Lumikellokoe

 

Tilasimme ystävän kanssa kukkasipuleita sen verran myöhään syksyllä, että mietin, tuleekohan lumikelloista mitään – niiden sipulit eivät kestä kuivumista eli pitkää säilytystä. Ne haluaisivat kasvattaa juuria kosteaan multaan jo alkusyksyllä. Koska en päässyt heti istuttamaan avomaalle, laitoin osan sipuleista ruukkuun.

Ne lähtivät versomaan jo tammikuussa, jolloin lumikelloruukkua oli pakko pitää jääkaapissa. Pakkaset olivat sen verran kovia, että edes lasitettu parveke ei tullut kyseeseen, vaikka ruukun käärisi vällyihin. Jos ruukun koko multatila jäätyy, voi se vahingoittaa sipulia ja juuria peruuttamattomasti.

Jääkaapin vihanneslokerossa versot alkoivat kasvaa, onnettoman kalpeanvihreät lehdet tervehtivät välipalan hakijaa. Voi surkeus, kova pakkanen jatkui vain ja versot venyivät.

Sitten tuli helmikuun lämmin jakso ja ruukun sai siirtää parvekkeelle. Pitkä oleilu pimeässä jääkaapissa oli varmaan silti ollut sipuleille liikaa. Vaikka joissakin oli selvästi kukka-aihio, se kuivui.

 

 

Mitä tästä opimme? Ehkä sen, että sipulikukat on paras vain pistää avomaan multiin, oli miten myöhä tahansa. Tai sitten emme oppineet mitään. Sillä eihän kukaan ole niin hullun optimistinen kuin puutarhuri. Kyllä se ensi kerralla varmaan onnistuu.