
Pikku muistutus tähän väliin, että nyt viimeistään on hyvä käydä virittelemässä varjostuspeitteet havukasveille ja muille ikivihreille puutarhan asukeille! Ja sitten todettakoon, että kuva on otettu 25.1. Tällä hetkellä elellään varsin merkillistä helmikuuta kurakeleineen ja vihreine nurmikkoineen. Lumet ovat sulaneet tyystin ainakin meiltä täältä länsirannikolta.
Ihan pihalla -blogia on myös muistettu tunnustuksella. Tunnustus rantautui meille Annelivian talossa -blogista, kiitoksia paljon!

Haasteeseen kuuluu valita postaukseen neljä luontokuvaa, yksi kultakin vuodenajalta.
Haaste on kiertänyt jo monissa upeissa blogeissa, niinpä emme tällä kertaa laita tunnustusta eteenpäin.
Tämänvuotinen toukokuu summautuu ainakin etelän keleissä havaintoon siitä, miten kukinnat kiisivät vaiheesta toiseen. Liikkeelle lähdettiin herkästä scillansinisyydestä. Se on minusta aina yksi kevään ihastuttavimmista kukkailmiöistä, joka voisi hieman viileämmissä kev
Uutisoidaanpa, että Luonnonvarakeskuksen perinnepelargonihankkeen tulokset on nyt julkaistu. Ensimmäinen laatuaan oleva tietopaketti on useamman pelargonien säilymisen eteen työtä tehneen tahon kokoama ja sisältää mm. kuvia, kuvauksia ja tarinoita lukuisista […]
Oletko koskaan nähnyt kiivin kukkivan? Ei sitä helposti huomaakaan, sillä kukat ovat pienet ja piilottelevat lehtien alla. Ovatko ne erityisen kauniit, on mielipidekysymys, mutta mielenkiintoiset ne ainakin ovat. Tämä […]
Olen nähnyt tulppaanipuita kasvitieteellisissä puutarhoissa eri puolilla Eurooppaa, mutten koskaan kukassa. Joten kun nyt äkkäsin vehreän puun ja sen kookkaiden lehtien keskellä kellanvihreät oranssiraitaiset tulppaania tai liljaa muistuttavat kuppimaiset kukat, […]
Mahtavan aurinkoinen pääsiäisviikonloppu on edessä ja ilmoilla on lupaavia kevään merkkejä, lämpötilan kohotessa reippaasti plussalle. Tänään virittäydyin tunnelmaan risutöiden parissa. Luonnonmateriaalit sopivat kevään juhlaan niin kasvihuoneessa kuin kattauksessa. Ra