Tage Andersenin kukkakauppa Kööpenhaminassa kääntää katseet. Kukista muotoillut taideteokset pysäyttävät ohikulkijan. Tämän vuosituhannen renessanssinero opiskeli ensin kondiittoriksi, mutta nyt taidokkaat kädet koristelevat kukkasin ja juurakoin. Andersen suunnittelee lisäksi puutarhan kalusteita ja rekvisiittaa, kuten tuoleja, ruukkuja ja kaakeleita.

Kukkakauppa Kööpenhaminan Ny Adelgade -kadulla muuntui pian taidegalleriaksi, joka ruokkii estetiikannälkäisiä kulkijoita. Liike onkin lähes pyhiinvaelluskohteen maineessa. Samaan aikaan Andersenin suosio on kasvanut kansainväliseksi kuuluisuudeksi. Kaksi vuotta sitten hän koristeli Tanskan pääkaupungin kukkaloistoon kruununprinssi Frederikin ja prinsessa Maryn satuhäitä varten. Satu, fantasia ja runo kuvaavatkin osuvimmin Andersenin töitä.

Ensi vuonna, muiden töiden ohessa, Tage Andersen sisustaa toscanalaista 1100-luvun linnaa. Andersenille luonteenomaiset runsaat installaatiot, joihin liittyy jopa huonekaluja, käyvät aina vuoropuhelua paikan oman hengen kanssa. Museot ja taidekokoelmat saavat ikään kuin rehevän välinäytöksen kokoelmiinsa.

Onneksi, onneksi Andersen vierailee tekemässä näyttelyitä myös Suomessa. Parhaillaan hän loihtii assistenttiensa kera Tikanojan taidekotiin Vaasaan satua ja fantasiaa hehkuvaa Dialogi –näyttelyä. Näyttely on osa Vaasan 400-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa.

Dialogi / Dialog, Tage Andersen & Tikanojan kokoelmat / Tikanojas samlingar 13.9.-22.10.2006
Tikanojan taidekoti, Hovioikeudenpuistikko 4, Vaasa
www.tikanojantaidekoti.fi

Jaa artikkeli