Kasvinsuojeluaineiden jäämävalvonnassa tehostettiin vuonna 2008erityisesti thaimaalaisten tuotteiden valvontaa. Kasvinsuojeluainejäämien esiintyminen kasviperäisissä elintarvikkeissa oli vuonna 2008 samaa tasoa kuin aiempina vuosina.Valtaosa (94 %) tutkituista tuotteista oli määräystenmukaisia. Erityisesti thaimaalaista alkuperää olevissa tuotteissa havaittiin sallitun enimmäismäärän ylittäviä jäämäpitoisuuksia.Pienet jäämäpitoisuudet ovat yleisiä
Vuonna 2008 tutkittiin n. 2000 kasviperäisestä elintarvikkeesta 256eri kasvinsuojeluaineen jäämää. Valtaosa näytteistä oli tuoreitahedelmiä ja kasviksia, loput viljaa ja prosessoitujaelintarvikkeita.
Yli puolet tutkituista tuotteista (59 %) sisälsiyhden tai useamman kasvinsuojeluaineen jäämän. Pitoisuudet olivatkuitenkin pääosin matalia ja 94 % tuotteista olimääräystenmukaisia. Kotimaisista tuotteista 37 % sisälsikasvinsuojeluaineiden jäämiä, joista vain kaksi näytettä (vadelmaja tilli) ylittivät sallitun enimmäismäärän.
Jäämävalvonnassa havaittujen määräystenvastaisten tuotteiden osuus(6 %) kasvoi vuodesta 2007 yhdellä prosentilla. Yhtenä kasvun syynävoidaan pitää thaimaalasten tuotteiden valvonnan tehostamista.Määräystenvastaisista tuotteista 28 % oli thaimaalaista alkuperää.Jäämiä havaittiin erityisesti tuoreissa mausteyrteissä, kutenkorianterissa ja basilikassa, tuoreissa maustepaprikoissa,pavuissa, munakoisoissa ja sipulissa.
Muut määräystenvastaisettuotteet jakaantuivat tasaisesti useaan eri alkuperämaahan, Kiinan(6 %), Egyptin ja Israelin (5 %) ollessa seuraavaksi yleisimmätmääräystenvastaisten tuotteiden alkuperämaat. Seurantanäytteistä,jotka otettiin aiemmin määräystenvastaisiksi todetuista tuotteista,thaimaalaisten tuotteiden osuus oli 50 %.
Viranomaistoimenpiteet
Evirasta kerrotaan, että määräystenvastaisten, eli jäämiä yli sallitun enimmäismääränsisältävien tuotteiden jakelu markkinoille pysäytettiin, jatakaisinvetoon ryhdyttiin, mikäli tuotteen epäiltiin aiheuttavanterveydellistä vaaraa kuluttajille.
Vuoden aikana tehtiin seitsemänilmoitusta EU:n nopeaan hälytysjärjestelmään (RASFF) todettujenenimmäismäärän ylitysten johdosta. Ilmoitus tehdään ainoastaan, josriskinarviointi osoittaa, että tuote saattaisi aiheuttaaterveydellistä haittaa jollekin kuluttajaryhmälle.
Suomessa tutkitaan vuosittain kasvinsuojeluainejäämiä Eviran,Tullin, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston(Valvira) ja kunnallisten elintarvikevalvontaviranomaistenyhteistyönä. Valvonta on keskittynyt perinteisesti sellaisiinkasviksiin, hedelmiin ja viljatuotteisiin, joiden osuusruokavaliossa on merkittävä. Lisäksi valvontaa kohdistetaantunnettujen jäämäongelmien perusteella mm. seuraamalla RASFF -hälytysjärjestelmään tulevia ilmoituksia.
Lisää aiheesta:
Vuoden 2008 valvontaohjelman tulokset: evira.fi> elintarvikkeet >valvonta ja yrittäjät >torjunta-ainejäämät > kasvinsuojeluainejäämien valvonta vuonna2008
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Ensimmäiset tulokset tanskalaisesta tutkimuksesta vahvistavat käsitystä, että Pohjolan asukkaat voivat koota omalle alueelleen tyypillisistä elintarvikkeista terveyttä ylläpitävän ruokavalion, joka myös laihduttaa. Jo kolmessa kuukaudessa uuden pohjoismaisen ruokavalion avulla laihtuu enemmän kuin tavanomaisella tanskalaisella ruokavaliolla. Opus-kauppatutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten uuden pohjoismaisen ruokavalion noudattaminen vaikuttaa painoon ja kehon koostumukseen. Tutkimus kestää puoli vuotta ja siinä on…
Suomalaisilla luomutuotteilla on kysyntää maamme rajojen ulkopuolella, ehkä jopa enemmän kuin kotimaassamme, Finfood Luomusta kerrotaan. Vienti kasvaa tasaista tahtia ja erityisesti luonnonkosmetiikan raaka-aineet ovat kysyttyjä. Monen syötävän vientituotteen kasvun esteeksi nousee kuitenkin raaka-aineen saatavuus. Erityisesti luomukaurasta on huutava pula. Lisäksi luomukauraa viedään paljon pelkkänä raaka-aineena, vaikka kaikki luomukaura voitaisiin jalostaa hiutaleeksi jo kotimaassa. Luomukauran jalostusarvon…
”Ruusukasvien heimossa on eniten merkittäviä hedelmä- ja marjakasveja, mutta itse ruusujen suku mielletään koristekasveihin kuuluvaksi. Ruusujen suuri ja laaja koristekäyttö on peittänyt alleen sen, että ruusut voivat olla monella muullakin tavalla hyödyllisiä. Ruusuista saa tuoksutuotteita, rohtoja mielen ja ruumiin virkistykseen sekä terveyttä edistävää ravintoakin. Ruususadot Tärkein ravintoa antava osa ruususta on sen kiulukat eli ruusunmarjat,…
Torjunta-ainejäämien esiintyminen kasviperäisissä elintarvikkeissa oli vuonna 2002 samaa tasoa kuin aiemmin. Määräystenvastaisten tuotteiden osuus tutkituista oli 4 prosenttia. Enimmäispitoisuuksien ylityksiä oli eniten maahantuoduissa vihanneksissa, pähkinöissä, hedelmissä ja marjoissa sekä teessä. Elintarvikeviraston vuonna 2000 tekemän tutkimuksen mukaan torjunta-aineiden saanti on vähentynyt 30 prosenttia kymmenen vuotta aiemmin tehtyyn tutkimukseen verrattuna. Keskimääräiseksi päivittäiseksi saanniksi vihanneksista, hedelmistä ja viljasta…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuonna 2015 julkistama etsintäkuulutus vanhojen puutarhakasvikantojen löytämiseksi keräsi yli 700 ilmoitusta vanhoista raparpereista. Kansalaisten aktiivisuuden ansiosta raparperihaku tuotti toistasataa uudentyyppistä kasvikantaa. Joukossa oli myös muutama todellinen helmi. Koko aineistosta jatkotutkimuksiin pääsi 375 kasvia, joista 60 prosenttia osoittautui vihreä-punavartiseksi Victoria-lajikkeeksi. Raparperitutkimus dokumentoitiin vaihe vaiheelta elokuvaksi ”Raparperin kadonneita geenejä etsimässä”. Elokuvan ensiesitys ja tutkimustulosten julkistus…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) paikallisomenoita kartoittavassa hankkeessa on löydetty pitkään etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’. Vanha omenapuu löytyi Asikkalan Kalkkisten kylästä syksyllä 2016. – Noin sadan paikallisomenalajikkeen etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’ löydettiin kotiseutuaktiivien avulla. Omistajien mukaan omenapuu on istutettu viimeistään 1940-luvun lopulla, ja heidän kuvauksensa hedelmästä vastaa Puutarha-lehden vuosien 1921 ja 1931 kuvauksia, iloitsee tutkija Maarit Heinonen Lukesta.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.