Vielä pari päivää ja sitten ne kerään. Kesäkurpitsojen hedelmien sanotaan olevan parhaimmillaan juuri tällaisina, pieninä ja napakoina. Yleensä ne ehtivät kyllä ihan huomaamattakin kasvaa isommiksi, jolloin ne käytetään viipaloituina tai halkaistuina, koverrettuina, uudelleen täytettyinä ja uunissa gratinoituina. Mutta aina silloin tällöin kannattaa kurkistaa, onko tulossa myös näitä pikkuzucchineja.

Avomaankurkkujenkin lehtien alla pilkottaa pieniä hedelmiä. Nämäkin voisi kerätä pieninä ja napakoina, kuten ranskalaiset tekevät. Siellä suolakurkut ovat pieniä ja rapeita, suolaliemessään aika tymäköitä – mutta mitä herkullisempia sellaisenaan alkupalojen kanssa tai ruoanlaitossa käytettynä.

Pieninä voi syödä myös harvennustaimet. Punajuuren ja mangoldin punavihreät lehdet tuovat väriä ja makua kesäsalaattiin, mutta voi ne lisätä pannullekin.

Tästä se alkaa, satokausi.

Jaa artikkeli