Siirry sisältöön

Ylen lifestyle-ohjelma Strömsöstä tutun floristimestari Owe Salmelan varhaisin kukkamuisto liittyy hänen Elna-tätinsä kukkapenkkeihin. Ne sijaitsivat joen ja merenrannan lähellä Rödsössä Kokkolassa. 

– Tädillä oli vanhoja perhoskukkia, valmuja ja ruiskaunokkeja, Salmela muistelee. 

Lempikasvin nimeäminen tai valitseminen on Salmelalle vaikeaa, koska mieluisia kasveja on paljon ja ne liittyvät aina vuodenaikaan. 

– Esimerkiksi loppuvuodesta jouluruusu on minulle tärkeä. 

Samaten Salmelan lempituoksut ovat vuodenaikasidonnaisia. Jouluna hän nauttii havujen, kielojen ja hyasinttien tuoksuista, keväällä leukoijasta. 

– Lempituoksuni kytkeytyvät myös paikkaan ja tilaisuuteen. Tuoksumuistini on vahva. Toisaalta kyseenalaistaminen on aina liittynyt ammatilliseen kehitykseeni ja kasvuuni. Vastauksen pohtiminen kysymykseen ”miksi aina tehdään näin” on kantanut minua eteenpäin. Myös siksi lempikasvini, -värini ja -tuoksuni vaihtelevat.

Floristin pahimpana virheenä Owe Salmela mainitsee ammatillisen epäonnistumisen, joka johtuu inhimillisistä tekijöistä. 

– Kukkia ostetaan usein juhlaan. Jos silloin jotain menee pieleen, se tuntuu pahalta. Joskus kukat eivät kestä tai hautajaisten kukkalaitteen tekstissä on virhe. Häät ja hautajaiset ovat suuria asioita ihmisen elämässä. Floristit pyrkivät aina parhaaseen, mutta mekin olemme vain ihmisiä. 

Onnistumisista mieleen on eritoten jäänyt, kun Salmela vuosia sitten sitoi hautajaisiin moottorisahalta näyttävän kukkalaitteen vainajan tyttären pyynnöstä. 

”Tee kuten itse haluat”

Oma PIHA -lehden lukijoita Salmela kannustaa nauttimaan joka hetki luonnosta sekä puutarhasta ja kukista. 

– Etenkään puutarhan hoito ei saa olla pakkopullaa eikä omaa ja naapurin pihaa tarvitse vertailla. Tee aivan kuten itse haluat. 

Salmelalla on ollut puutarha aina. Aiemmin puutarha oli omakoti- ja rivitalon pihalla, nyt talvisin kerrostaloasunnon parvekkeella Kokkolassa ja kesäisin mökillä Oravaisissa. 

Mökillä nurmialuetta on paljon, mutta kukat runsastuvat hiljalleen. 

– Vaimoni huokailee, että kunpa istuttaisin aiemmat taimet ennen kuin ostan uusia kasveja, Salmela naurahtaa. 

Kokeilkaa ja nauttikaa. Ei ole vaarallista jos ei onnistu.

Runsastumista tapahtuu myös luonnostaan, sillä Salmela on kiinnostunut luonnontilan ja rakennetun puutarhan yhdistämisestä. 

– Jos nurmelle ilmestyy päivänkakkaroita, ne saavat kukkia. Inhoan muutoinkin reunuksia puutarhassa ja suoria kukkapenkkejä. Puutarhan pitää olla orgaanisen rento.

Kun isäntäväki kesän jälkeen palaa talvikotiinsa, parvekkeella kukkii maljaköynnös. Se kukkii nykyään syksyisin, vaikka mökkikaudella Salmelat eivät käy kasvia erityisesti hoitamassa.

Talveksi floristi asettelee parvekkeelle ainakin ”luonnonkäkkäröitä”.

Rohkaisemisessa vielä työtä 

Suomalaista puutarhakulttuuria Owe Salmela on markkinoinut aina innokkaasti ja ahkerasti, varsinkin kaikkea sitä, mistä hän pitää itse. 

– Äitini sanoi, että tykkään vain kauniista asioista. Se on totta ja tekee hyvää. Estetiikka on puutarhanhoidossa tärkeää, myös luonnon muovaama. 

Erityisen vaikuttavana Salmela pitää 16 vuotta kestänyttä Strömsön-aikaansa. Hän esiintyi uusissa jaksoissa viimeisen kerran alkutalvella 2020. 

– Moni on antanut palautetta, että nyt hekin uskaltavat, kun minä sanoin ja tein ensin. Sillä saralla Suomessa on vielä paljon tehtävää. 

Salmela korostaa, että kukat ovat iloinen asia eikä puutarhanhoito saa olla liian vakavaa. 

– Filosofiaa olen saanut tuoda Strömsössä esille. Kokeilkaa ja nauttikaa. Ei ole vaarallista, jos ei onnistu. 

Puutarha-alan monitaituri 

Nykyään Owe Salmela työskentelee myymäläpäällikkönä kokkolalaisessa kukka- ja puutarhayrityksessä. Aiemmin hänellä on ollut kaupungissa oma kukkakauppa. 

– Yritykseni toiminta perustui sidontaan, Lindell Flowers on paljon isompi ja monipuolisempi. Nyt sidon kukkia, kuljetan niitä, myyn, siivoan, laadin työvuorolistoja, teen mainoksia, hoidan myytäviä kasveja, rakennan myymälätiloja… 

Salmela on myös ammattiopettaja, joka on kouluttanut uusia floristeja. Kukansidonnassa hän on kaksinkertainen Suomen mestari. Kisoja hän on myös tuomaroinut, juontanut ja ollut järjestämässä PM-tasolle asti. 

Alalla Salmela kokeekin tehneensä jo lähes kaiken mahdollisen ja on siitä onnellinen. Vaikuttamista loppuvuodesta 60 vuotta täyttävä mestari ei kuitenkaan aio lopettaa koskaan. 

– Tulevaisuudessa haluan ainakin rohkaista etenkin nuoria aikuisia viljelyn pariin, hän suunnittelee. 

Mainos – sisältö jatkuu alla

Tutustu Oma PIHA -lehteen

Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.

Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *