskeytynyt, kertoo Jan.
Jan Mattsson panostaa kauppaomenan laatuun. Pienet ja pinta-vialliset omenat hän voi hyödyntää omassa mehutehtaassa. Hän aloitti vuonna 2007 hanapakkauksiin pakatun mehun valmistuksen. Tuotemerkkinä on Grannas Äppel ja nimi tulee tilan nimestä. Pakkauksen etiketissä kerrotaan, että mehun väri, maku ja makeus vaihtelevat käytettyjen lajikkeiden mukaan.
– Yhteen mehulitraan tarvitaan keskimäärin kaksi kiloa omenaa. Viime vuonna puristimme mehuksi 200 tonnia omenaa, ja määrää tullaan nostamaan. Myös muut viljelijät tuovat meille II-laadun omenaa, kertoo Jan. Grannaksen tilalle onkin hankittu uudet aikaisempia tehokkaammat mehustuslaitteet.
Toimitusjohtaja Tord Sarling kertoo tukkukaupoille myytävien omenoiden määrän kasvavan täksi vuodeksi jo 2,4 miljoonaan kiloon ja ensi vuonna päästäneen lähelle 3 miljoonaa kiloa.
– Voimme huolehtia siitä, että entistä useampi vähittäiskauppa saa kotimaista jouluomenaa, lupaa Sarling.
Sarlingin mukaan lajikkeiden kehitystyö ei ole loppunut.
– Kasvussa on jo uusia omenalajikkeita, joita asiakkaamme tulevat saamaan lähivuosina.
Kotimainen GreenCare tuo markkinoille kasvien juuristoa vahvistavat GroBiootti™ Istutusmulta ja GroBiootti™ Kasvumaa -tuoteuutuudet. GroBiootit edistävät kasvien hyvinvointia ja auttavat niitä selviytymään haastavissakin kasvuolosuhteissa. Istutusmullan hyötymikrobit vahvistavat kasvien juuristoa ja edistävät kasvin kasvua koko sen eliniän ajan GroBiootti™ Istutusmulta on erikoismulta monivuotisille koristekasveille kuten perennoille, koristepuille ja -pensaille sekä hedelmäpuille ja marjapensaille. GroBiootti™ Istutusmulta auttaa kasvia
Tyhjien tonttien muuttaminen auringonkukkapelloiksi on kerrassaan mainio idea. Kenellepä ei nousisi hymy huulille kirkkaankeltaisten, aurinkoa kohti kurkottavien kukkasten edessä? Kun kukkia saa kaiken lisäksi poimia omaa käyttöä varten, ovat asukkaat vieläkin tyytyväisempiä. Sunnuntaiaamuna tälle pellolle oli löytänyt useampikin kukkien kerääjä. Enimmäkseen naisia, mutta oli joukossa miehiäkin. Oli hauska näky, kun vanhat herrat ajelivat polkupyörällä kotia
Puut ovat välttämättömiä kaupunki- ja kesämökkitonteilla. Havuja ei tarvitse enää vieroksua puita hankittaessa, koska melkein kaikista havupuulajeista on valittavana pienikasvuisia muotoja. Samoin on lehtipuista saatavilla pienikasvuisempia lajeja ja lajikkeita. Näin puuistutukset ovat helppohoitoisia ja turvallisia täysikasvuisinakin.
Tukkutori-lehdessä nro 1/2010 on kansikuvajuttu Juuren Puodista. Ravintoloitsijat Ilja Björs ja Jarkko Myllyrinne ovat pääosakkaina Zipuli Oy:ssä, joka on pyörittänyt Ravintola Juurta puolenkymmentä vuotta. Tammikuussa he avasivat ravintolan viereen, Helsingin Korkeavuorenkadulle Juuren Puodin. Ilja Björs sanoo puoti-idean olleen itämässä, ja kun ravintolan vierestä vapautui paikka, siihen iskettiin välittömästi kiinni. – Juuren Puoti on vanhanajan kivijalkakauppa.
Englantilainen Thompson & Morgan on onnistunut varttamaan tomaatin ja perunan niin, että ne molemmat tuottavat satoa. Yritys on alkanut myydä Englannissa TomTato® -tuotemerkillä näitä taimia puutarhaharrastajille 10 punnan hinnalla. Ihmekasvin maanpäällinen osa on kirsikkatomaatti. Yritys kertoo yhden kasvin tuottavan yli 500 kappaletta maukkaita kirsikkatomaatteja. Maan alla peruna tuottaa jopa 2 kiloa valkoisia ja herkullisia perunoita.
Viime vuoden Paras Piha .-kilpailussa Itä-Suomen parhaaksi pihaksi valittiin Leena Turusen ja Alpo Lehikoisen piha. Pihassa on hyvä ja rauhallinen tunnelma. Vaaramaiseman avaruus on säilytetty. Tämä lieksalaisen maalaistalon värikäs pihapiiri esitellään Oma PIHA –lehden uudessa numerossa, joka ilmestyy 14.8.2014. Katso video tästä
Oma Piha -lehden vuosittainen pihakilpailu on nyt finaalissa. Uusimmassa lehdessä (nro 6/2013) esitellään viisi pihaa eri puolilta Suomea. Voit äänestää niistä mieleistäsi pihaa marraskuun loppuun mennessä. Äänestä tästä linkistä Katso video tästä
Uudessa Puutarha-Sanomat –lehdessä (nro 8/2013) on artikkeli Timo Krappen omenaviljelykseltä. Tila sijaitsee Lohjan Lohjansaaressa. Timo kertoo artikkelissa omenalajikkeista, omenan perusrungoista, kasvitaudeista ja isoista ja pienistä tuholaisista. Timo Krappe markkinoi omenat viiteen pääkaupunkiseudun markettiin. Tänä vuonna kysyntä on ollut tasaista, kun kotipuutarhaomena ei ole häirinnyt markkinoita. Krappen tilalla on perusteilla uusi omenatarha, jossa käytetään piiskataimien sijaan
Arja ja Pekka Ollikaisen piha Kemistä valittiin vuoden 2012 Paras Piha -kilpailussa Pohjois-Suomen parhaaksi pihaksi. Yhtä ihastuttava piha on rajanaapurillakin, jonka kanssa pihaharrastus on yhteinen. Arja kertoo, että kohopenkit ovat osoittautuneet oivallisiksi ratkaisuiksi. – Olen ollut niiden käytössä edelläkävijä, kun niitä on meillä ollut jo 20 vuoden ajan. Laatikoissa viljely on helppoa ja kasvit kestävät
Puutarha-Sanomat –lehden uusimmassa numerossa (6/2013) on artikkeli Matti Veijolan nokkosbisneksestä. Hän viljelee ja jalostaa Osuuskunta Ärmätin nimissä nokkosta, jonka muut puutarhaviljelijät kokevat rikkaruohoksi. Nokkonen on kuitenkin jo kansanperinteessä tiedetty terveystuotteeksi, ja sen arvostus on muiden villiruokien tapaan kovassa nosteessa. Yrittäjä on tehnyt uraa uurtavaa työtä nokkosen viljely- ja jalostustekniikan sekä nokkostuotteiden kehittämiseksi. Katso Luonnontuotealan tiedotushankkeen
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.