Löysin syysleimujeni syleilystä pienen ruusuntaimen, näytti siltä, että se oli tuupattu sinne ajatuksella että katsotaan jos se kestää. Oli se kestänyt, kyllä, mutta ei se syysleimujen alla kukkia jaksanut. Keväällä siirsin sen uuden yrttipenkin kruunuksi, jälleen ajatuksella että no katsotaan mitä siitä tulee. Paikka ei edelleenkään ollut paras mahdollinen, mutta se juurtui kyllä, ja vaikka pituutta se ei juurikaan kasvanut, alkoi se pukata nuppuja.

Niiden puhkeamista ja kehittymistä olen kesän aikana seurannut. Kukkahan on kuin pieni nukke säännönmukaisine terälehtineen. Se avautuu vaaleanpunaisen, oranssin ja keltaisen sävyissä haalistuakseen sitten kellanroosaksi. Sellaisina kukat kestävät yllättävänkin kauan.

Mistä tämä ruusu on peräisin, en tiedä, mutta sillä oli rinnallaan lappu: Rosa Royal Yellow Orange. Aion tökätä sen taas uuteen paikkaan, aurinkoisempaan, ja katsoa miten se siitä alkaa kehittyä. Ideaalissa tilanteessa sen pitäisi kasvaa puolimetriseksi, toistaiseksi sillä on kokoa vajaat parikymmentä senttiä.

Jaa artikkeli