Talo pitää kunnostaa ja piha raivata. Pihan tulevat paikat on jo mietitty – hedelmäpuut, marjapensaat ja kostea syvänne ojan lähellä. Oleskelualue sopii siihen, missä on joskus ollut talo. Siitä on muistona tasainen kohta, jolla kasvaa keto. Maata kaivaessa lapio osuu tiilenkappaleisiin ja lasinsiruihin. Vanhassa valokuvassa rakennus on vielä pystyssä, sen avoimen oven edessä istuu naurava lapsi.
Kylväminen ja istuttaminen ovat puutarhan hauskimpia puuhia. Siksi ajatus, että seuraavat vuodet ovat pelkkää raivausta ja rakentamista, on sietämätön. Kasvimaa ainakin pitäisi saada jo nyt, ensi kesäksi!
Siinä paikalla, mihin kasvimaa tulee, rehotti viime kesänä tiheä nokkospöheikkö. Maata on siis raivattava sisulla ja pioneerihengellä. Vieressä könöttää vinoksi notkahtanut sauna, joka puretaan muutaman vuoden sisällä. Ehkä kasvimaan perustaminen kannattaisi siirtää siihen hetkeen, kun sauna kaatuu.
Mutta kun ei millään malta! Saunan viereisessä puuliiterissä on vanha jyrsin, joka odottaa maan kääntöön pääsyä. Ehkä se vielä toimii.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Nyt, kun päivät ovat pidentyneet ja huonekasvit aloittavat uutta kasvua, on keväthuollon aika. Ensimmäisten lehtien ja uusien versojen ilmaantuessa on aika aloittaa lannoitus. Pitkäikäisen huonekasvien paras piristysruiske uuteen kasvuun on mullanvaihto keväällä. Aloita huonekasvien keväthuolto puhdistamalla lehdet pölystä. Kovapintaiset lehdet pyyhitään kostealla rätillä tai kasvit suihkutetaan kylpyhuoneessa kauttaaltaan haalealla vedellä. Jos kasveissa on ruskettuneita lehtiä…
Sormivaleangervon (Rodgersia aesculifolia) lehdet ovat miltei täydelleen hevoskastanjanlehtien (Aesculus) mallisia, siksipä yhtäläisyys mainitaan kasvin latinankielisessä nimessäkin. Tämä Kiinasta kotoisin oleva suurperenna on varjoisemman penkin komistaja. Sen laajat lehdet muistuttavat paitsi kyseistä kastanjaa, myös avattuja vihreitä sormia tai eksoottisen suuriterälehtistä kukkaa. Näin syksyllä sormivaleangervo alkaa näyttää myös pronssiin vivahtavaa väritystä. Kun katseen luo yläilmoihin, näkyy monissa…
Vuorimännyistä tulee tuuheita ja tiheitä, kun niiden vuosikasvut katkaistaan loppukeväällä tai alkukesällä. Katkaisun jälkeen kukin latva alkaa haaroittua. Ihan kaikkia vuosikasvuja ei tarvitse käydä läpi, mutta pisimmät olisi hyvä katkaista. Ne saa mukavan ketterästi poikki sormin, kun ne ovat vielä pehmeitä. Tee siis näin: aurinkoisena päivänä kun tekee mieli tehdä kevyttä pihatyötä, tartu vuorimännyn vuosikasvaimeen…
Luonnonvalon lisääntyessä huonekasvit alkavat voimistua ja aloittavat uuden kasvun. Kevät on oikea aika tehdä mullanvaihto ja uudistaa kasveja. Viherkasveille keväthuolto tehdään jo helmi-maaliskuussa ja kukkivien kasvien vuoro on hieman myöhemmin keväällä. Uusi multa antaa huonekasveille elinvoimaa. Mullanvaihdon tarkoituksena on pitää kasvi elinvoimaisena antamalla juurille lisää kasvutilaa ja ravinteita. Uutta multaa tarvitaan, jos vanha multa on…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuonna 2015 julkistama etsintäkuulutus vanhojen puutarhakasvikantojen löytämiseksi keräsi yli 700 ilmoitusta vanhoista raparpereista. Kansalaisten aktiivisuuden ansiosta raparperihaku tuotti toistasataa uudentyyppistä kasvikantaa. Joukossa oli myös muutama todellinen helmi. Koko aineistosta jatkotutkimuksiin pääsi 375 kasvia, joista 60 prosenttia osoittautui vihreä-punavartiseksi Victoria-lajikkeeksi. Raparperitutkimus dokumentoitiin vaihe vaiheelta elokuvaksi ”Raparperin kadonneita geenejä etsimässä”. Elokuvan ensiesitys ja tutkimustulosten julkistus…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) paikallisomenoita kartoittavassa hankkeessa on löydetty pitkään etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’. Vanha omenapuu löytyi Asikkalan Kalkkisten kylästä syksyllä 2016. – Noin sadan paikallisomenalajikkeen etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’ löydettiin kotiseutuaktiivien avulla. Omistajien mukaan omenapuu on istutettu viimeistään 1940-luvun lopulla, ja heidän kuvauksensa hedelmästä vastaa Puutarha-lehden vuosien 1921 ja 1931 kuvauksia, iloitsee tutkija Maarit Heinonen Lukesta.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.