Tällä viikolla maanantain ja tiistain välisenä yönä elohopea laski Hankoniemelläkin paikoitellen lähelle kymmentä pakkasastetta. Marraskuun vesisateista johtuen Skogbyn ruukkialueella olevassa metrin parin levyisessä purossa vesi kohisi ja pärskyi kuin isommassakin koskessa. Kasvit ja pensaat olivat saaneet roiskeista päälleen paksun jääkerroksen. Toivoin kohtaavani purolla myös koskikaran, jota olin kuvannut siellä kaksi viikkoa aiemmin, mutta eipä lintua näkynyt. Sen sijaan – kun nousin purouomasta noin 30 metrin matkan avokallioille, hiiripöllö lennähti lähelleni, jo seitsemännen kerran tämän syksyn aikana!
Mitä punertavia sävyjä voisi pilkottaa maaliskuisen kauhtuneessa maisemassa? Tällainen ideakysymys mielessäni lähdin kävelylle – ja löytyihän niitä! Jaa artikkeli
Kevät, nimittäin! On ollut oikukasta. Kuukausi sitten meillä lounaissaaristossa ei ollut yhtään lunta ja kevät tuntui olevan nurkan takana. Sitten tuli lunta ja kireitä pakkasia. Bongailin lumikellojen ensimmäisiä nuppuja helmikuun […]
Mitä voi nähdä helmikuun alun eteläsuomalaisessa kasvimaailmassa? Lumien kohta taas sulaessa ja Föhn-tuulten välillä puhaltaessa maa pienine kevään merkkeineen on monin paikoin esillä. Maisemassa korostuu nyt kasvien kaunis ruskea sävytys: […]
Lumipeite näyttää herkkiä jälkiä pihan muiden asukkaiden elämästä: siroja jalanjälkiä siellä, siiven lennokas pyyhkäisy tuolla. Liikkeellä voi olla lintuja, pieniä jyrsijöitä kenties, ehkä lumikkokin. Mustarastas esimerkiksi on ruvennut viime vuosikymmenten […
Kuvassa näkyy olohuoneeni sohvan viereistä ikkunanurkkausta. Siinä onkin rakkaat asiat tiivistettynä, kissat tosin puuttuvat. Kukat ikkunalla ovat isoäidin vanhassa kukkatelineessä ja kastelen niitä lapsuudesta tutulla kannulla (josta myös kissat tykkäävät […]