Suomen perusmaisemaa, Vaasasta Kiteelle
Piha oli Oma PIHA -lehden lukijaäänestyksen ylivoimainen voittaja. Röngän perheen mökkipiha vastaakin monen suomalaisen mielikuvaa täydellisestä kesäparatiisista. Se on hieno saavutus.
Olen tänä vuonna seurannut tavallista tarkemmin piiskupuskan muodonmuutoksia. Alkukesästä piiskupuskaan kiinnitti oikeastaan huomiota siksi, että niiden keskelle oli eksynyt huipelot kissankellot, joiden vaaleanliila sävy erottui uskomattoman kauniina vielä nupullaan olevien, kellanvihreiden piiskujen rinnalla. Kukinnan aikaan piiskupuska oli hyörinää ja pörinää täynnä, kun erilaiset kimalaiset, ampiaiset, mehiläiset ja perhoset kilpailivat niiden medestä. Ehdottomasti yksiä parhaita pörriäiskasveja!
Pääsin vastikään maistelemaan marja-aroniapensaani (Aronia mitschurinii) ensimmäisiä marjoja. Ne ovat isoja ja mehukkaita, ja niistä on tulevaisuudessa tarkoitus tehdä hyviä mehuja ja hilloja. Toki niitä voi käyttää myös smoothieissa, puuroissa ja soseutettunakin. Maultaan marjat ovat makeahkoja, mutta hivenen karvaita ja happamia. Supermarjastakin puhutaan, sillä marja-aronia sisältää runsaasti mm. B-, C-, E- ja K-vitamiineja, antioksidantteja sekä
Minun tekisi mieli nimittää tyrniä Pohjolan oliiviksi, vaikkei niillä niin kauheasti yhteistä olekaan. Molemmilla on kuitenkin kauniit, hopeanvihreät kapoiset lehdet ja molemmat tuottavat hyvän sadon syksyllä. Molemmista puristetaan myös öljyä, joskin eri tarkoitukseen, ja molemmat ovat, tekisi mieli sanoa, terveellisen elämän perusta. Jos joskus olen harmitellut ettei oliivi meillä menesty, se on turhaa, sillä onhan
Sateet riepottelivat vanhan pihan pioneja. Pullein niistä ravisteli terälehtiään ja taivutti raskaita kukkiaan maahan asti, muut pistivät kukkansa suppuun ja odottelivat rajuilmojen väistyvän. Nyt aurinko taas paistaa ja pionit (ja niiden emäntä) katselevat että mitenkäs tästä selvittiin. Ihan hyvin.
Keskikesän yöttömät yöt ovat taianomaisen valoisia. Juuri sellaisina iltoina puhtaanvalkoiset kukat suorastaan loistavat puutarhassa. Juuri tällä hetkellä kielojen valtavan vahva tuoksu leijailee pihamalla, helteisen kesäilman nostattaessa aromit huippuunsa. Pian vietetään juhannusta. Perinteiseen tapaan juuri silloin tulee kerättyä huvimajaan ja kotiin suuri sinivalkoinen kimppu juhlistamaan Pohjolan yötöntä yötä. Sinisten kukkien osuutta yleensä edustavat omalla pihallani
Puistolemmikit (Myosotis sylvatica) ja luhtalemmikit (M. scorpioides) ovat vallanneet puutarhan puolivarjoisatkin kohdat upealla taivaansinisellä loistollaan. Joku pitää puistolemmikkiä rikkakasvina koska se on vakiintunut vieraslaji, ja toinen puolestaan rakastaa sitä osana puutarhaa. Itse kuulun jäkimmäiseen ryhmään. Lemmikki on myös mitä mahtavin pörriäiskasvi. Mitättömän pienikokoinen ja runsaasti siementävä peltolemmikki (M. arvensis) on sen sijaan ollut kasvimaani suuri
Oletko koskaan jäänyt katselemaan marjapensaiden kukkia? Pieniähän ne ovat, vaatimattomiakin kenties, mutta sellaisenaan varsin viehkeitä. Näiden pikku ihmeiden luo johdatteli tällä kertaa pullea kimalainen, joka imi kukista ahnaasti mettä: yllä karviainen ja alla mustaherukan sekä punaherukan kukat.
Olen viime päivinä ihastellut ikkunani edessä avautuvaa kullankeltaista näkymää, kun kultapiiskut ovat rävähtäneet täyteen kukkaan. Ja mikä surina ja pörinä niissä käykään! Pienet kimalaiset, mehiläiset, ampiaiset ja muut mettä etsivät eivät meinaa saada näistä kylläkseen. Perhosia on sen sijaan näkynyt hyvin vähän.
Vieläkö on herukoita puskissa? Viimeisiä viedään, mutta ihana on yhä kipaista aamulla pihalle ja kerätä tuoreet marjat suoraan pensaasta aamuviilin tai -jogurtin päälle. Toki niistä on riittänyt muuhunkin, mehuun ja ranskalaistyyliseen siirappiin, pakkaseenkin. Mustaherukoita tulee vähemmän kuin punaisia, joita riittää häkellyttävän paljon muutamastakin pensaasta. Oma suosikkini on kuitenkin valkoherukka, jossa on todella hienostunut maku. Niitä
Ihan justiin pitäisi tilaajien postilaatikoihin ja -luukkuihin sekä lehtipisteisiin kolahtaa Oma PIHA -lehden numero 5/2019. Siinä on mm. Pirkko Kahilan kiva artikkeli kymmenestä mainiosta maatiaisperennasta, vähän vähemmän tunnettuja lajeja. Maatiaisperennoissa parasta on luotettavuus ja hyvä kukinta niin sateisina kuin paahteisinakin kesinä. Niillä ei ole taipumusta tehdä katoamistemppua mahdottomanakaan talvena. Omalla pihallani on yksi esimerkki, joka
Vanhojen pihapiirien yksi ikisuosikeista on syysleimu, joka aloittelee kukintaansa näin heinä-elokuun vaihteessa. Aniliininpunaiset, violetit, valkoiset ja kaksiväriset kukinnot ovat näyttäviä tiiviiksi ryhmiksi istutettuina, mutta yhtä hyvin niitä voisi sijoitella sinne tänne muiden kukkien joukkoon. Syysleimun kukissa on voimakas tuoksu, joka houkuttelee luokseen myös erilaisia pörriäisiä ja pölyttäjiä. Jotakin aika hurmaavaa näissä mummolan pihalta tutuissa kukissa
Suomi jaetaan kahdeksaan kasvuvyöhykkeeseen, joiden pohjana ovat puuvartisten kasvien menestymisvyöhykkeet. Vyöhykejako perustuu kasvukauden pituuteen, tehoisan lämpötilan summaan sekä talven pituuteen ja kylmyyteen.
Kasvuvyöhyke kertoo, millaiset ovat kasvuolot keskimäärin ja mitä vyöhykkeellä voi viljellä.
