Viheralan ammattilaisia nähdään kevään koittaessa entistä useammin paitsijulkisten viheralueiden työmailla myös yksityispihoilla. Oman pihansakunnostajat ja rakentajat käyttävät yhä enemmän ammattilaisia sekä pihansuunnittelussa että toteutuksessa. Ammattilaisiin luotetaan erityisestipihojen peruskorjauksissa ja uutta pihaa rakennettaessa.
Viheraluerakentajat ry:n toiminnanjohtaja Seppo Närhi on tyytyväinentilanteeseen.
– Ainoa ongelma on se, että paikoitellen asiakkaille joudutaan jo myymään”eioota”. Erityisesti keväällä ja alkukesällä uusia töitä pystytään ottamaanvastaan vain rajoitetusti.
Arvioi oman piharemonttisi hinta netissä
Oman pihan kunnostusta ja rakentamista suunnittelevien avuksiViheraluerakentajat ry:n nettisivuilla www.var.fi on tänä keväänä julkaistukustannuslaskuri. Sen avulla voi laskea alustavan hinnan sille, mitäpiharemontti tai uuden pihan teettäminen ammattilaisilla maksaisi.Helppokäyttöinen laskuri antaa hinta-arvion, joka sisältää sekä työ- ettämateriaalikustannukset.
Sivuilta löytyy myös tarjouspyyntölomake, jonka täyttämällä voi pyytäätarjouksia tehtävistä töistä. Lomake poimii automaattisesti kohteensijaintipaikkakunnan alueella toimivat yritykset.
Turvallisinta on aloittaa pihan peruskorjaus tai rakentaminen teettämälläkunnon pihasuunnitelma. Suunnitelma helpottaa tarjouspyynnön tekemistä sekätarjousten vertailua.
Viherrakentaminen kasvussa
Viherrakentaminen on ollut myötätuulessa jo useamman vuoden ajan. Tämä näkyypaitsi lisääntyneinä urakoiden määrinä, myös Viheraluerakentajat ry:njäsenilleen tekemästä kyselystä. Kyselyyn vastasi noin 80viherrakennusyritystä, joista lähes puolet piti tämän hetkistä markkina- jatyötilannetta hyvänä. Yhtä monen mielestä se oli normaali. Vain neljäprosenttia vastanneista ei ollut tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen.
Jos alan yrittäjiin on uskominen, myös viheralan tulevaisuus on valoisa.Noin kolmasosa yrityksistä uskoo tilanteen markkinoilla jopa paranevannykyisestä.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Livahtiko kevät ohi lämmintä odotellessa? Samalla saattoi jäädä puiden ja pensaiden taimet ostamatta. Ei hätää, sillä astiataimien hyvää istutusaikaa on koko kesä. Näin vakuuttaa taimikaupan ammattilainen Pirjo Liimatainen sivulla 50 alkavassa artikkelissa. Taimen istuttamiselle on paljon hyviä syitä. Tapahtuman voi liittää syntymäpäivän tai minkä tahansa juhlan tai kokoontumisen yhteyteen. Näin se jää monien ihmisten mieliin
Espoon Marketanpuistossa vietetään 23.8. viher-, kiinteistö- ja puutarha-alan ammattilaisille suunnattua näyttely- ja luentopäivää. Mukaan on ilmoittautunut yli 50 näytteilleasettajaa, jotka esittelevät nimenomaan ammattiväelle tarkoitettuja tuotteita ja palveluja. Esillä on muun muassa puisto- ja kadunkalusteita, leikkivälineitä, kiinteistöpihojen ympäristötuotteita, koneita ja laitteita sekä koristepuita, pensaita ja perennoja. – Mukana Marketanpuiston ammattipäivässä ovat alan merkittävimmät yritykset ja yhteisöt.
Pikkupoikana Pelkosenniemellä Jukka Tobiasson huolestutti opettajat tulemalla koulun hiihtokilpailussa maaliin monta tuntia muiden jälkeen. Hän oli jäänyt tarkkailemaan lintuja ja unohtanut koko kilpailun. Sittemmin Jukka opiskeli hortonomiksi ja toimi puutarhaviljelijänä kymmenien vuosien ajan. Lintujen tarkkailu ei koskaan jäänyt, vaikka vapaa-aikaa olikin vähän. Eläimet ovat muutenkin olleet lähellä Jukan sydäntä ja hän piti samalla muun muassa
Suomalaisista 75 prosenttia pitää ruuan kotimaisuutta tärkeänä. Varsinkin50 – 74 -vuotiaille ruuan suomalaisuus on tärkeää, sitä vastoin alle30-vuotilaille ja pääkaupunkiseudulla asuville asialla ei ole niin suurtamerkitystä. Kotimaisuuden merkitys nuorten (15 – 19 -vuotiaat)ruokavalinnoissa on viime vuosina jopa vähentynyt. Toisaalta monen nuorenkanta kotimaisuuteen on selkiytymätön, erityisesti 15 – 19-vuotiaat mieheteivät ota asiaan kantaa. Suomalaisten asenteita on
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.