Puiden rungot ovat tähän vuodenaikaan kaunista ja kiinnostavaa tutkailtavaa ja vaikkapa omanlaisensa retken sisältöä. Puut elävät hyvin näkyvästi kanssamme läpi pakkasten ja suojasäiden. Ne luovat pysyvät raamit lumivaipan pehmentämällekin maisemalle.

Iäkkään vaahteran uurroksista runkoa.
Oman lisänsä talvipuiden sävymailmaan tuovat monet rungoilla viihtyvät sammalet ja jäkälät, joista osa on vihreitä, osa taas montaa harmaan sävyä. Puunrungot voivat uurteisine, sileine tai sammalpeitteisine pintoineen olla myös keskeinen osa tuntoaistinkin huomioivaa puutarhaa.

Tiettyjä puita istutetaan vartavasten koristeellisen runkonsa vuoksi, kuten kuparinsävyistä tuohituomea (Prunus maackii). Oikeastaan kaikenlaisista puista löytyy kuitenkin talvista ihasteltavaa, kun kohdistaa katsetta yksityiskohtiin tai vaikkapa koivun vaikuttavaan musta-valkoisuuteen, joka korostuu talven valo-oloissa.

Paitsi että pakkasilma muodostaa hyvän lumisen kontrastitaustan puunrunkojen väreille ja yksityiskohdille, se myös luo omia visuaalisia vaikutelmiaan esimerkiksi kuorruttamalla puut hohtelevalla kuuralla. Etenkin riippaoksaiset koivut muuttuvat silloin satumaisen näköisiksi.
Sienille koittivat hyvät kasvuajat loppukesän ja alkusyksyn sateiden myötä. Ainakin eteläisessä Suomessa pihojen ja puutarhojenkin yllätyskoristeita on noussut esiin monimuotoinen joukkio. Sienet ovat keskeisiä eliöitä luonnon toiminnassa muun muassa lahottajina […]
Kotoisan luonnonpuumme harmaalepän hapsulehtiset muodot ovat hauskaa huomattavaa. Niitä voi kasvattaa esimerkiksi mielikuvituksekkaina yksittäispuina, joiden lehdistö tuo mieleen vehreän, keveän oloisen sulkapeitteen. Sulka- ja hapsuharmaalepät (Alnus incana f. laciniata
Jonkinlaista kesän yhteenvetoa tekee mieli tehdä, kun syksyä alkaa olla ilmassa. Monen kohdalla puntaroidaan kasvimaan satoa, mitä kannattaa ensi vuonna taas kylvää ja mitä ei. Mitä tekisi mieli kokeilla? Itse […]
Sinipallo-ohdakkeen (Echinops bannaticus) kukinnoissa on aika ainutlaatuinen sävy, jota on kuvattu esimerkiksi metallisen siniseksi. Mykeröpalloissa voi erottaa hohtelevan myös hopeaisuutta. Illan hämyssä ohdakkeen väri vain korostuu. Lajikkeiden sinisyyden syvyys vaihtelee [&he
Millaista värienergiaa jättikukkainen ryhmäruusu ’Peace’ hehkuukaan! Sen terälehtien sävytys elää kukan ikävaiheen mukaan, kuten ruusunkatselija voi kuvista huomata. Tämä alun perin ranskalainen, maailman eniten istutettuihin puutarharuusuihin lukeutuva ihmetys o