
Poimulehtien (Alchemilla) yleisilme on pehmeän aaltoileva. Limenkeltaiset kukinnot piristävät kasvia kesäaikaan. Hieman sahalaitaisilla, pehmeäkarvaisilla lehdillä on monia terveysvaikutuksia ja niitä voi poimia esimerkiksi teeaineksiksi tai salaattiin. Poimulehdessä on runsaasti mineraaleja ja antioksidantteja, se tukee hyvin ruoansulatusta ja edistää kaikenikäisten naisten terveyttä.
Poimulehtikasvusto näyttää jatkuvasti aamukasteisen kostealta, sillä kasvi erittää nestepisaroita lehtiensä yläpinnalle. Yksi kasvin englanninkielisistä nimistä onkin kaunis ´kastekuppi´ (dew-cup).
Jättipoimulehteä istuttaessa kannattaa tarkkailla, ettei se reippaasti kasvavana karkaa pihalta lähiluontoon. Meillä esiintyy myös useampia luontaisia poimulehtilajeja, joista saa kauniin, tuoksuvan ja helppohoitoisen pihakedon.
Kanerva-aika kuuluu syksyn ihaniin kasvikausiin. Ensin pastellisia värinäkymiä loivat luonnonkanervikot ja nyttemmin kanervat kukittavat syysruukkuja. ’Garden Girls’ -kanervat (Calluna) sopivat myös monivuotisväriksi avomaalle. Kuvissa tumman roosan sävyisiä sellais
Sienille koittivat hyvät kasvuajat loppukesän ja alkusyksyn sateiden myötä. Ainakin eteläisessä Suomessa pihojen ja puutarhojenkin yllätyskoristeita on noussut esiin monimuotoinen joukkio. Sienet ovat keskeisiä eliöitä luonnon toiminnassa muun muassa lahottajina […]
Kotoisan luonnonpuumme harmaalepän hapsulehtiset muodot ovat hauskaa huomattavaa. Niitä voi kasvattaa esimerkiksi mielikuvituksekkaina yksittäispuina, joiden lehdistö tuo mieleen vehreän, keveän oloisen sulkapeitteen. Sulka- ja hapsuharmaalepät (Alnus incana f. laciniata
Jonkinlaista kesän yhteenvetoa tekee mieli tehdä, kun syksyä alkaa olla ilmassa. Monen kohdalla puntaroidaan kasvimaan satoa, mitä kannattaa ensi vuonna taas kylvää ja mitä ei. Mitä tekisi mieli kokeilla? Itse […]
Sinipallo-ohdakkeen (Echinops bannaticus) kukinnoissa on aika ainutlaatuinen sävy, jota on kuvattu esimerkiksi metallisen siniseksi. Mykeröpalloissa voi erottaa hohtelevan myös hopeaisuutta. Illan hämyssä ohdakkeen väri vain korostuu. Lajikkeiden sinisyyden syvyys vaihtelee [&he