Kiurunkannus (Corydalis) on ilahduttavan aikainen kevätkukkija, jonka nimen uskotaan viittaavan siihen että se kukkii samoihin aikoihin kun kiurut näyttäytyvät ja aloittavat munintansa. Syyskuussa kasvin juurimukulat istutetaan aurinkoiselle tai puolivarjoisalle paikalle, hieman happamaan ja lehtomaiseen kosteutta pidättävään paikkaan. Keväisin kiurunkannuksia voi istuttaa taimistoilta hankittavina astiataimina, niitä voi myös kylvää siemenestä. Luonnossa kasvi siementää noin kuukauden kuluttua kukinnasta ja muurahaiset voivat levittää niiden siemeniä ympäri puutarhaa.
Violetinpunaiset kukinnot omaavan pystykiurunkannuksen (Corydalis solida) kasvukorkeus on noin 10-20cm. Suomessa niitä kasvaa luonnostaan Etelä-Suomessa ja Ahvenanmaalla. Purppuranpunaista hentokiurunkannusta (Corydalis intermedia) tavataan luonnostaan etelässä ja rannikoilla lehdoissa mutta myös pohjoisimpana Etelä-Lapissa, jossa se on alueellisesti uhanalainen ja siten rauhoitettu Oulun ja Lapin läänien alueella. Kellertävät kukinnot omaavia jalokiurunkannuksia (Corydalis nobilis) esiintyy Suomessa paikoitellen luonnossa viljelykarkulaisina.
Kiurunkannusten suvussa on noin 400 lajia joista suurin osa esiintyy Kiinan ja Himalajan alueella, Pohjoismaissa kasvaa luonnossa tiettävästi 6 lajia ja Suomessa 3. Kukinnot ovat lajista/lajikkeesta riippuen violetit, vaaleat, punaiset tai keltaiset. Upean sininen safiirikiurunkannus (Corydalis elata × flexuosa) on talvenkestoltaan Suomessa melko arka.
Eri kiurunkannuslajikkeet voivat puutarhassa risteytyä keskenään ja niitä voi myös kasvattaa siemenestä. Liian tiheiksi ryppäiksi kasvaneet kasvustot voi jakaa keväällä heti kukinnan jälkeen.
Kuvassa oleva punakukkainen pystykiurunkannuslajike ‘Beth Evans‘ oli Oma Piha -lehden syksyn 2018 tilaajalahja. Täällä Pohjois-Pirkanmaalla Killinkoskella se on parhaillaan kukassa nyt äitienpäivänä. Mikäli pieni takatalvi ei olisi välillä yllättänyt, olisi sen kukinta voinut olla jo pari viikkoa aikaisemmin.
Luonto ja kasvit ovat olleet lähellä sydäntäni koko elämän ajan. 1920-luvulla rakennetun puutalovanhuksen mukana tuli lähes puolen hehtaarin villi metsäinen tontti (vyöhykkeellä III-IV), joka käynnisti puutarhainnostuksen vuonna 2002. Aistien tarhassa -kolumneissa saan ilokseni jakaa sanoin ja kuvin puutarhaelämän ihanimpia aistielämyksiä. Lisäksi kirjoitan etenkin hyötypuutarha-aiheisia artikkeleita. Alati laajenevan lavatarhan myötä perennapuutarha on saanut rinnalle omavaraisempaan elämään tähtäävän potagerin ja hedelmäpuita. Luontoyhteys rikastuttaa elämää, ja jokainen omalla pihalla vietetty hetki lataa ihmisen täyteen uutta energiaa!
Uusi piha- ja puutarhavuosi kutsuu odotuksineen ja suunnitelmineen!
Pihakalenterin seurassa kunkin viikon, kuukauden ja vuodenajan asiantuntevat vinkit, olennaiset ohjeet ja ihanat kasvi-ideat kulkevat mukana.
224-sivuisessakalenterissa on runsaasti tilaa omille muistiinpanoille.
Olimme reissussa runsaan viikon. Kotiin oli niin mukava palata, kun runsaasti kukintaa oli odottamassa. Kauniin kukinnan lisäksi puutarha on täynnä lumoavia tuoksuja. Syreeni Tammelan kaunotar on kauneimmillaan. Pidän paljon unikoista ja nyt saammekin ihailla idänunikon kaunista kukintaa. Tammelan kaunotar Mukavaa kesän jatkoa! Tallenna Tallenna
Kun maas on hanki ja järvet jäässä, on tyydyttävä ihailemaan ikkunalla kukkivia kasveja. No, eihän täällä eteläisimmässä Suomessa ole tietoakaan hangista ja järvetkin ovat niin heikoissa jäissä, että tuskinpa edes innokkaat pilkkimiehet niille uskaltautuvat. Alkavalle viikolle on tosin luvattu pakkasta toistakymmentä astetta, muttei sentään lumisateita. Itä-Afrikasta ja Madagaskarilta kotoisin oleva, maailman suosituimpiin ruukkukasveihin kuuluva tulilatva
Rivitalollemme johtavan tien vierellä – kuin portinpylväinä – on kaksi suurta betoniastiaa kesäkukkia varten. Tänä kesänä niistä toisessa kukkii karjalanneito ja toisessa verenpisara. Kasvit oli sijoitettu amppeliruukkuun, kun ne hankittiin kesäkuun alussa puutarhaliikkeestä. Kohtalaisen runsaalla kastelulla ja säännöllisellä lannoituksella varsinkin verenpisara on menestynyt hyvin tällä puolivarjoisella ja avoimella paikalla, missä sen voidaan olettaa jatkavan kukintaansa
Mäkimeiraminiityn puhkeaminen kukkaan kuuluu heinäkuisiin mielihetkiini. Niitty on saanut laajentua vuosien mittaan kallioketomaiselle paikalle, jolla meirami viihtyy. Maustesatoa kertyy, liilan-aniliininpunaiset kukkasävyt ihastuttavat värisilmää ja niitty kuhisee nyt perhosia sekä kimalaisia! Lisää meiramista ja muistakin puutarhan puolivilliä ”kasvulokeroa” asuttavista hyötykasveista on luettavissa Oma PIHA -lehden numerosta 3/2024.
