Keväistä kukkaloistoa

 

Ihana toukokuun alun lämpö on tänään hellinyt niin kukkia kuin tarhuriakin. Pihanurmelta ponnistaneet krookukset kukkivat runsaina ja kimalaiset ruokailevat niissä ahkerasti. Lämpölavoissa kasvavat jo mukavasti niin salaatit, tillit, retiisit kuin sipulitkin. Parin viikon päästä pääsee jo ehkä omia salaatteja nautiskelemaan.

Nyt onkin hyvä aika kylvää paljon tuoretta salaattia kesäksi. Viime kesänä havaitsin että esimerkiksi kerä- ja sidesalaattien esikasvatus kennostossa on hyödyllistä, vaikka olenkin aina suorakylvänyt salaatit. Yksittäisistä pikkutaimista kasvaa loppukesäksi komeat kerät ja kun kesäkuussa varastossa on salaatin pikkutaimia, on niillä helppo paikkailla mahdollisia aukkoja salaattiriveissä ja kasvilavoissa. Kaikki kasvatustila tulee silloin hyvin käyttöön.

Kasvihuoneessa onkin jo kaikenlaiset kylvöpuuhat täydessä vauhdissa. Nyt on hyvä aika laittaa esikasvamaan kesäkurpitsaa, avomaankurkkuja, köynnös- ja pensaskrasseja, papuja, herneitä ja maissia. Toki näistä voi monet suorakylvää, mutta kasvihuoneen lämpö nopeuttaa itämistä. Etenkin pavut ovat kylmänarkoja. Monesti toukokuussa ovat yöt vielä kylmiä, jolloin moni suorakylvettäväksi miellettävä kasvi hyötyy lyhyestäkin esikasvatuksesta. Itse tykkään esikasvattaa myös kosmoskukat ja auringonkukat.

Avomaalle on aika kylvää porkkanaa, lanttua, punajuuria, naurista, retiisiä, tilliä, persiljaa ja istuttaa myös varhaisperunoita. Ulos kylväessä ja istutettaessa kannattaa hyödyntää näin keväällä suojaharsoa. Itsellä muutamat juhannusperunat ovat olleet jo pidempään kasvihuoneessa ruukussa kasvamassa. Tänään näytti siltä että ensimmäiset perunoiden lehdet/varret alkavat jo nousta mullan pintaan.

Valoisat illat venyttävät pihapuuhastelua aina pitkälle auringonlaskuun. Pitkän malttamattoman talven jälkeen ei millään haluaisi palata sisälle. Paljon on myös lannoitettavaa, kitkettävää ja koulittavaa. Nauttikaamme tästä puutarhaihmisille kovin kiireisestä mutta samalla niin antoisasta ajasta!

Suurikukkaiset ‘Pickwick‘ -krookukset houkuttelevat kimalaisia.

Aika kylvää herkkuja ja silmäniloa kasvimaalle, lavoihin ja kasvihuoneeseen.

Jaa artikkeli