Keisarinpikarililja, Fritillaria imperialis; kuvassa myös punainen pystykiurunkannus ’Beth Evans’ ja ’Jetfire’ -narsisseja taustalla, ne ovat hyvin aikaisia!
Yllättävän komeina (näin varhaiseksi kukaksi) ovat keisarinpikarililjat jo tulossa kukkaan. Nimi on osuva, jotain majesteettista näissä on. Hieman kronkeleitakin ovat, ehkä nimi kuvastaa sitäkin?
Monella pihalla keisarinpikarililja, myös keisarinkruununa tunnettu, tekee kyllä lehtivarsia joka vuosi, mutta kukkia ei kuulu. On niitäkin tapauksia, joissa edes lehtivarsia ei tule, sillä sipuli on mädäntynyt.
Sipuli on iso mötikkä, jossa on kuoppa keskellä. Väitetään, että se ei kestä veden kertymistä kuoppaan ja jopa kyljelleen istuttamista suositellaan. Sitäkin voi kokeilla, mutta paras tae keisarin viihtymiseen on viettävä rinnepaikka tai matalasti kumparemainen kohopenkki.
Keltakukkainen keisarinpikarililja ’Lutea’: tällä on raikkaanvihreät lehdet.
Rehevä pehko ’Luteaa’ demonstroi hyvin, miltä keisarinpikarililjat usein näyttävät. Varsia ja lehtiä, vaan ei kukkia – paitsi että eilen huomasin tuossa yhdessä varressa nuput, keskellä, näetkö? Kukkimisen salaisuus on lannoitus. Ja se on tehtävä nyt, sillä kuukauden päästä keisarin vaatteet, ei kun lehdet, ovat jo kuihtuneet ja ravinto siirtynyt niistä takaisin sipuliin, jolloin juuristokin menee lepotilaan eikä enää ime maasta ravinteita. Juuri nyt, ennen sadetta tai sateella, kun lannoite imeytyy saman tien maahan!
Lannoite saa olla nestemäistä, rakeita, kanankakkaa, hevosenlantaa, huussikompostia – mitä vain, kunhan se tuo ravinteita multaan.
Lapsuudenkotini vanha perusoranssi keisarinpikarililja, taustalla pystykiurunkannus ’Beth Evans’ (Corydalis solida).
Lannoitus on pitkäjänteistä puuhaa, sillä kertalannoitus ei välttämättä vielä vaikuta. Sitä on harrastettava joka kevät. Sitten alkaa tuloksia näkyä. Nyt penkissä, jossa olen ahkerimmin lannoittanut, ovat kaikki keisarit tulossa kukkaan.
Lapsuudenkotini vanhaa keisarinpikarililjaa olen myös jakanut moniin eri kukkapenkkeihin, sillä kasvustot laajenevat vuosi vuodelta. Niiden tympeä haju pitää mutustelijat loitolla, vaikka ei olekaan varmuutta siitä, suojaavatko ne myös ympäröiviä kasveja. Ainakaan keisareihin eivät koske myyrät, kauriit eivätkä jänikset, mikä on mahtava juttu.
Keltareunainen ’Aureomarginata’ on vanha lajike 1600-luvulta. Elävää historian havinaa! Ties vaikka sitä olisi kasvanut Aurinkokuninkaan puutarhassa.
Samassa penkissä kukkaan on tulossa myös hempeämmän oranssi ’Vivaldi’ sekä hienon raitalehtinen ’Aureomarginata’, nimen mukaisesti keltareunainen. Alun perin yhdestä sipulista on kasvanut kahden kukkavarren kasvusto.
Lannoitus, lannoitus, lannoitus.
Fritillaria raddeana
Laitetaan loppuun vielä toinen, tämä kukkii keisareitakin aikaisemmin mutta yhtä komeana. Keisarin serkku Fritillaria raddeana on toistaiseksi vailla suomenkielistä nimeä. Se on jo täydessä kukassa kimalaisten suureksi riemuksi. Väri on ihastuttava kellanvihreä.
Oman kokemukseni mukaan tämä on aivan talvenkestävä, sillä se on nyt elänyt hyvin erilaisia talvia täällä lounaissaaristossa: paukkupakkasia ilman lunta, märkää talvea ja lumista talvea, ja aina se nousee ja kukkii yhtä luotettavasti. Joten tätäkin kannattaa kokeilla, ainakin välillä lajia löytyy ihan kotimaisten myyjien valikoimista. Ja tätä en ole edes liiemmin lannoittanut.
Kirjoitan tätä jäätävässä pohjoistuulessa, joten toivotan kaikille: pysy lämpimänä!
