Kerman kanavalle kuuluu harmautta. Mutta se on niin mystisen kaunista harmaata, että etevimmät kuvataitelijatkaan eivät ole pystyneet ikuistamaan kaikkia harmaan sävyjä.
Tällä erää omissa maisemissani pitäisi tiirata jokaista yksityiskohtaa niin tarkasti, että kesällä se on helpompaa. Harmaa maisema on pehmeä. Routa, joka kourii tai nuoleen puiden ja pensaiden pintoja on jotakin maagista.Sen syliin haluaisi hypätä, kiivetä liiterin katolle ja lähteä hurjaan lentoon. Tämä maisema on nähtävä lintuperspektiivistä, mutta kun ei näe.Täytyy tyytyä vähempään.
Aamupalan jälkeen tapanani on kiertää tontti.Usein se antaa levollisuutta, toisinaan yllätyksiä ja taannoin täyden kuun aikaan heräsin siihen, että susi ulvoi. Koskaan aiemmin en ollut moista kuullut luonnossa.
Ihmisen lahjakkuus on hyvin monimuotoista. Kermassa on nyt kuunneltu radiosta joka päivä Tiedepäivien ohjelmaa.Tyypillinen erikoislahja on sellainen, että jollakin on absoluuttinen sävelkorva, mutta joku toinen pystyy erottamaan silmillään useita satoja harmaiden sävyjä.
Olen kateellinen harmaaihmisille.Miten valtavaksi ulottuvuudeksi tämä maisema muuttuisikaan, jos töpöttäisin siveltimellä vaikka paperille sataa sävyä.
Se on pannut ajattelemaan myös luontoa ja sitä kauneuden yltäkylläisyyttä, joka talvellakin on läsnä näillä seuduin, jonne ilman autoa ei ole asiaa. Arkisin taloni ohi kulkee postiauto – hyvin täsmällisesti. Sitten kuluu monta tuntia ennen kuin hileiseen tiehen ilmestyvät seuraat auton jäljet.
Mutta jäljistä parhain: uuden lumenaikana kun seikkailin kuvaamassa elukoiden jälkiä, suurin yllätys oli ahma. Se oli juossut kiinni saalistaan ihan kotinurkalleni asti ja palannut laiskana tai viisaana tyyppinä samoja jälkiä pusikkoon, jonne tällä emännällä ei ollut asiaan.
