No niin, maatiaisamaryllis kukkii ja työntää esiin yhä uusia kukkavarsia. On siinä kiitollinen kukitettava! Kuusi kukkavartta on tällä erää näkyvissä.
Hennompiin varsiin tulee vain pari, kolme kukkaa, mutta tukevampiin täydet neljä loistavaa kukkaa. Niissä on tuollainen liekehtivä ja elävä liljan muoto, terälehdet ovat kapeammat ja vähän läpikuultavatkin. Kukka ei ole niin pyöreä eikä värikylläinen kuin uusien lajikkeiden, mutta niinpä on myös turha jäykkyys poissa.
Sinisarja on myös kaunis ja haaveiltu kukkija, siis kesäinen kukkija, mutta ei minulla ole ollut onnea sen kanssa toistaiseksi. Kun pian kymmenen vuotta sitten sain sinisarjan mukuloita, vai pitäisikä sanoa juurakon palasia, puolet niistä mäti heti alkuun ja loput juroivat vuosikausia. En tiedä, ehkäpä myyjä oli silpunnut ne liian pieniksi palasiksi, kun vahvistuminen otti niin aikaa.
Nyt minulla on useampikin ruukullinen sinisarjoja, joita olen yrittänyt talvettaa aina vähän eri tavalla, ja aina aika heikoin tuloksin. Kesät sinisarjat kasvavat ruukuissaan aurinkoisella pihalla, vaan eivät ne kuki. Syyskylmien uhatessa tuon ruukut sisään, nyt ne ovat viileässä kukkakamarissa. Ja ovat aikeissa kukkia. En nyt välittäisi siitä vaatimattomasta sisäkukinnasta kalpeine kukkineen! Mutta niin se vain on; joko ne kukkivat sisällä tai ei ollenkaan.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Etelä-Suomessa tuomet ja kirsikat ovat täydessä kukkaloistossaan. Lämpimien säiden vuoksi kukinta saattaa tänä vuonna olla ohi nopeasti, joten nyt on aika lähteä varta vasten ihastelemaan kukkien kuorruttamia puita. perimätiedon mukaan tuomen kukat kertovat kylvöajan. Prunus -sukuun kuuluvat niin tutun valkokukkaiset tuomet kuin vaaleanpunakukkaiset rusotuomet sekä monet eri kirsikat. Metrin korkuiseksi jäävä kääpiömanteli on sekin tuomen
Sisäkukat näyttävät aika nuutuneilta, vaikka niitä on yritetty pikkuisen hoitaakin. Pitkä pimeys, kuiva sisäilma ja niukka kastelu; minkäs sille teet, ei se ihan kesäilmoja vastaa, vaikka on apuvalojakin. Nyt kuitenkin päivä pitenee huimaa vauhtia. Ja huomaamatta maatiaisamaryllis on alkanut työntää kukkavarsia ylös ruukusta. Ensimmäinen kukkien nuppusarja näyttää melkein jo väriä. Ja vain talvehtimassa ollut verenpisarakin
Rintamamiestalo puutarhoineen sai uuden elämän, kun porvoolaiset Beatrice Klaucke-Virtala ja Joni Virtala päättivät toteuttaa unelmansa kodista maaseudun rauhassa. Pitkään vailla vakituista asujaa ollut talo vajaan neljäntuhannen neliön kokoisella tontilla löytyi Loviisan Koskenkylästä.
Atsaleat kuuluvat alppiruusujen kanssa Rhododendron-sukuun, joka on kasvikunnan suurimpia sukuja. Sen lähes tuhannesta lajista atsaleoita on noin 160 lajia, joista suurin osa on kesävihantia, eli nämä kasvit pudottavat lehtensä talven ajaksi. Keväällä lehdet eivät ehdi puhjeta, kun atsaleat ovat jo peittyneet koristeelliseen kukintaan. Kesävihannat atsalealajit on kotoisin pääasiassa Pohjois-Amerikan vuoristoalueilta. Sikäläisessä ilmastossa niiden on havaittu
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.