Tyrnäväläinen Jari Matinolli istutti siemenperunaa toukokuun 14. päivänä äärimmäisen poikkeuksellisissa olosuhteissa, kun lämpötila kipusi 29 asteeseen.
Runsaslumisesta talvesta huolimatta perunan kylvöt käynnistyivät Oulunkin korkeudella jo toukokuun puolivälissä. Jari Matinolli oli vielä muita aikaisempi, sillä hänellä oli 90 perunahehtaarista jo kolmannes kylvettynä toukokuun 14. päivänä.
– Käytän kevätkyntöä, mikä kuivattaa ja lämmittää maata. Muutoin ei näin aikaisin pääsisi kylvöille, paljastaa Jari ja hän arvelee kevätkynnön aikaistavan kylvöä yli viikon verran.
Jarin 16-vuotias Jere-poika ajaa istutuskoneen jäljessä traktoria, jonka perässä oleva työkone muotoilee penkit.
– Muotoilijalla ei ajeta vielä aivan täyteen penkkiin. Taimettumisen jälkeen on tarkoitus ajaa penkit uudelleen, jotta perunat eivät vihertyisi, kertoo Jari.
Matinnollien valtalajikkeeksi on nyt valikoitunut ’Afra’. Videolla on vuorossa ¤Matildan¤ 4,5 hehtaarin lohkon istutus.
Peruna aiheuttaa jatkuvasti ongelmia suurkeittiöissä. Kotimaiset Kasvikset ry on julkaissut ”Pieni opas perunasta” -nimisen esitteen, jossa annetaan suurkeittiöille tietoa hyvästä perunasta. Esitettä voi tilata ilmaiseksi Kotimaset Kasvikset ry:stä, kertoo laatupäällikkö ERKKI RAUTIO. Raakatummuminen Syy: Hapettumisilmiö, jossa perunan pintasolukkojen ainekset tummuvat hapen vaikutuksesta. Raakatummumiseen syynä on myös lajikeherkkyys. Mitä tehdä: Annetaan palautetta tavarantoimittajalle, jonka pyydetään vaihtamaan
Kuluttajat ovat keskimäärin tyytyväisiä ruokaperunoiden laatuun, muttaerityisesti pakattujen perunoiden kohdalla se ei ole kohdallaan.Kuluttajat käyttävät perunoita kotona ruuanvalmistuksessa varsin usein.Perunoiden käyttöä vähentää eniten ajan puute eli perunoidenvalmistamiseen vaadittava aika sekä kuluttajien oma vähäinenlaatutuntemus. Tiedot perustuvat MTT taloustutkimuksen koordinoimanperunatutkimuksen tuloksiin. Tutkimukseen osallistuneista kuluttajista vajaa kolmannes valitseeperunoiden ostopaikan laadun perusteella. Tutkimuksen mukaanruuanvalmistusta harrastavilla miehillä on erilaiset perunoiden
Helsingin Kulosaari täyttää ensi vuonna sata vuotta. Juhlavuosi alkaa jo keväällä kukikkaasti, sillä Helsingin kaupunki lahjoitti Kulosaarelle 10 000 kukkasipulia, jotka istutettiin keskiviikkona. Puistoihin ja katujen varsille päätyi keltaisia ja valkoisia narsisseja, tarha- ja parvitulppaaneja, helmihyasintteja ja kevättähtiä. Paikoitellen sipulit istutettiin niin tiheään, että paikalle nousee varmasti oikea kukkameri! Mukana oli kaikenikäisiä puutarhureita lapsista vaareihin.
Pro Peruna ry:n vuosikokous valitsi hallituksen puheenjohtajaksi vuoden kestävälle toimikaudelle perunantuottaja Saija Peltomaan Ulvilasta. Saija viljelee ja markkinoi miehensä Tepon kanssa vuosittain noin miljoona kiloa ruokaperunaa. He markkinoivat tuotteensa Peltomaan parhaat –merkin alla. Muiksi hallituksen jäseniksi valittiin toimitusjohtaja Aki Aunola, professori Anu Hopia, myyntipäällikkö Marko Hovinmäki, keittiömestari Jaakko Kolmonen, keittiömestareiden puheenjohtaja Ulla Liukkonen, toimittaja Riitta
Englantilainen Thompson & Morgan on onnistunut varttamaan tomaatin ja perunan niin, että ne molemmat tuottavat satoa. Yritys on alkanut myydä Englannissa TomTato® -tuotemerkillä näitä taimia puutarhaharrastajille 10 punnan hinnalla. Ihmekasvin maanpäällinen osa on kirsikkatomaatti. Yritys kertoo yhden kasvin tuottavan yli 500 kappaletta maukkaita kirsikkatomaatteja. Maan alla peruna tuottaa jopa 2 kiloa valkoisia ja herkullisia perunoita.
Viime vuoden Paras Piha .-kilpailussa Itä-Suomen parhaaksi pihaksi valittiin Leena Turusen ja Alpo Lehikoisen piha. Pihassa on hyvä ja rauhallinen tunnelma. Vaaramaiseman avaruus on säilytetty. Tämä lieksalaisen maalaistalon värikäs pihapiiri esitellään Oma PIHA –lehden uudessa numerossa, joka ilmestyy 14.8.2014. Katso video tästä
Oma Piha -lehden vuosittainen pihakilpailu on nyt finaalissa. Uusimmassa lehdessä (nro 6/2013) esitellään viisi pihaa eri puolilta Suomea. Voit äänestää niistä mieleistäsi pihaa marraskuun loppuun mennessä. Äänestä tästä linkistä Katso video tästä
Uudessa Puutarha-Sanomat –lehdessä (nro 8/2013) on artikkeli Timo Krappen omenaviljelykseltä. Tila sijaitsee Lohjan Lohjansaaressa. Timo kertoo artikkelissa omenalajikkeista, omenan perusrungoista, kasvitaudeista ja isoista ja pienistä tuholaisista. Timo Krappe markkinoi omenat viiteen pääkaupunkiseudun markettiin. Tänä vuonna kysyntä on ollut tasaista, kun kotipuutarhaomena ei ole häirinnyt markkinoita. Krappen tilalla on perusteilla uusi omenatarha, jossa käytetään piiskataimien sijaan
Arja ja Pekka Ollikaisen piha Kemistä valittiin vuoden 2012 Paras Piha -kilpailussa Pohjois-Suomen parhaaksi pihaksi. Yhtä ihastuttava piha on rajanaapurillakin, jonka kanssa pihaharrastus on yhteinen. Arja kertoo, että kohopenkit ovat osoittautuneet oivallisiksi ratkaisuiksi. – Olen ollut niiden käytössä edelläkävijä, kun niitä on meillä ollut jo 20 vuoden ajan. Laatikoissa viljely on helppoa ja kasvit kestävät
Puutarha-Sanomat –lehden uusimmassa numerossa (6/2013) on artikkeli Matti Veijolan nokkosbisneksestä. Hän viljelee ja jalostaa Osuuskunta Ärmätin nimissä nokkosta, jonka muut puutarhaviljelijät kokevat rikkaruohoksi. Nokkonen on kuitenkin jo kansanperinteessä tiedetty terveystuotteeksi, ja sen arvostus on muiden villiruokien tapaan kovassa nosteessa. Yrittäjä on tehnyt uraa uurtavaa työtä nokkosen viljely- ja jalostustekniikan sekä nokkostuotteiden kehittämiseksi. Katso Luonnontuotealan tiedotushankkeen
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.