BirdLife Suomen viime viikonloppuna järjestämässä kahdeksannessa pihabongauksessa havaittiin 95 lintulajia. Keskimääräisen pihan lajimäärä oli 8 lajia. Runsain laji oli yllättäen urpiainen. Alustavien tulosten mukaan peräti joka kuudes havaittu lintu oli urpiainen, vaikka useimpina talvina se ei ole ollut kymmenen runsaimman lajin joukossa. BirdLife Suomen nettisivuilla mainitaan, että urpiainen on oppinut käymään ruokintapaikoilla vasta runsaat parikymmentä vuotta. Sen määrät vaihtelevat runsaasti vuodesta toiseen. Pihabongauksen toiseksi runsain laji oli talitiainen. Tavallista runsaampia lajeja olivat myös punatulkku, peippo ja järripeippo. Vähissä olivat sen sijaan keltasirkut.
Pihabongauksen runsain laji oli yllättäen urpiainen
En osallistunut viikonloppuna järjestettyyn pihabongaustapahtumaan, mutta kävin tänään (31.1.) seuraamassa 1 tunnin ajan lintuja Tammisaaren kaupungin ulkoilualueella Ramsholmenissa, missä on lintujen ruokintapaikka. Havaitsin mainitun ajan kuluessa yhdeksän (9) lintulajia runsausjärjestyksessä: talitiainen, sinitiainen, urpiainen, punatulkku, vihervarpunen, varis, puukiipijä, käpytikka ja valkoselkätikka. Oheiset kuvat puukiipijää lukuun ottamatta on otettu tänään. Ruokintapaikalla oli kaksi puukiipijää, mutta en ehtinyt saada niistä kunnollista kuvaa. Niinpä käytän viikko sitten (24.1.) samalla ruokintapaikalla puukiipijästä ottamaani kuvaa.
-
-
Tämä urpiainen kuului pieneen parveen. Linnut söivät siemeniä maasta lintulaudan alta
-
-
Suomessa harvalukuisena esiintyvä valkoselkätikka vierailee säännöllisesti tällä ruokintapaikalla
-
-
Puukiipijää näkee aika harvoin syömässä siemeniä maasta
-
-
Sinitiainen vierellään kaverinsa talitintti, joka esiintyy kuvassa vain talipötkön kääreessä
-
-
Siemenaterialla oleva punatulkkupariskunta, joista herra etualalla ja rouva taaempana
Lokakuu on saapunut puutarhaan, sadonkorjuuaika alkaa olla ohi ja pakkasyöt ovat palelluttaneet suurimman osan kesäkukista. Pikkuhiljaa pihan pensaat ja puut ovat alkaneet saada ruskaväriä lehtiinsä. Sitkeät kehäkukat eivät kuitekaan kylmästä […]
Tämän muutenkin hedelmäisen syksyn kohokohtana mieleen palautuu ’Sinikka’ -luumupuun suursato. Lajikkeen miellyttävän soikeat luumut ovat melko pienikokoisia, runsaslukuisia ja herkullisia. Ruokavirasto kuvailee vuonna 1988 kauppoihin saapuneen ’Sinikan
Oma PIHA -lehdessä 5/2024 on paljon asiaa omenapuista: neuvoja lajikkeen valintaan, hedelmätarhan suunnitteluun ja säilöntään. Itse kirjoitin lyhyen jutun siitä, kuinka monella eri tavalla omenapuuta voi leikata. Omakin omenapuuni esiintyy […]
Ihana ja värikäs daaliakesä on jälleen takana. Täällä Pohjois-Pirkanmaalla ensimmäinen pakkasyö tuli noin viikko sitten, palelluttaen kaikki aremmat kesäkukat, mukaan lukien daaliat. Tänään oli tuulinen ja aurinkoinen päivä, joten ennen […]
Tarvitsin kesäkuun alussa pari kuvaa ruusun pistokaslisäyksestä. Piti näin ollen ottaa ruususta pistokas. Päädyin ihanaan kirjavakukkaiseen bourbonruusuun ’Variegata di Bologna’, jonka olin istuttanut edelliskesänä. Se ei ole vielä kukkinut ruusutarhassani, [&hell