Omalla pihallani perinteinen juhannusruusu ehtii aina kukkia ennen juhannusta. Niin nytkin, vaikka on ollut kovin viileää. Sateet ovat tällä kertaa ruskettaneet kukkia, vaikka nuppujakin vielä on. Ruusu on silti varsin kaunis, vaikka kukissa olisikin ruskeaa. Miten voikin olla pensas näin täynnä kukkia joka vuosi!
Papulanruusu (Rosa ’Papula’)
Tänä vuonna puutarhassani on viimein kauan odotettu ruusu, papulanruusu. Tämän ensimmäinen taimi kuoli, mutta pari vuotta sitten hankin uuden ja nyt se kukkii muutamin suloisen vaaleanpunaisin pienin kukin. Lehdetkin ovat pienet ja sirot.
Vuorikaunokki (Centaurea montana) ’Amethyst in Snow’ ja vanhan ajan lehtoakileija (Aquilegia vulgaris)
Yöttömässä yössä valkoiset ja sinisävyiset kukat hohtavat salaperäisesti. Ne eivät olekaan parhaimmillaan kirkkaassa päivänvalossa, vaan vasta illalla.
Valkokukkainen lehtoakileija ja rohtosormustinkukkia (Digitalis purpurea), taustalla pasuuna (Brugmansia).
Iloista ja kukkarikasta juhannusta kaikille!
Lokakuu on saapunut puutarhaan, sadonkorjuuaika alkaa olla ohi ja pakkasyöt ovat palelluttaneet suurimman osan kesäkukista. Pikkuhiljaa pihan pensaat ja puut ovat alkaneet saada ruskaväriä lehtiinsä. Sitkeät kehäkukat eivät kuitekaan kylmästä […]
Tämän muutenkin hedelmäisen syksyn kohokohtana mieleen palautuu ’Sinikka’ -luumupuun suursato. Lajikkeen miellyttävän soikeat luumut ovat melko pienikokoisia, runsaslukuisia ja herkullisia. Ruokavirasto kuvailee vuonna 1988 kauppoihin saapuneen ’Sinikan
Oma PIHA -lehdessä 5/2024 on paljon asiaa omenapuista: neuvoja lajikkeen valintaan, hedelmätarhan suunnitteluun ja säilöntään. Itse kirjoitin lyhyen jutun siitä, kuinka monella eri tavalla omenapuuta voi leikata. Omakin omenapuuni esiintyy […]
Ihana ja värikäs daaliakesä on jälleen takana. Täällä Pohjois-Pirkanmaalla ensimmäinen pakkasyö tuli noin viikko sitten, palelluttaen kaikki aremmat kesäkukat, mukaan lukien daaliat. Tänään oli tuulinen ja aurinkoinen päivä, joten ennen […]
Tarvitsin kesäkuun alussa pari kuvaa ruusun pistokaslisäyksestä. Piti näin ollen ottaa ruususta pistokas. Päädyin ihanaan kirjavakukkaiseen bourbonruusuun ’Variegata di Bologna’, jonka olin istuttanut edelliskesänä. Se ei ole vielä kukkinut ruusutarhassani, [&hell