Monet luonnonkukista ovat niin kauniita, että ne kestävät hyvin vertailun puutarhakasvienkin rinnalla. Silmä on vain tottunut näkemään ne niin yleisinä ja ”jokapäiväisinä”, ettemme kiinnitä kyseisiin kasveihin juurikaan huomiota. Lähemmin, ja läheltä tarkasteltuna kukat ovat aivan upeita, vai mitä sanotte sinisenä hehkuvista nurmitädykkeen kukista, tai ojakellukan hienostuneista väreistä, tai hopeahärkkiä muistuttavasta ketohärkistä? Keto-orvokin kukat loistavat sinipunaisen, keltaisen ja valkoisen lukemattomissa eri sävyissä. Raatteen yksittäiset kukat ja niiden muodostama komea terttu kilpailee kauneudessa hyasintin kanssa. Suopursun hohtavanvalkoinen kukinto paljastaa, että rämeellä kasvava varpu on jalon rhododendronin sukulainen. Koiranputken kukinnosta mettä etsivä karttaperhonen oli melkoinen harvinaisuus vielä 15 vuotta sitten, mutta se on viime vuosina yleistynyt etelästä tulleiden vaeltajien myötä. Koiranputken kukinnolle hyvin sulautunut kukkahämähäkki on saanut saaliikseen isokokoisen kärpäsen. Viimeinen kuva esittää supikoiraa, jonka ruokailua pääsin supin huomaamatta kuvaamaan 10 metrin päästä. On kai todettava, että valitettavasti supin ruokalistalla oli vaskitsa. Niin – ja mustikkasadosta näyttää muodostuvan runsas.
Kesäkuun luonnonkukkia ja vähän muutakin
Lue myös
Kanerva-ajan kauneutta
Kanerva-aika kuuluu syksyn ihaniin kasvikausiin. Ensin pastellisia värinäkymiä loivat luonnonkanervikot ja nyttemmin kanervat kukittavat syysruukkuja. ’Garden Girls’ -kanervat (Calluna) sopivat myös monivuotisväriksi avomaalle. Kuvissa tumman roosan sävyisiä sellais
Sienet, pihan syyskoristeet ja luonnon ylläpitäjät
Sienille koittivat hyvät kasvuajat loppukesän ja alkusyksyn sateiden myötä. Ainakin eteläisessä Suomessa pihojen ja puutarhojenkin yllätyskoristeita on noussut esiin monimuotoinen joukkio. Sienet ovat keskeisiä eliöitä luonnon toiminnassa muun muassa lahottajina […]
Hapsuisia harmaaleppiä
Kotoisan luonnonpuumme harmaalepän hapsulehtiset muodot ovat hauskaa huomattavaa. Niitä voi kasvattaa esimerkiksi mielikuvituksekkaina yksittäispuina, joiden lehdistö tuo mieleen vehreän, keveän oloisen sulkapeitteen. Sulka- ja hapsuharmaalepät (Alnus incana f. laciniata
Syyskuu saapui – miten meni kesä?
Jonkinlaista kesän yhteenvetoa tekee mieli tehdä, kun syksyä alkaa olla ilmassa. Monen kohdalla puntaroidaan kasvimaan satoa, mitä kannattaa ensi vuonna taas kylvää ja mitä ei. Mitä tekisi mieli kokeilla? Itse […]
Sinipalloisia ohdakkeita perhosille
Sinipallo-ohdakkeen (Echinops bannaticus) kukinnoissa on aika ainutlaatuinen sävy, jota on kuvattu esimerkiksi metallisen siniseksi. Mykeröpalloissa voi erottaa hohtelevan myös hopeaisuutta. Illan hämyssä ohdakkeen väri vain korostuu. Lajikkeiden sinisyyden syvyys vaihtelee [&he