
Vielä on odotettava hetki, ja sitten pihamaalla alkaa näyttää tältä. Ensin maasta nousevat vihreät piipat, ja sitten koko tienoo värjäytyy keltaiseksi, valkoiseksi ja oranssiksi. Kevät on narsissien aikaa.
Mutta miksi odotella? Miksei ottaa varaslähtöä ja hankkia narsisseja ruukkukukaksi ikkunalaudalle tai lasitetulle parvekkeelle? Kuten tulppaaneihin, ei narsisseihinkaan voi kai koskaan kyllästyä. Iloisen keltaisina ne tuovat pieniä auringonsäteitä kotiin silloinkin, kun taivas on paksujen pilvikerrosten peittämä.
Narsisseissa on vieläpä se hyvä puoli, että kukinnan jälkeen sipulit voi istuttaa maahan. Ja taas on lisää odotettavaa seuraavana keväänä.

Kanerva-aika kuuluu syksyn ihaniin kasvikausiin. Ensin pastellisia värinäkymiä loivat luonnonkanervikot ja nyttemmin kanervat kukittavat syysruukkuja. ’Garden Girls’ -kanervat (Calluna) sopivat myös monivuotisväriksi avomaalle. Kuvissa tumman roosan sävyisiä sellais
Sienille koittivat hyvät kasvuajat loppukesän ja alkusyksyn sateiden myötä. Ainakin eteläisessä Suomessa pihojen ja puutarhojenkin yllätyskoristeita on noussut esiin monimuotoinen joukkio. Sienet ovat keskeisiä eliöitä luonnon toiminnassa muun muassa lahottajina […]
Kotoisan luonnonpuumme harmaalepän hapsulehtiset muodot ovat hauskaa huomattavaa. Niitä voi kasvattaa esimerkiksi mielikuvituksekkaina yksittäispuina, joiden lehdistö tuo mieleen vehreän, keveän oloisen sulkapeitteen. Sulka- ja hapsuharmaalepät (Alnus incana f. laciniata
Jonkinlaista kesän yhteenvetoa tekee mieli tehdä, kun syksyä alkaa olla ilmassa. Monen kohdalla puntaroidaan kasvimaan satoa, mitä kannattaa ensi vuonna taas kylvää ja mitä ei. Mitä tekisi mieli kokeilla? Itse […]
Sinipallo-ohdakkeen (Echinops bannaticus) kukinnoissa on aika ainutlaatuinen sävy, jota on kuvattu esimerkiksi metallisen siniseksi. Mykeröpalloissa voi erottaa hohtelevan myös hopeaisuutta. Illan hämyssä ohdakkeen väri vain korostuu. Lajikkeiden sinisyyden syvyys vaihtelee [&he