Hauskaa vappua kaikille! Vappuaaton illan pieni tutkimusmatka keväseen heräävällä pihamaalla näyttää jälleen kauniilta. Kaikkea pientä ja kaunista nousee ihasteltavaksi joka päivä. Kevät tuntuu olevan ainakin omalla pihallani pari viikkoa etuajassa. Krookukset lopettivat juuri kukintansa, yleensä ne ovat kauneimmillaan juuri vappuna. Kevättähdet, posliinihyasintit, idänsinililjat ja vielä viimeisiä hetkiään viettävät kevätkurjenmiekat ovat värikkäitä piristysruiskeita. Sinivuokot ovat myös kauneimmillaan. Tänään löytyi myös ensimmäiset kevätkaihonkukat. Narsissit kasvavat kohisten ja nuput pullistuvat päivä päivältä. Vaikka kuinka haluaiskin viettää kaikki kevätpäivät ulkona, olen toisaalta ollut tyytyväinen viimepäivien sateista. Näin keväällä kun lumet ovat jo kadonneet, aurinko ajoittain kuumottaa ja tuuli puhaltaa, on juuri heränneillä kasveilla hieman kuivat oltavat. Sateet saivat kaiken suorastaan räjähtämään kasvuun. Paljon ihanaa seurattavaa on päivittäin. Tässä kuvien muodossa muutamia oman pihani ”vappukukkia”.
Vappukukkia
Lue myös
Syyskimppu puutarhasta
Lokakuu on saapunut puutarhaan, sadonkorjuuaika alkaa olla ohi ja pakkasyöt ovat palelluttaneet suurimman osan kesäkukista. Pikkuhiljaa pihan pensaat ja puut ovat alkaneet saada ruskaväriä lehtiinsä. Sitkeät kehäkukat eivät kuitekaan kylmästä […]
Sinikan sametinsinistä satoa
Tämän muutenkin hedelmäisen syksyn kohokohtana mieleen palautuu ’Sinikka’ -luumupuun suursato. Lajikkeen miellyttävän soikeat luumut ovat melko pienikokoisia, runsaslukuisia ja herkullisia. Ruokavirasto kuvailee vuonna 1988 kauppoihin saapuneen ’Sinikan
Omenapuun syysleikkuu
Oma PIHA -lehdessä 5/2024 on paljon asiaa omenapuista: neuvoja lajikkeen valintaan, hedelmätarhan suunnitteluun ja säilöntään. Itse kirjoitin lyhyen jutun siitä, kuinka monella eri tavalla omenapuuta voi leikata. Omakin omenapuuni esiintyy […]
Daalioiden talvisäilytys
Ihana ja värikäs daaliakesä on jälleen takana. Täällä Pohjois-Pirkanmaalla ensimmäinen pakkasyö tuli noin viikko sitten, palelluttaen kaikki aremmat kesäkukat, mukaan lukien daaliat. Tänään oli tuulinen ja aurinkoinen päivä, joten ennen […]
Ruusun pistokas
Tarvitsin kesäkuun alussa pari kuvaa ruusun pistokaslisäyksestä. Piti näin ollen ottaa ruususta pistokas. Päädyin ihanaan kirjavakukkaiseen bourbonruusuun ’Variegata di Bologna’, jonka olin istuttanut edelliskesänä. Se ei ole vielä kukkinut ruusutarhassani, [&hell