
Maatilalla vietetty lapsuus vähentää allergioita
Maatilalla kasvavilla lapsilla on todettu vähemmän allergiaa kuin muilla lapsilla. Ilmiön syyt ovat kuitenkin vielä pitkälti hämärän peitossa. Kansanterveyslaitoksen (KTL) tekemässä tutkimuksessa osoitetaan ensimmäistä kertaa, kuinka maatilalle syntyneille lapsille muodostuu jo ensimmäisten elinkuukausien aikana allergialta suojaavia immunologisia vasteita. Tutkimuksen keskeinen havainto oli, että maanviljelijöiden lapsille muodostui kolmen ensimmäisen elinkuukauden aikana ns. Th1-tyyppisiä immunologisia vasteita, jotka