Suomessa tuotettujen luomutuotteiden tunnus, Luomuliiton myöntämä Leppäkerttu, uudistuu. Uusi merkki kertoo yhdellä silmäyksellä luonnonmukaisesta ja lähellä tuotetusta ruuasta. Tuottajat voivat nyt anoa paikalliselta luomuyhdistykseltä merkkiä, josta kuluttaja näkee tuotantoalueen maakunnan tarkkuudella.
Uudistuvan Leppäkerttu-merkin säädöksiä kehitetään yhdessä asiantuntijoiden ja yritysten kanssa. Leppäkerttu vaatii kokonaisvaltaisempaa eläinten ja ympäristön hyvinvoinnin huomioimista kuin EU:n luomusäädökset, ja vaatimuksista tulee muun muassa lannoitteiden suhteen entistä tarkempia.
Lounais-Suomesta ensimmäiset lähileppäkertut?
Luomuliiton toiminnanjohtaja Elisa Niemi ennakoi, että keväällä lanseerattu tuotantoalueesta kertova Leppäkerttu-merkki saadaan ensimmäisenä käyttöön Lounais-Suomessa.
– Paikallisuus on olennaista luomussa – se että ravinteet kiertävät mahdollisimman paikallisesti ja ihmiset ymmärtävät, mistä ruoka tulee, Niemi sanoo.
Mikolan Luomutilan emäntä Tita-Marjut Salonen pitää Leppäkerttu-merkkiä tärkeänä.
– On hyvä, että suomalaista luomua pyritään Leppäkerttu-merkin ehdoin viemään ekologisempaan ja eettisempään suuntaan.
Tiukkenevien säädösten toteuttamiseen Luomuliitto varaa siirtymäajan, jonka aikana puutarhatiloilla on mahdollisuus löytää siipikarjanlantaa eettisempiä vaihtoehtoja. Tuotantoehdoissa mainitaan nyt myös se, että puutarhatuotannossa lannan tulee aina olla kompostoitua, mikä on toki ollut käytäntö tähänkin asti.
Perinteet näkyviksi
Luomuliitto tekee yhteistyötä yritysten kanssa, jotta uusia lannoitteita saataisiin markkinoille mahdollisimman pian. Salonen on tyytyväinen siihen, että liitto ei jätä tuottajia pulaan sääntöjen kanssa, vaan lupaa kunnolliset siirtymäajat.
– Aluksi pelästyin, että lantarajoituksilla tuottaminen tehdään liian vaikeaksi. Asia on lähellä sydäntäni, koska haluaisin jatkaa tilamme vanhaa Leppäkerttu-merkkiperinnettä. Se on minusta paras merkki luomulle, Salonen sanoo.
Myös Uudellamaalla halutaan lähiluomumerkki käyttöön pian. Itäuusimaalaisen Gobbas Gårdin emäntä Aira Sevón aikoo hoitaa byrokratian kesän ja syksyn kiireiden jälkeen.
– Haluamme ilman muuta käyttöön Leppäkertun, jossa lukee Uusimaa, tuotammehan puhdasta ruokaa helsinkiläisille, Sevón toteaa.
Lähi- ja luomuruoka kiteytyvät yhteenLähiluomumerkin toivotaan edesauttavan kotimaisen luomumerkin pysymistä tuotteissa EU:n luomulogon rinnalla. EU:n luomulehti on pakollinen pakkausmerkintä viimeistään 30. kesäkuuta 2012 lähtien, ja löytyy jo monista luomupakkauksista.
– Leppis on sympaattinen. Se on tutkimuksien mukaan suunnilleen yhtä tunnettu kuin nyt väistyvä Aurinkomerkki, toteaa Luomuliiton puheenjohtaja Jaakko Nuutila Luomulehdelle.
Hän pitää hyvänä sitä, että saadaan selkeyttä puheeseen lähiruuasta ja luomusta.– Lähi- ja luomutuotannon hyvät puolet ja kiinnostavuus voivat kiteytyä yhteen tuotteeseen. Ne ovat kuitenkin menneet ihmisten puheissa sekaisin: tavanomainen lähituote voi olla aivan vastakkaisin periaattein tuotettu kuin luomutuote, toteaa Nuutila.
Aurinkomerkkiä käytetään Suomessa EU:n luomusäädökset täyttävien luomuruokien merkkinä. Vapaaehtoisen ja maksuttoman merkin käyttöoikeutta anotaan elintarviketurvallisuusvirastolta Evira:lta.
Kolme neljäsosaa omalta alueelta
Uusi Leppäkerttu nostaa esille tuotteita, joiden koko tuotantoketju on alueellinen. Jalosteissa vähintään 75 prosenttia raaka-aineesta on samalta alueelta. Luomuyhdistykset voivat ryhtyä alueellisen Leppäkerttu-merkin myöntäjiksi. Merkkiä valvotaan pistokokein.
Luomuliitossa Leppäkerttu-merkin kehittämistä ja myöntämistä ohjaa Leppäkerttu-jaosto. Jaostossa on myös Animalian edustaja. Eläinten oikeuksia ajava järjestö on uskottava keskustelukumppani muun muassa maa- ja metsätalousministeriön kanssa, onhan eläinten hyvinvointi kuluttajille merkittävä syy valita luomu.
Luomuliitto perii Leppäkerttumerkin käytöstä käyttöoikeusmaksun, joka kattaa käyttöoikeuden kolmevuotiseksi sopimuskaudeksi ja sisältää valvonnasta ja markkinoinnista aiheutuvat kulut.
Luomu haluaa olla edelläkävijä
Luomuliitossa koetaan, että Leppäkerttu vie kaikkea tuotantoa yhä kestävämpään suuntaan.
Myös tavanomainen tuotanto on kehittynyt kestävämpään suuntaan esimerkiksi eläinten hyvinvoinnin huomioimisessa ja ravinteiden käytössä. Luomun rooli ja tehtävä on jatkossakin olla edelläkävijä ja se vaatii jatkuvaa kehittymistä, Elisa Niemi kirjoittaa Luomulehdessä.
Lähes kaikissa muissa Euroopan maissa on käytössä EU-säädöksiä tiukemmat luomuvaatimukset. Leppäkerttu vastaa tähän haasteeseen Suomessa. Uudet tuotantovaatimukset on laadittu kansainvälisen luomujärjestöjen kattojärjestön IFOAMin vaatimusten mukaisesti.
Taustalla on ajatus, että luomulle on sitä helpompi neuvotella erityisasemaa tukipolitiikassa, mitä selkeämpi ympäristö- ja hyvinvointihyöty sillä on.
Myös luomuruuan vienti voisi helpottua tiukempien sääntöjen ja valvonnan myötä. Tuottajajärjestö MTK:n luomuvaliokunnan puheenjohtaja Arto Hanelius totesi maanantaina Maaseudun Tulevaisuudessa, että Suomeen tarvittaisiin tiukempaa tarkastusjärjestelmää.
Hänen mukaansa eurooppalaiset kuluttajat pitävät Suomen luomulainsäädäntöä liian löysänä, koska se on EU:n minimitasoa. Muualla on käytössä yksityiset tarkastusjärjestelmät, joilla usein on myös lainsäädäntöä tiukemmat vaatimukset
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Luomu-liiton Leppäkerttu-tunnus poistuu luomutuotteista. Merkkiä ei enäämyönnetä tulevana satokautena tuotetuille elintarvikkeille tai rehuilleosoitukseksi luonnonmukaisesta tuotantotavasta. Tunnus säilyy kuitenkinedelleen Luomu-liiton jäsenmerkkinä. – Päätös Leppäkerttu-merkistä luopumisesta ei ollut helppo, kertooLuomu-liiton toiminnanjohtaja ARJA PELTOMÄKI. Ratkaisuun kuitenkinpäädyttiin, sillä merkkiä käyttävien luomutuottajien määrä on viime vuosinavähentynyt. Tällä hetkellä Leppäkerttu-tunnus on käytössä noin 240luomutuottajalla. Leppäkerttu-merkki on tähän saakka voitu myöntää tuotteelle,
Luomuliiton leppäkerttumerkki säilyy yhä suomalaisen luomutuotannontunnuksena, vaikka julkisuudessa ehti aiemmin keväällä liikkua huhujamerkin käytön lopettamisesta. Luomuliitto on kuitenkin keväänliittokokouksessa päättänyt, että merkin käyttösääntöihin ja valvontaantehdään muutoksia. Merkin luonne muuttuu Luomuliiton jäsenten käyttämäksilaatumerkiksi. Myös sen ulkoasuun on tulossa pieniä uudistuksia.Uudistusten tarkoituksena on parantaa merkin näkyvyyttä. Luomuliiton päätöksen mukaan leppäkerttumerkin käyttöön liittyviätarkastuksia ei tulevana kesänä tehdä enää
Tiedotusvälineet (Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat ym.) kertoivat vajaa pari kuukautta sitten (22.7.) leppäkerttujen eli seitsenpistepirkkojen puna-armeijan tehneen maihinnousun Suomeen. Venäjällä kuuma kesä oli moninkertaistanut hyönteiskannan, minkä vuoksi hyönteisten ruoka oli käynyt vähiin. Leppäkertut tekivät maihinnousunsa etelärannikollemme Venäjältä tulleen lämpimän ilmavirtauksen mukana. Jo pari päivää ennen kuin lehdet kertoivat leppäkerttujen suuresta määrästä, ihmettelin niitä pihallamme. Leppäkerttuja oli
Luonnonmukainen tuotanto kiinnostaa entistä selvemmin suurempia jatuotantoaan kehittäviä tiloja. Mikäli kaikkien luomusta kiinnostuneidensiirtyminen luo-muun toteutuisi, kasvaisi luomun osuus lähivuosinapeltoalasta noin 15 prosenttiin, maidon ja naudanlihantuotannosta noin 10prosenttiin sekä sianlihan ja kananmunien tuotannosta noin neljäänprosenttiin. Tulokset käyvät ilmi viljelijöiden suunnitelmiaselvittäneestä, Suomen Gallup Elintarviketiedon tekemästä Maatilojenkehitysnäkymät vuoteen 2009 -tutkimuksesta. Peräti 90 prosenttia nykyisistä luomutuottajista prosenttia aikoo jatkaaluomutuotantoa
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.